Vähänkö oli ihaninta, kun tulin eilen töistä kotiin: Olohuoneen ikkunasta näkyi, kun Ilona touhuili Katrin sylissä. Sitten hän bongasi minut pihalta, kasvoille levisi hymy, ja ikkunankin läpi kuului innostunut "hiiii" -huuto. :) Hieman oli tervetullut olo. <3