Kai meistä kaikist välil tuntuu siltä ettei mikään tunnu miltään.
Kunnes surku ja parku, saa karjutki avaa silmät,
Ja odotan, odotan, peloissani odotan miten itseni kokoan jos kadotan sut kokonaan.
Niin, mä toivon vaan, et vielä ei tuu loppumaan
Tää mitä meille on annettukkaan, niin haurasta
Niin kaunista, niin korvaamatonta.