IRC-Galleria

Oijoi. On tämä kevät raskasta aikaa. x)

Onneks mulla alkaa huomenna pääsiäisloma,
ja pääsee "rauhottumaan" Kuopioon vähäks aikaa.
Koulu painaa niin perkeleesti niskaan,
miljoona esitelmää, koetta, tutkielmaa ja valtakunnallista tulossa.

Ei tauti, järkihän tässä lähtee.

Että silleen.. Mut joku 30 päivää koulua jäljellä,
kyllä tässä jaksaa vielä skarpata.
Parit pääsy-/soveltuvuuskokeet tulossa,
et jos vaikka syksyllä jonneki opiskelemaan pääsis.

Mutta näin tällä kertaa.

Elikkäs siis. Täällä taas, kotosalla elelen.
Vois sanoo et pitkästä aikaa, tuli tosiaan viikko
oltua reissussa, Ylläksellä ja Kuopiossa.

Matkat 13 tuntia/suunta.. Rasittavaa, mut..
Vois kyllä ens kerralla jotain tekemistä junaan ottaa. :DD
Hihaa, Ylläksellä meni oikein hyvin, mitä nyt
ikävä oli omaa nallukkaa, mut kai se vaan piti kestää..
Ja rinteessä pientä osumaa otin,
pikkuvikoja.

Sit pieni hengähdystauko Kuopiossa,
ja takas tänne.
Menee se hiihtoloma niinkin.. :DD

Eipä oo tännekään ihan äsken tullu kirjotettua..
Mut täytyypä nyt sitten jotain raapustaa.

Oliski jotain positiivista kirjotettavaa.
Edes joskus.
Ehkä mä oon vaan niin perusmasentava tyyppi,
et ei ees omien korvien välistä löydy mitään järkevää.. x)

Mut joo, pelkästään se, et elän omaa elämääni,
(nimenomaan, OMAA ELÄMÄÄNI),
ni jo pelkästään se on positiivista.

Ei mua kyllä kuolemakaan pelota.
Pelottaa vaan se, et en kerkee elämään tarpeeks,
et en kerkee tekemään kaikkee mitä haluisin.

Mut sen kuoleman jälkeenhän sitä vasta eletäänkin!

Hei, kaikki..
Pikku vinkki:
Älkää hyvät ihmiset luovuttako,
vaikka kaikki tuntus miten mahottomalta tahansa.
Ottakaa vaan kaikki haasteet vastaan,
rohkeesti, ja vaikka ilman järkee.

Se se on elämää.. :) <33

"Jollet luota mihinkään muuhun, niin luota edes tähän.
Luota meihin."


Njääh. Laittakaa vaan taas kaikki unelmat paskaks.
Kaikki suunnitelmat.
Kaikki, mihin luotin, mitä toivoin, mihin uskoin.
Mitä rakastin.
Kun ei oo enää mitään päämäärää..
Kun ei oo enää mitään, mitä odottaa..

Niin onko sitten enää yhtään mitään?

"Luotettu ehkä liikaa
siihen että aika korjaa.
Se minkä vuoksi nähtiin
niin kovin paljon vaivaa

Että hajalle saatiin,
se mikä kauniiksi tarkoitettiin..."


Näin nimenomaan.

"Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää.

Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa..."


Auts. Viikonloppuna tuli sellanen olo, et vihdoin on kaikki hyvin.
Arvatkaapa oliko ihana tajuta sunnuntai-aamuna,
et vihdoin ja viimein elämä alkaa olla sellasta mitä sen on halunnu
jo pitkään olevan.
Kiitos. Jollekin. Ja ei kenellekään. Ja silti kaikille.
Kuitenkin. Tiedetään.
Ite sen kaiken aiheutin.
Ja nyt oon jälkeni siivonnu.
Ja kaikki on hyvin.
Ainakin tällä hetkellä. <33

"Valjasta syntieni tähden
ohjasta hukkuvien nähden
pyydän sinua katsomaan
kätesi antamaan
elämän taimen

Paljasta mieli sysimusta
armahda tuntojeni tuska
pyydän sinua koskemaan
omasi antamaan
Jumalan paimen"


Apulannan uudelta sinkulta, Koneeseen kadonneelta.
Ihana biisi.

"Joku juo liikaa,
joku pettää.
Joku puhuu liikaa,
joku ei mittään."

Vähän ku minä.

Tämä viikko menny työharjottelussa.
Ravintolassa.
On muuten aika raskasta hommaa.
Onneks tänään viimenen päivä.
Niijoo, olinhan mä Turussakin viime vkl.
Maata Näkyvissä-festareilla.

Ja siitä lisää toisella kertaa.
Kiitän kaikkia siellä olleita hienosta viikonlopusta!

Tänä aamuna kouluun lähtiessäni sellanen pienoislumimyrsky pyyhkäs mun naamalle lunta...
...siinä samalla tuli mieleen, et ei niiden hiutaleiden elämä kauheen kauaa kestä.

Ja siitä tuli mieleen, et elämä on muutenki aika pienestä kiinni.
Ei voi koskaan tietää millon et enää herää yöunien jälkeen, tai millon liukastut ja lyöt pääs.
Kuolet.

Päivästä toiseen täällä silti vaelletaan, eikä ymmärretä elämän haurautta.
Pitäs ottaa itteensä niskasta kiinni ja antaa mennä.

Elämä on tarkotettu elettäväks.
Muistakaa se.

Anteeks et musta on tullu näin pinnallinen.
On vaan helpompaa pitää ihmiset kaukana,
kun et päästää ne lähelle ja antaa satuttaa itteensä.
Joskus aikoinaan elämä oli niin paljon helpompaa.
Nyt on sattunu jo liikaa, et jaksas jatkaa samalla tavalla ku ennen.
Nykyään on vaikeeta, jos haluaa saada musta jotain irti, haluaa tietää mitä oikeesti ajattelen.
Ja mistä oikeesti välitän.
Oon huomannu et sitä ei kannata ihan kaikille enää näyttää.
Niitä heikkoja kohtia itsestään ei pidä paljastaa.
[sekin virhe tullu muutaman kerran tehtyä, ja siitä on tullu kärsittyä...]

Edelleen, aika parantaa haavat.
Ja Bebanthen.

Tämä kertoo kaiken menneen ja tulevan.
Varmasti kaikki menee joskus kohdalleen,
varmasti aika parantaa haavat.
Mä en useinkaan näytä tunteitani,
mut mun tekemisistä huomaa jos/kun muhun sattuu.
Tai... Mä käyttäydyn sillon ihan päinvastoin ku pitäs.
Ja sillon satutan enemmän muita ihmisiä ympärilläni.
Anteekspyyntö on vaan aina se vaikein.
En voi käskee teitä ymmärtämään,
mutta pyytää voin.
Kun mä saan mahdollisuuden uuteen elämään,
ni kaikki tulee olemaan paremmin.
Toivottavasti.



"...mutta hymy on poissa silmät katsoo menneeseen
viattomuus kuoli rakkautemme haudalle
se sattui meihin molempiin kulissit kun kaadettiin
syytöksin siunatut sielut rikki revittiin
luodit osui meihin molempiin kaikkialta kun ammuttiin
elämä jatkoi kulkuaan meidät kyydistä pudotettiin
monikaan ei saapunut kukatkin on lakastuneet
syyttävän sormi muisti osua särkyneeseen
kysymättä lupaa suru saapui sydämeen
sinä katsoit kysyvästi mikä vei meidät erilleen..."