IRC-Galleria

Olympialaisissa on kieltämättä hohtoa. Enkä siis nyt puhu pelkästään tämän päivän suorastaan mielettömän upeista avajaisista, vaan itse Olympia-aatteesta, joka kaikista maailman aatteista on kiistatta kaikkein tunnustetuin, pitkäaikaisin ja edelleen elinvoimaisin. Nyt kun Peking on avannut sylinsä tälle, on maailmalla aikaa jälleen iloita.

Olympismi on pelkän urheilumuodon lisäksi kokonainen elämänfilosofia, jossa on yhdistetty kaikki ihmisen tärkeiden osa-alueiden, kehon, tahdon ja mielen tasapainoinen kehittäminen. Lisäksi siitä on kasvanut laajalti vaikuttava universaali internationaali, johon ottavat osaa kaikki kansat rotuun, uskontoon tai poliittiseen järjestelmään katsomatta. Moiseen ei ole pystynyt mikään järjestö YK:n lisäksi.

Olympialaisten perusajatuksiin kuuluu myös rauha. Jopa muinainen sotilasvaltio Sparta (aivan, se muskelivaltio elokuvasta 300) lopetti sotimisen olympialaisten ajaksi - joiden jälkeen sitä tosin jatkettiin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämän päivän tapahtumia katsellessa tulee väistämättäkin mietittyä, että tuon vuosituhansien takaisen yhteiskunnan sivistystaso ylittää heittämällä omamme.

Kun avajaisten jälkeisten uutiskuvan kirkuvat otsikot syttyneestä sodasta saavuttivat silmäni, korkealle noussut olympiahenki tuntui haihtuvan salamana ilmaan. "Juuri kun pääsin sanomasta..." taisi ajatella myös Kansainvälisen Olympiakomitean puheenjohtaja Jacques Rogge, joka hetkeä aiemmin oli vedonnut olympialaisten aikaisen rauhan puolesta. Kuinka ne kehtaavat tehdä tämän meille?

Myöhään torstai-iltana Georgian hallitus avasi tulen, ja aloitti laajamittaisen hyökkäyksen itsenäisyyttään tavoittelevaan Etelä-Ossetiaan. Siinä vaiheessa apuun ryntäsi Venäjä, jonka kansalaisia suuri osa eteläossetialaisista on. Nyt käynnissä on täysi sotatilanne, jossa panssarivainut vyöryvät murskaten alleen kaiken mikä tielleen ennättää, miehet juoksevat ja lentokoneet pudottavat pommejaan... Ja tuhannet viattomat ihmiset kuolevat jälleen kerran.

Tässä vaiheessa mieleen hiipii ajatus, että eikö mikään oikeasti riitä? Ihan kuin humaaneilla maailmanrakastajilla ei olisi tarpeeksi huolia Yhdysvaltain julmasti miehittämästä Irakista tai kansanmurhaa muistuttavasta menossa Myammarissa. Ja kuin kaiken huipuksi missään näissä sodissa ei ole kysymys mistään muusta kuin ihmisten rajattomasta tyhmyydestä, vallanhimosta ja ahneudesta.

Ei sitä järki tahdo käsittää, miksei pieni venäläisverinen valtiontynkä saa lupaa itsenäistyä, vaan sitä kohtaan pitää aloittaa niin mielettömät sortotoimet. Etelä- ja Venäjän federaatioon kuuluva Pohjois-Ossetia kun ovat käytännössä samaa maata, samoilla ihmisillä täytetty. Mieleen tulee väistämättä Irlannin saaren tilanne, ja eteenkin sen ikävät seuraukset: sisällissota, verinen sunnuntai, epäonnistuneet vallankumoukset... Pohjois-Irlannin liittämistä Irlannin tasavaltaankaan eivät estä muu kuin peri-brittiläinen imperialismi (ja tietysti kiva pikku tauti nimeltä uskonto). Ossetian tapauksessa brittien tilalla ovat georgit.

Kuinka kamalaa onkaan yllättäen ajatella, että siinä missä rauhaa ja kansojen yhtenäisyyttä peräänkuuluttava urheilujuhla juhlistaa avajaisiaan ilotulituksin, hymnein ja hurrauksin, kaikuvat toisaalta hurrausten sijaan huudot ja ainoat, mitkä paukkuvat ovat pommit lopettaen joka pamauksella aivan liian monta ihmishenkeä. Siinä vaiheessa tulee kovin ikävä ajatusta siitä, ettei valtioita tai uskontoja - syitä tappaa tai kuolla olisi koskaan syntynytkään...

Ja taas tunnen itseni uneksijaksi. Se on sääli, mutta onhan meitä ainakin kaksi - .

Kaikesta huolimatta toivottavaa on, että Pekingin olympialaiset ovat suuri ja hieno urheilujuhla kaikin puolin, ja sen seurauksena Kiinan kansantasavallan olot paranisivat ja olisi taas yksi huoli maailmassa vähemmän. Olympialaisethan ovat paitsi kansojen ja kauneuden, myös lopulta auttamattomasti eniten urheilijoiden juhla. Toivottavasti siihen on myös pian aihetta muillakin.

"... And the world will be as one"

PS. Ironisintahan tässä on se, että kiinalaiset keksivät ruudin.