IRC-Galleria

Toinen tytöistä piirtää kukkia
Farkkujen lahkeisiin
Ja rakastuu aina pitkätukkaisiin poikiin
Toisella on niin kova ikävä
Ja se kantaa käsissään kyyneleitä

Toinen löysi kuolleen siilin vaatekaapistaan
Se takapihan kiven alle haudattiin
Villasukkiin tarttui multaa ja ruohoa
Kun siinä haudan vierellä itkettiin

Eilen sen viimein näin
Sä luotani lähdit, oveni suljit
Yksin mä tänne jäin
Ja kylmyyttä pelkään, hämärän selkään
Mä katosin, mä hajosin,
Kun putosin, et tullut sä vastaan

Asema hiljainen
Kiireiset hahmot sekoittaa pääni
Joukossa ihmisten
Sinunko kasvot? Sinunko ääni?
Mä katoan, mä hajoan
Jos putoan, niin tuletko vastaan?

Se joka saa hyvän kasvatuksen, siitä tulee kiltti. Sellaisella joka saa huonon kasvatuksen on kivaa!

NI !

Nainen - Suomi

SE ON IHAN SUN PÄÄTÖS= eihän asiaan ole kuin yksi ratkaisu, ja sen pitäis olla sullekin selvä.

TEE SÄ MITÄ TAHDOT = kosto on kauhea.

MEIDÄN PITÄIS PUHUA = mä aion nyt avautua ja sä @!#$ kuuntelet

MÄ OON PAHOILLANI = sun ois syytä olla vielä enemmän pahoillasi.

SIITÄ VAAN, SENKUN MENET = jos lähdet, niin saat katua.

EN MÄ OLE LOUKKAANTUNUT = tietenkin mä olen loukkaantunut, ääliö.

OLETPAS SÄ TÄNÄÄN HUOMAAVAINEN = onko tänään seksipäivä?

VÄHENNETÄÄN ROMANTTISESTI VALOJA = olen ihan jumalattoman turvoksissa

ONPAS TÄÄ KEITTIÖ EPÄKÄYTÄNNÖLLINEN = ostin uuden keittiön, se pitää asentaa huomenna.

MITÄS JOS HANKITTAIS UUDET VERHOT? = ...ja huonekalut ...ja maalataan makuuhuone.

MÄ KUULIN JOTAIN MELUA = sä olit melkein nukahtanut ja mua ei vielä väsytä..

MÄ RAKASTAN SUA IHAN HIRVEÄSTI = meillä on tyttöjen lomareissu tiedossa.

OONKOHAN MÄ LIHONUT? = kato nyt miten hyvännäköinen mä olen.

EN MÄ MITÄÄN HUUDA = totta hitossa huudan, kun mulla on hyvä syy.

TOTTAKAI = kyllä tai ei

EI = kyllä tai ei

NIIN KAI = ei

IHAN MITEN VAAN = ei

ulkon o iha hemmetist lunta, ja meil taitaa ol huome hiihtoo =? omistaisinki edes sukset ja osaisinki hiihtää hyvin! :D

jeijj! mul on uus huone

Paskan jauhaminen voi saada sinut korkealle, mutta ei pidä sinua siellä kauaa.

Ei sattuis olee karttaa, eksyin sun silmiis

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
"Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien
lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1)Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2)tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi
vaikuttanut sinuun mitenkään.

wuhuu! joku sentää piristi mun päivän! ah<3