IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.03.2008 22:39

Isä poikkesi poikansa huoneessa ja totesi sängyn olevan nätisti pedattu
ja kaikkialla oli siistiä.

Sitten hän huomasi kirjekuoren pojan tyynyllä. Siinä luki päällä
'isälle'. Pahalla ennakkoaavistuksella hän avasi kuoren ja luki
tekstiä vapisevin käsin:

*****
Rakas isä,
Kirjoitan tätä suurella katumuksella ja surulla. Jouduin karkaamaan
naimisiin uuden tyttöystäväni kanssa välttääkseni suuren murhenäytelmän
sinun ja äidin kanssa.

Joan on suuri intohimoni ja hän on aivan ihana. Tiedän että te ette
olisi hyväksyneet häntä kaikkien hänen lävistysten, tatuointien,
hänen tiukkojen prätkävaatteiden takia ja koska hän on niin paljon vanhempi
kuin minä, mutta tätä ei tapahtunut ainoastaan intohimon vuoksi vaan
myös siksi että hän on raskaana.

Joan sanoo, että meistä tulee tosi onnellisia. Hänellä on pieni
asuntovaunu metsässä ja läjäpäin polttopuita, tarpeeksi koko talveksi.
Meillä on yhteinen unelma saada vielä paljon lisää lapsia. Joan on
avannut silmäni kohdatakseni sen todellisuuden, että marihuana ei
todellakaan satuta ketään. Me kasvatamme sitä ja käytämme sitä
kauppatavarana saadaksemme muilta kommuunimme ihmisiltä niin paljon
kokaiinia ja ekstaasia kuin haluamme.

Tällä välin rukoilemme että tiede löytäisi lääkkeen AIDSiin, jotta Joan
voisi parantua. Hän on ansainnut sen.

Älä huolehdi isä, minä olen nyt jo 15-vuotias ja tiedän kyllä miten
huolehtia itsestäni. Tietysti tulen joskus takaisin vierailemaan
luonanne jotta opitte tuntemaan kaikki lapsenlapsenne.

Poikasi, Chad

Ps. Isä, mikään ylläolevasta ei ole totta. Olen Tommin luona. Halusin
vain muistuttaa, että elämässä on pahempiakin asioita kuin
koulutodistus, joka on kirjoituspöytäni laatikossa.
Rakastan sinua. Ilmoittele milloin minun on taas turvallista tulla
kotiin..

Täydellinen sydän. ♥ Sunnuntai 30.03.2008 22:38


(Tarina jota kannattaa miettiä!)


Eräänä päivänä keskellä kaupunkia seisoi nuori mies ja ilmoitti, että hänellä on laakson kaunein sydän.

Suuri joukko ihmisiä kerääntyi ihailemaan hänen sydäntään, sillä se oli täydellinen. Siinä ei ollut yhtään

naarmua tai virhettä. "Aivan niin", ihmiset sanoivat, "se on todellakin kaunein koskaan näkemämme

sydän." Siitäpä nuori mies ylpistyi ja alkoi kerskailla yhä äänekkäämmin. Yhtäkkiä väkijoukon eteen

ilmestyi vanha mies, joka sanoi: "Mutta eihän se ole läheskään niin kaunis, kuin minun sydämeni." Nuori

mies katseli ihmisjoukon kanssa vanhan miehen sydäntä. Se kyllä sykki voimakkaasti, mutta se oli

täynnä arpia. Siitä oli poistettu kappaleita ja toisia oli pantu tilalle. Ne eivät olleet oikein sopivan

kokoisia, niin että sydämessä oli useita rosoisia ja teräviä reunoja. Joissakin kohdissa oli suorastaan

kuoppia, koska niistä puuttui palasia. Ihmisjoukko oli ymmällään. Kuinka mies saattoi pitää tällaista

sydäntä kauniimpana?

Nuori mies tarkasteli vanhan miehen sydäntä ja nauroi nähedessään, millaisessa kunnossa se oli. "Lasket

varmasti leikkiä," hän sanoi. "katso nyt minun sydäntäni. Se on täydellinen, mutta sinun sydämesi on

vain arpinen möykky." "Niinpä niin," sanoi vanha mies, "sinun sydämesi on kyllä täydellinen, mutta en ikinä

vaihtaisi omaani siihen. Katsohan, jokainen arpi on merkki rakastamastani ihmisestä. Repäisen irti palan

sydämestäni ja annan sen hänelle ja hän antaa minulle sopivan palan omastaan. Nämä palat eivät

tietenkään ole aivan samankokoisia, joten sydämeni reunat eivät ole tasaisia. Vaalin niitä kuitenkin hellästi,

koska ne kertovat keskinäisestä rakkaudestamme. Joskus on käynyt niin, että annettuani palan omasta

sydämestäni, en olekaan saanut mitään tilalle. Siksi sydämessäni on kuoppia. Rakastamisessa on riskinsä.

