IRC-Galleria

Eli eilen oli kaupungilla kävelykadulla puolueiden kojut ja olisi saanut kahvia ja pullaa jos olisi jaksanut odottaa mummojen kanssa. En jaksanut (ps. näin Mauri Pekkarisen luennoimassa jostain luontohommista ja jostain.. en kuunnellut juurikaan koska olin vittuuntunut kadotettuani electronini kesken ynnän appron (noudin sen pankista koska joku ystävällismielinen sielu oli sen palauttanut.)).

Itsehän olen jo äänestänyt ennakkoon, heti ensimmäisenä päivänä. Olen porvaripaska ja äänestin Kokoomusta, koska pari vaalikonetta käskivät minun äänestää Sari Raassinaa. En tiedä mitään kyseisestä henkilöstä sen tarkemmin, 86% on kuitenkin samanlaisuus mielipiteissämme. Sinänsä outoa että kaikkiaan minulle sopivin puolue olisi ollut vihreät, koska kannatan ydinvoimaa erittäin vahvasti.

Tuli myös nuorekas olo jälleen (piristi mieltäni Electron-sotkun jälkeen), kun kysyivät baarissa paperit. Tiskillä oli kaksi tätiä ja toisen kysyessä "Onko ikää?" ja vastatessani "Jo tuota 25 on eli luulisi riittävän", niin toinen nauroi. Törkeää!

Savoyn keikka lähestyy edelleen. Kuusi päivää. Odottelen kovin. Varsinkin kun Lappeenrannassa juttelin Maijan kanssa, niin ystävällismielisesti lupasi päästää minut sille mikä olikaan se Soneran meet'n'greet-kilpailu jotta pääsee stagelle keikan jälkeen. Maija <3.

Nyt nukkumaan! Kämppis kuului tulevan viikonloppulomille intistä. GG.

-Paavo

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.