Tää huone tuntuu pieneltä kun maataan kaksistaan,
valvon ja kuulen sun hengityksen, rintaa ahdistaa.
Ilma keuhkois stoppaa puoliväliin,
mut tiän et se on vaan mun päässä,
ei täs tarvii ketää hätii.
Muistuu mieleen runonsäkeet;
kaks ovee, uneen ja kuolemaan,
kelaan kuinka joku pystyy näkeen niin hyvin, mikä ihmist vaivaa,
ku hoitajat ja lääkärit aina liian syvältä koittaa kaivaa.