Se tuli vaan niin yhtäkkiä. ensin vaan riideltiin sitte se oliki jo loppu. En olis osannu kuvitella että toissailtana ku oltiin kahestaan niin se olis viiminen kerta ku ollaan enää kahestaan. virallisesti seurustelevina. tai eilen ku tulin linkusta ja lähin kotiin ja pussattiin, että se olis viiminen pusu, ennen ku tiet eroaa. ei varmaan kukaan ois uskonu. paitsi se ite. Se ero oli erinlainen ku muut. tuun varmaan aina rakastamaan sitä jollain tavalla. kerran ensirakkaus oli. luulen niin. en ainakaan ikinä ketään kohtaan näin vahvasti ole tuntenu. ja erottiin vielä sovussa. mitä mulle ei oo ikinä tapahtunu. ja kaikki ajatukset kyllä tuli läpi puhuttua. ja se ittekki jopa kerto miltä siitä tuntuu. tavallaan nyt mun olo on niin surullinen, mutta silti niin helpottunu. pitäis vaan osata unohtaa. silleen hyvällä tavalla, muistella niitä hyviä hetkiä mitä meillä oli kyllä tosi paljon. ei niitä huonoja tulee vaan paha olla.
Ystävät on nyt mulle tärkeimpiä. niitä tarvin eniten. ilman niitä en varmaan selviä. ja varmaanki perheen tuki. äiti nyt oli ensimmäinen joka sai tietää. ja kävin sen kanssa hipussa syömässäki ku muut söi koululla jotain paskaa. oon vahingonilonen. ja ihminen josta viimisenä oisin kuvitellu, tuli lohduttaan. tuli mukava olo. vanhat ajat mieleen suorastaan. vaikka ei sekään välttämättä hyvä ole. nyt mullaki on aikaa mun ystäville. jännä nähä nyt miten tää kääntyy. sitä poikaa mä vieläki rakastan. se tunne ei oo ihan heti loppumassa. vaikka kuinka haluaisin. voihan tää ystävyys olla vielä parempaa mitä seurustelu oli. mutta nää 7kk. oli parasta mun elämässä. nyt sen vasta tajuaa. liian myöhään. olis vaan pitäny osata nauttia. nautin nyt ystävyydestä. niin paljon ku vaan voi. luotan siihen mitä se eilen sano. haluan luottaa. haluan uskoa, että se oli totta mitä se puhu.
Meijän suhde ei kuiten oo loppu. ollaan yhdessä nyt vain ystävinä. enempää en voi vaatia.
ystävät
