oon tässä nyt koko päivän miettinyt filosofisia asioita. kuinka paljon voit oikeasti vihata jotain ihmistä? en tajua, kuinka joku voi jopa tappaa, kun vihaa jotain niin paljon. vihan tunne on muutenkin liian yliarvostettua. mietin, että ehkä munkin olis nyt syytä olla vihaamatta ketään, koska aina se viha tulee takasin päin jostain suunnasta. .. ja sillon ei oo kellään kivaa. katkerahan mä olen aina ollut joka asiasta, mut nyt lähiaikoina ei oo vaan jaksanu välittää. ootte varmaan huomannu, että vihaaminen kuluttaa liikaa energiaa. suunnittelet kauheesti kaikkee, millä voit pahottaa vihaamisen kohteen mielen ja jopa ehkä tuhota sen elämän. mä en oo enää ees jaksanu pitkään aikaan pilata toisten iloja. jos ne saa jotain kiksejä siitä, että voi tehdä mulle kiusaa ja koittaa viedä kaiken mun elämästä, niin antaa palaa! en jaksa tapella mistään enää. mutta voin silti huomaamattomasti pitää omastani kiinni ja pienillä keinoilla säilyttää sen mun elämän sisällön. joten, voin kertoo, että multa et voi enää viedä mitään. sori. vihaaminenkin sattuu ja ehkä säkin huomaat sen joskus.
vihaa vaan jos haluat.
ja toinen on ärsyyntyminen. en oo nykyään ärsyyntynytkään niin helposti, mutta niin sattu nyt käymään. mä en jaksa enää sitä, että sä olet tollanen. toinen saatana koittaa tehä kaikkensa, mutta kappas kun ei kehuja kuulu ikinä. tuntuu tietkö tosi hyvältä, kun ei mee nää meidän kristilliset "tasa"jaot tasan. sä saat aina enemmän ja mä en ( anteeks nyt vaan ) jaksa tätä enää kauaa. olis kiva, jos voisit hiukan muuttaa käytöstäs. .. vaikka tiedän, että toi on osa sun luonnetta, etkä tosiaan tahallas oo mulle tommonen.
kuules poika pieni, sen näkee sun silmistä.
- - -
en mä pyydä sulta mitään muuta kun arvostusta, sitä mitä sä saat multa aina. missäköhän se viipyy ?
- - -