Nonii tulipa nukuttua, kummallisii unii. En muista edes kaikki sessioita mut vikan kyllä erittäin hyvin.
Olin katkolla ja iski alkoholivapinat päälle ja en saanut lääkettä kansliasta kysyin eräältä hoitajalta asiasta joka sanoi hoitavansa asian.
Sitten olin ruokalassa vapisemassa kun näin ikkunasta tämän kauniin hoitajan lähtevän kotiinpäin, hän näki minut ikkunasta juoksi takaisin sisälle ja tuli puhumaan kanssani hoiti lääkeasian ja pahoitteli että unohti.
Hoitaja kaunis sitten puhui minulle ja kemiat kohtasivat suutelimme kun toiset potilaat olivat ympärillä oli kyllä melko hehkeetä.
Onneks ei sentään ollu tutun näköinen tosielämästä mutta tosi kaunista.
Valitettavasti uni ei sitten jatkunut pidemmälle vaan heräsin pettyneenä mutta iloisena.
Ja hoitajan suukin maistui mansikalle <3