AJATUS
> Tässäpä ajattelemisen aihetta jokaiseen päivään.
>
> Eräällä varojenkeräämisillallisella koulun hyväksi, jota kävivät
> lapset, joilla oli oppimisvaikeuksia, yhden oppilaan isä piti
puheen,
> jota kukaan läsnäolijoista ei tulisi koskaan unohtamaan.
>
> "Kaikki, mitä Jumala tekee, on täydellistä. Kuitenkin minun poikani,
> Kalle, ei pysty oppimaan asioita samalla tavalla kuin toiset lapset.
> Hän ei ymmärrä asioita niin kuin toiset lapset ymmärtävät.
>
> Missä Jumalan suunnitelma näkyy minun poikani kohdalla?"
> Yleisö meni hiljaiseksi. Isä jatkoi.
>
>
> "Minä uskon, että kun Jumala tuo maailmaan Kallen kaltaisen lapsen,
> astuu esiin mahdollisuus ymmärtää Jumalainen Suunnitelma. Ja se
tulee
> esille siinä, miten toiset ihmiset kohtelevat tuota lasta.
>
> Sitten isä kertoi seuraavan tarinan: eräänä päivänä hän ja Kalle
> olivat kävelleet puiston ohi, missä Kallelle tutut pojat olivat
> pelaamassa pesäpalloa.
>
> Kalle kysyi: "Luuletko että he antaisivat minunkin pelata?" Isä
tiesi,
> että useimmat pojista eivät haluaisi Kallea joukkueeseensa. Mutta
hän
> ymmärsi myös, että jos Kalle saisi luvan pelata, se antaisi Kallelle
> myös suuresti kaivatun tunteen kuulumisesta joukkoon.
>
> Isä lähestyi yhtä kentällä olevista pojista ja kysyi, saisiko Kalle
> tulla mukaan pelaamaan. Poika katsoi ympärilleen nähdäkseen, mitä
> mieltä hänen joukkuetoverinsa olivat, mutta kukaan ei sanonut
mitään.
> Niinpä poika teki päätöksen itse ja sanoi: "No,me olemme kuusi
juoksua
> häviöllä ja menossa on kahdeksas sisävuoro. Kalle voi kyllä tulla
> meidän joukkueeseemme, ja me yritämme saada hänet lyöntivuoroon
> yhdeksännellä sisävuorolla."
>
> Kahdeksannen sisävuoron loppupuolella Kallen joukkue sai muutaman
> juoksun lisää, mutta oli yhä kolme juoksua häviöllä. Yhdeksännen
> sisävuoron alussa Kalle laittoi räpylän käteensä ja pelasi
> takakentällä. Vaikka yhtäkään palloa ei lentänyt siihen suuntaan.
> Kalle oli ilmiselvästi onnessaan kun sai olla mukana kentällä ja
> hymyili suu korvissa isälleen, joka vilkutti hänelle kentän
laidalta.
>
> Yhdeksännen sisävuoron loppupuolella Kallen joukkue sai taas
juoksun.
> Nyt olisi ollut Kallen vuoro tulla lyömään, mutta pesillä oli
ajolähtö.
> Antaisiko joukkue tosiaan Kallelle lyöntivuoron tässä tilanteessa,
> jolloin he varmasti menettäisivät mahdollisuutensa voittaa peli?
> Yllättävää kyllä, maila annettiin Kallelle. Kaikki tiesivät, että
> kunnon lyönti olisi mahdottomuus, sillä Kalle ei osannut edes
pidellä
> mailaa oikein, saati tähdätä palloon.
>
> Kuitenkin Kallen tullessa lyömään syöttäjä astui pari askelta
lähemmäs
> syöttääkseen pallon Kallelle hitaasti, niin että tämä saisi edes
> hipaistuksi palloa.
>
> Ensimmäisellä syötöllä Kalle huitaisi mailalla kömpelösti ohi.
> Syöttäjä astui vielä lähemmäksi ja nosti syötön pehmeästi Kallelle.
> Kalle heilautti mailaa ja tällä kertaa osui palloon, joka töpsähti
> maahan syöttäjän lähelle.
> Syöttäjä poimi pallon maasta ja olisi helposti voinut heittää sen
> ykköspesälle, jolloin Kalle olisi palanut ja peli olisi päättynyt
> siihen; mutta sen sijaan hän heittikin pallon korkeassa kaaressa
kohti
> kentän oikeaa laitaa, kauas ykköspesän vahdin ulottumattomiin.
>
> Kaikki rupesivat huutamaan: Kalle, juokse ykköspesälle! Juokse
> ykköspesälle!" Kalle ei ollut ikinä eläessään juossut ykköspesälle.
> Silmät selällään ja säikähtäneenä hän nyt juoksi sinne maahan
> piirrettyä viivaa pitkin.Kaikki huusivat: "Juokse kakkospesälle!
Juokse
kakkospesälle!"
> Kallen
> ehdittyä ykköspesälle kentän oikealla laidalla oleva pelaaja oli
> saanut pallon kiinni ja olisi voinut nyt heittää sen suoraan
> kakkospesälle, niin että olisi tullut palo; mutta hän ymmärsi,mitä
> syöttäjä oli ajanut takaa ja heitti hänkin pallon korkeassa kaaressa
> kauas kolmospesän yli.
>
> Kalle juoksi kohti kakkospesää ja hänen edellään olevat
joukkuetoverit
> juoksivat kolmospesän kautta kotiin. Kun Kalle pääsi kakkospesälle,
> siellä oleva vastapuolen pelaaja juoksi hänen luokseen, käänsi hänet
> kohti kolmospesän suuntaan ja
> huusi: "Juokse kolmoselle!" Ja kun Kalle kiersi kolmospesän, kaikki
> pojat molemmista joukkueista huusivat: "Kalle, juokse kotiin!"
>
> Kalle juoksi kotipesään ja hänelle hurrattiin sankarina, joka oli
> lyönyt kotijuoksun ja saanut aikaan sen, että hänen joukkueensa
voitti
pelin.
>
> "Tuona päivänä", sanoi isä hiljaisella äänellä kyynelten valuessa
> pitkin hänen poskiaan, "pojat niistä molemmista joukkueista
auttoivat
> tuomaan palasen jumalaista Suunnitelmaa tähän maailmaan."
>
> Ja nyt tarinan jälkisanat. Me kaikki lähetämme sähköpostissa
tuhansia
> vitsejä asiaa kahdesti ajattelematta, mutta kun on kysymys sellaisen
> viestin lähettämisestä,joka liittyy elämässä tehtäviin valintoihin,
> ihmiset harkitsevat toisenkin kerran, että kehtaako tämmöistä nyt
> lähettää. Se henkilö, joka lähetti tämän viestin Sinulle, uskoo
> siihen, että jokaisella meistä on merkitystä. Meillä kaikilla on
> päivän mittaan tuhansia mahdollisuuksia auttaa toisiamme. Niin
monet
> näennäisesti vähäpätöiset kanssakäymiset ihmisten välillä asettavat
> meidät valintatilanteeseen:
> välitämmekö eteenpäin tämän kipinän? Vai jätämmekö väliin
tilaisuuden,
> jolloin tässä tapahtumasarjassa maailma jää vähän entistä
kylmemmäksi.
>
> Sinulla on nyt kaksi mahdollisuutta:
>
> 1. hylätä kaikki vanha, tai
>
> 2. muistaa niitä ihmisiä, joista välität.