IRC-Galleria

Mulla oli taas hassu päivä. aina näitä sattuu.

Masensi taas vähän tänään. en ymmärrä miksi masennun niin helposti, mutta sitte piristää aina joku juttu. tänään oli taas pojat. ja mikko eritoten. "rakkaudenpusu." aina se on niin ystävällinen, "oma huorani, tuu tänne" joskus naurattaa joskus ei. nälkäki vaivaa. pahasti.

Mulla haluttais pihalle. istumaan ja kattelemaan taivaalle. miettimään mun oloa, mitä sen on oikeasti. Istumaan vaan tuohon keskelle tietä. just sitä luonnonrauhaa kokemaan. kohta on jouluki. jouluna ihmisten pitäis olla joulumielellä. niin se kuvaillaan aina joka paikassa. aina kuitenki on niitä kärtysiä. niitä jotka ei oo hyvällä tuulella ikinä. ja se rasittaa. rasittaakohan se niitä itseä ? onkohan ne yksinäisiä ? joulu, on mun mielestä parasta aikaa vuodesta. se tunnelma, hajut, ihmiset, ruoka, lahjojen antaminen ja saaminen. tää joulu tulee olemaan erinlainen. jos me ollaan mikon kanssa vielä sillon yhessä. en löydä estettäkään sille. mutta enpä mene tulevaisuutta arvailemaan, huono olo siitä vaan tulee. toivo parasta pelkää pahinta. aina se pätee. koko joululoma, senhän pitäis olla lomaa, mutta siinä on kuitenki kamala stressi päällä koko ajan. se on varma, ensin joulu, sitte pyhät ja sitte uusivuosi. hassua ees ajatella, vasta oli 2006 ja nyt 2007. tämä vuosiki on muuttanu paljon asioita minun kohalla ainaki. oon menettäny, oon saanu. oon saanu kuitenki enemmän ku oon menettäny. mikä on tietenki hyvä asia, ja mistä oon ilonen. mutta on niitä takaiskujaki ollu , liiaksikin. jos ajassa vois palata taaksepäin, tekisin asioita erillä tavalla. saisin mun elämän helpommaksi. samalla monen muun. jos ihmiset vois muutta ittessään jotain, se muuttais varmaan sen läheisissäki jotain. pystyis kontorolloida läheisiäki. se olis tietenki väärin, mutta kätevää. jos se vaan olis niittenki kannalta hyvä.
Ystävät ja perhe on ihmisen tärkeimpiä asioita. että sen olis hyvä olla. minä esimerkiksi en vois elää ilman ystäviä. en varmaan jaksais mitään ilman niitä. en sais sanoa näin, mutta mun mielestä ystävät on kohta tärkeämpi mulle ku mun perhe. oon jotenki erkaantunu meijän perheestä. joulu tulee kuitenki, joulul lähentää. mun mielestä oli vaan jotenki ihanaa tänään saada nukuttaa roope. ensimmäistä kertaa. se olis vaan halunnu leikkiä. ei jaksanu olla aloillaan, sen ikänen ei mitään murheita vielä. sais nauttia jos tajuais että sen kannattais. muistan itekki ku olin pieni, päiväkodissa. ryhmiksessä. se aika oli jotenki helppoa. toivo vaan olevansa aikuinen. leikki aikuista. nyt jos voisin päättää, ottaisin tuon ajan takasin. mun elämä ois vielä eessä. enhän minä siihen tietenkään oo mikään sanomaan ku olen vielä vasta kolmentoista kesänen, mutta on siinäki välissä semmosen 10 vuotta. silloin usko kaikkeen, tonttuihin, joulupukkiin, hammaskeijuihin, peikkoihin. kaikkeen mitä sulle vaan sanottiin, nykyään ei voi luottaa kunnolla enää keneenkään ilman että joku muu sais tietää. nimim. kokemusta on. ja se on väärin pettää toisen luottamus, mutta sen virheen minäkin olen liian useasti tehny. en haluais menettää enää ikinä. joitain asioita en enää ees tajua, että mitä mulla ei oo.
tiiaki, muistan sen jotenki, muistan sen viimisen kerran ku nähtiin. olin 6 vuotta ja oltiin sen luona leikkimässä, prinsessoja. äiti tuli hakemaan mut, oltiin menossa ruokakauppaan. huomasin sitte autossa, että mulla oli jääny tiian helmet kaulaan, enkä voinu palauttaa niitä enää. koska tiia lähti kemijärvelle. alko viikko, ja tiialla se merkitsi koulua. muistan ku tultiin kylältä. ja olisin halunnu jäädä pihalle leikkimään. iskä jutteli jennyn äitin kanssa, jennyki asuu kai nykyään helsingissä, ei oo siitäkään kuulunu mitään. iskä tuli ja pyysi mua sisälle. sanoin, että olisin halunnu jäädä pihalle leikkimään. iskä vaan pyysi sisälle. menin sitte itkun ja kärtyämisen kanssa. ku päästiin olohuoneeseen iskä sano muistaakseni "tiiaa ei enää ole." muistan kysyneeni "miten niin" tiia oli jäänyt auton alle, närkän risteyksen kohdalla, se suojatie. tiia oli viety helikopterilla rovaniemelle teholle. mutta ei ollut selvinnyt. muistan kuvitelleeni kopterin olevan punainen. muistan soittaneeni mummolle sen jälkeen ja kertoneeni. mummo oli tukena silloin. silloin taisi minun elämäni alkaa, ei ollut enää mielikuvitusmaailmaa. muistan vielä nähneeni unia tiiasta vuosiakin sen jälkeen, miten menin tiian ovelle koputtamaan ja tiia tuli avaamaan oven kysyin "mitä sä täällä teet?" "emmä oo kuollu, mä parannuin. selvisin." olin iloinen. tuntui pahalta herätä siitä. kun muutimme tänne, muistan kun purin mun tavaroita ja löysin sen korun mikä mulle oli jääny, siinä oli helmiä, läpinäkyviä ja mustia. nyt se on hukassa. enää on vain muistot.

tiia<sydän>