IRC-Galleria

Pesin tänään vielä Elinan ikkunat. Ärsyttää kun tuli viiruja vaikka monta monta kertaa putsasin ja avasin uudestaan ja pyyhin ja katoin eri vinkkeleistä. Mikrokuituliinat on ihania ja kamalia. Ne kerää pölyä ja poistaa sen, mut jättää semmosen pinnan joka kerää lisää. Pikkuhiljaa. Raivostuttavaa. Toivottavasti kummitäti on tyytyväinen silti. Sain sentäs liat pois vaiks pölyviiruja jäikin.

Äiti tosin saataa murista koska unohdin kissojen laatikot. Molemmat. Enkä olis ehtinytkään kun niiden viirujen kanssa tappelin. Äh, ei miusta oo kunnon lapseks. Olkoon.

Sit tulin Turkuun. Kissan kanssa. Se mökös ensin ja pisti pahasti vastaan (pahemmin kun pitkään aikaan) mut sit se rauhottus ja on ollu kultainen ja kiltti. Semmonen vaan kun se nyt sattuu olemaan. I-H-A-N-A.

Meit katottiin jo ikkunasta kun tultiin. Kissa kipitää omilla jaloillaan aina Puutarhakadun pätkän. Se tietää, osaa ja muistaa.

Kiva olla kotona. Ihan samanlaista kaikki kun ennenkin ja silti jotenkin erilaista. Toinen on jo vähän menossa. Välillä se on ihan poissa ja pitää muistuttaa ettei vielä. Ei ihan vielä. Ensin pitää päästä syliin ja kerätä varastoon hellyyttä ja lämpöä että sitä on sit pimeinä syysiltoina.

Nyt on nukkumaanmenoaika ja viimeset sivut Virpi Hämeen-Anttilan Alastonkuvista. Ihan pirun hyvä kirja. Harmittaa kun lukee hyvää kirjaa kun tietää että kohta se loppuu. Ja sit on silti pakko lukee kokoajan kun on niin tärkeetä tietää mitä tapahtuu ihan kohta.
Lukeminen on muutenkin hassua kun pääsee toisten ajatuksiin. On ne sit oikeita tai kuviteltuja, mut hyvät kirjailijat osaa laittaa kuvitellutkin tuntumaan niin oikeilta et vihloo. Ja sit voi yhen sivun ajaks kadota omasta maailmasta ja päästä eri elämään.