Humala alkaa väistymään, todellisuus iskee vasten kasvoja.
Ei missään ole mitään järkeä, vai onko?
Miksi edes yrittää vuodesta toiseen selvitä,
kun lopulta aina maahan potkitaan.
Ei asuntoa, ei rahaa, ei mitään.
Ainoastaan krapula illasta, joka päättyi vieraalle sohvalle.
Anelen, pyydän, huudan vain armoa!
Onko tämä ihmisen elämää, vai elänkö omaa vai jonkun muun elämää?
Pakkaan kamat, nostan sormen ja lähden! Haistakaa te kaikki vaan omat piirinne. Mä oon vaan liian erilainen, ei kellään oo mitään annettavaa. Ei yksinäistä sutta voi kesyttää. Joskus vaan kaikki sattuu niin saatanasti, vaikka ei olis syytäkään.
Tulkaa hakemaan mut pois täältä! >