Kuopat ovat kyllä kipeitä kuin avoimet haavat, mutta ne muistuttavat minua näitä ihmisiä kohtaan

tuntemastani rakkaudesta. Ehkä he joskus palaavat ja täyttävät sydämeni kuopat. Ymmärrätkö nyt,

mitä todellinen kauneus on?"

Nuori mies oli vaiti ja kyynelet valuivat pitkin hänen poskiaan. Hän meni vanhan miehen luokse, tarttui

nuoreen ja kauniiseen sydämeensä ja repäisi siitä palan irti. Vapisevin käsin hän antoi sen vanhalle

miehelle.

Vanha mies otti lahjan vastaan ja laittoi sen sydämeensä. Sitten hän otti palan vanhasta, arpisesta

sydämestään ja asetti sen nuoren miehen sydämeen irtirepäistyn palan paikalle. Se sopi kuoppaan,

joskaan ei aivan täydellisesti. Reunat jäivät hieman rosoisiksi. Nuori mies katsahti sydämeensä.

Se ei enää ollut täydellinen, mutta se oli nyt kauniimpi kuin koskaan ennen.

[Ei aihetta]Lauantai 29.03.2008 20:22

"Kasvot kertovat tunteesi paremmin kuin sata sanaa huulillasi."

[Ei aihetta]Lauantai 29.03.2008 19:44

jätkät tietää että olet vahva, kun uskaltavat hypätä sun selkään

hahahaha^

[Ei aihetta]Lauantai 29.03.2008 00:46

1.Ota huomioon,että SUURI RAKKAUS ja suuret saavutukset sisältävät myös suuria riskiä.

2.Kun koet tappioita,älä menetä oppia,joka niihin sisältyi.

3.Seuraa elämässäsi ainakin kolmea tähteä.
*KUNNIOITA ITSEÄSI*
*KUNNIOITA TOISIA*
*OTA VASTUU KAIKISTA TOIMISTASI*

4.Muista,että joskus se,ettet saa mitä haluat,voikin olla suuri onnenpotku.

5.Älä anna pienen riidan turmella tärkeää ihmissuhdetta.

6.Kun huomaat tehneesi virheen,ota heti askel taaksepäin ja korjaa se.

7.Avaa sylisi muutoksille,mutta älä anna arvojesi kadota.

8.Hiljaisuus on monesti paras vastaus.

9.Elä elämäsi hyvin ja kunnioittavasti.

10.Kotisi rakastava ilmapiiri on elämäsi perusta.

11.Kun joudut riitaan rakkaidesi kanssa,käsittele vain tämähetkistä tilanetta.älä vedä menneisyyttä esille.

12.Opi kunnolla kahlitsevat säännöt.silloin tiedät,miten ne voidaan perusteellissesti täyttää.

[Ei aihetta]Perjantai 28.03.2008 00:01

Marianne sanoo:
kerros kultaseni mitkä vaatteet laitan huomenna poriin päälle?
vai menenkö alasti?

Niina. sanoo:
vaikkapa minun vaatekaapista ne vanhat rähjäiset housut ja maalauspaita. sanot miehelles että: "täältä saapui maalarisi! tälläistä joudut kestämään seuraavat kolme vuotta"

[Ei aihetta]Torstai 27.03.2008 23:44

En mä tyhmä oo, mulla on vain sellaset rennot aivot.

[Ei aihetta]Torstai 27.03.2008 00:04

oukaad. vklopuks laitilaa vissiinki!

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.03.2008 16:14

Toi mummo kattoo sua sillee et mitä vittuu sä teet

Kerra sitä vaa kuollaa ni kuollaa sit tyylil.

Valtteri on kovis. Minä olen pillunnuolija.

Oisko petri sodan paikka?

Shalalala runkkaa

Voi kristus!

Tuu sylii vaa!

Mikä sisuskalu täs on? Napa!

Oi vittu ja nyt on viel enemmä!

Tee työt ja opi pelaamaa! Emmä jaks vääntää!

Mä voitin! Sä hävisit! Tasapeli!

NinaDa

viinaPUTTO

Ime tuttii!

Meit haluttii! ootas vähä!

Ny sit pidetää hauskaa! Mä meinasin jo kaatuu!

Kimppakyydil helvettii!

Kato, mennäänk ton?

Mitä sä selität? Kestohuora! Vitsi tää on iisi juttu!

Olen ass palestiinasta!

Jäätelökestit<3

[Ei aihetta]Perjantai 21.03.2008 20:15

SE ON POJAT MENOO NY!

eka pullo aukes ny ja tunnelma katos!

jos mua ja mariannee ei näy tiistain, ni on syy soittaa poliisit mein perää :D

nähdään frendit!