IRC-Galleria

mjjja

mjjja

rakastan sua enemmän kuin osaat edes kuvitella<3

[Ei aihetta]Lauantai 12.06.2010 18:27

Ohessa tiedote nuoria koskeneesta päihdevalvonnasta:
Poliisi valvoi nuorten päihteiden käyttöä tehostetusti 4. - 6.6.2010, jolloin koulut päättyivät. Viikonlopun aikana poliisi hävitti yli 2500 litraa erilaisia alkoholijuomia.

- Poliisi joutui puuttumaan 1350 lapsen ja nuoren luvattomaan alkoholin nauttimiseen ja hallussapitoon, kertoo poliisitarkastaja Ari Järvenpää Poliisihallituksesta.

Alkoholilain mukaan alle 18-vuotias nuori ei saa pitää hallussaan mitään alkoholijuomaa. Poliisi kirjoitti teeman aikana alkoholijuomien luvattomasta hallussapidosta ja käytöstä noin 1000 rikosilmoitusta, rangaistusvaatimusta ja rikesakkoa. Poliisi teki lisäksi noin 1200 lastensuojeluilmoitusta sosiaaliviranomaisille. Alkoholijuomien välitystä alaikäiselle tavattiin teeman aikana 12 tapauksessa.

Valtaosa viikonlopun aikana alkoholirikoksiin syyllistyneistä oli 15 - 17 -vuotiaita, mutta joukossa oli myös 12-vuotiaita. Nuorten hallussa oli tavallisimmin mietoja juomia, kuten olutta ja siideriä. Väkeviä alkoholijuomia hävitettiin 122 litraa.

Poliisi vetoaa edelleen lasten ja nuorten vanhempia asettamaan kehittyvälle lapselle riittävät, terveen kasvun ja kehityksen turvaavat rajat.

- Paikat, joissa varttuneempi nuoriso kokoontuu ja käyttää huomattaviakin määriä alkoholia, eivät ole sopivia alaikäisille, toteaa poliisitarkastaja Ari Järvenpää.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.