Hirvittävää, miten aika juoksee silmissä. On päiviä, jolloin tuntuu ettei viisarit liikahdakaan ja sitten taas kun rupeaa kunnolla miettimään ni hui, mehän ollaan jo melkein joulukuussa, vast oli heinäkuu.
Vaikea uskoa, että enää viikko kanssasi, vastahan me tutustuimme toisiimme, vastahan meidän yhteinen matkamme alkoi. Sinulla alkavat ihanat päivät isäsi kanssa, ja mikäs sen ihanampaa kuin vanhempien kanssa olla, joulua ja kävelemistäsi odotellessa. Se vaan harmittaa niin suunnattomasti, olet nyt ollut se aamuni piriste, antanut hymylläsi potkua minuun. Mitäs mun päivistäni nyt tulee kun et ole mulle hymyilemässä?
Ei ole onneks pitkä kävelymatka sinua moikkaamaan, taidan tulla useastikin!
Olen saanut sinusta oman pikkuisen ystäväni, ja sinä olet antanut minulle muutenkin paljon, toivottavasti minäkin sinulle.
Mutta nyt, nautitaan viikon viimeisestä päivästä yhdessä ja ensi viikosta!
Niin ihana tyttönen olet, hoitotyttöni ♥