IRC-Galleria

Nukuin viimeyön sohvalla alakerrassa... yskin niin paljon et menin sinne et muut sais nukuttua. Poski ihan rakoilla imeskeltävistä yskänlääkkeistä ja strepsilseista ^^ Hiukka väsytti aamulla. Siirryin "omaan" sänkyyn kuuden jälkeen ja sit nukuinkin hienosti pommiin kun piti mennä Tiinalle puol kympiks. Aluks olin vaan vähän myöhässä mut sit stressasin liikaa ja jäin liian aikasin pois ja sit olinkin jo paljon myöhässä.

Mut sit kun pääsin perille ni siivosin kiltisti koko kodin ja pesin ikkunat. Tykkään toisaalta. On projekti ja mä voin vaan pyyhkiä ja imuroida ja siirtää ja lakasta ja pestä eikä tarvii ajatella kun seuraavaa kohtaa mihin siirtyy hinkkaa. Mut sit menee aina jossain kohdassa hermot ihan totaalisesti kun hinkkaan samaa kohtaa sadannetta kertaa ja sit hetken päästä huomaan ettei se vieläkään oo puhdas. Joko mä oon huono siivoo tai sit sit oon vaan liian tarkka. Hermot menee silti ja kaikki usko itteensä. Sit alkaa nolottaa kuin huonoo jälkee mä teen ja pyydän siitä vielä rahaakin. Raivostuttavaa. Onneks Tiina soitti ja ihasteli kuinka siistii. Mut en luota siihen silti. En. Viiruja jäi ja monta kohtaa mihin en oo tyytyväinen. Pitäis siivota vaan kotona ni ei tarttis välittää. Muutenkin sitä kotonasiivoomista vois harrastaa vähän useemmin..

Ja sit kävin kattoo perjantain hommat. Ikkunoita ja verhoja vaan. Helppoo mut aikaavievää. Ja vähän pelottavaa kun on niin korkeella. Mut oli kiva käydä Kalliossa ja karhupuistossa kaffella kaks kertaa. Puistossa oli hyvä netti ja reilunkaupan kahvia. Ihana olla Helsingissä !!

Vaiks nyt jämähdinkin tänne Haagaan, omaan huoneeseen pimeeseen mesettää ja surffaa. Toivottavasti Perttu kohta soittaa ja pakottaa mut kaupunkiin. Rökiltä kähvelletty berliinimunkkikin kun loppus.

En itkeny ollenkaan. Kuvitelkaa. En yhtään. Tänään siis. Vaikka saatoin Juhan juna-asemalle asti ja näin kun niiden auto lähti pois. Olin siirtäny surkeuden vattaan ja se olikin niin pipi etten pysyny pystyssä. :) Sit en enää osannu ruveta itkemään kun mietin et sekin olis parempi kun hirvittävä kipu.

Nyt on molemmat poissa, tai kaikki kolme. Kipu, itku ja mieskin. Oon vaan vähän varovainen nyt.

Tuntuu ettei särkyminen välttämättä oo kovin kaukana vaikka nyt onkin Raisa yhtenä palana.
Oon ehkä laatikossa. Semmosessa missä on pehmeet kulmat (Se ei silti oo pyöree!). Kattelen maailmaa sen läpi ja kävelen varovasti ettei se säry. Koska ulkopuolella on todellisuus. Se lotju ei oo kovin kestävä, mut vähän. Sillä voi mennä pikkukivien päältä. Välillä se kirkastuu ja sit näkee maailman läpi semmosena kun se on, mut välillä se on aika hämynen. Sumunen. Ei nää ihan kirkkaasti. Siellä on pehmeetä ja aika mukavaa. Mut joku päivä se poksahtaa ja mä oon taas vaan tässä maailmassa. Kokonaisena ja onnellisena toivonmukaan.


Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saan ehjän rakkaan ystävän takasin.

Huomenna se sit on. Suuri päivä. Loppus.

Saa nähdä mitä siitä tulee. Nyt on vähän hassu olo. Hyvä ja huono samaan aikaan. Ei saa miettiä lopullista vaiks se sitä onkin. Pitää miettiä et kuukauden päästä voi mennä kahville tai syömään. Nähdä ja jutella. Olla onnellinen siitä et on saanu seurustella niin pitkään niin kivan tyypin kanssa ja et se on silti olemassa vielä. Nauttia vaan. Ja elää päivä kerrallaan. Kun ei vaan koskaan tulis ilta ja pimeetä ja yksin. Koska välillä on silti melko rankkaa. Iltasin. Etenkin. Ollu toistaseks. Kohta voi olla päivälläkin jos oikein unohdun ajatuksiini. Yritän. Oikeen tosissani. Koska elämä on kivempaa jos on ilonen. Ja ei mulla oo mitään oikeutta eikä syytä surra niin maan mahottomasti. Itepähän halusin. Ääliö.

Olin ulkona. Otin kirjan mukaan ja ajattelin mennä Alvariin tai jonnekin oottaa et Satu soittaa ja kertoo minne ne menee. Mut Alvarissa oli ihan monta ihmistä tupakkapuolella enkä halunnu mennä änkee. Kävelin jokirantaan jossa oli tyttö ja poika jotka pelas ristinollaa väriliiduilla maassa. Valtasin tyhjän penkin ja yritin lukea Ihmisen Tahraa mut jokilaivoilta tuli niin paljon meteliä etten pystyny keskittyy. Vaikkei se kyl siitä johtunu. Olisin halunnu kirjottaa siellä mut en voinu kun ei ollu konetta mukana. Tuli monta ajatusta mieleen joista tiesin et ne katoo kun tuun kotiin. Niin siinä just kävi.

Jäljelle jäi vaan tyhjä ja pölö olo. Nukkua varmaan pitäis mutta miten?

Äh. En saa ittenni menemään ulos. Murisuttaa. Tarttisin hyvän kaverin joka nyt just soittais ja sanois et mennää ulos. Vaiks vaan kävelee. Ihan mihin tahansa kotoota. En haluu olla täällä yksin kissan kanssa. Murrrrrrr.

Oli ihan armoton vitutus. Mieletön. Pitkään. Monta tuntia. Kun on asioita jotka ei mulle kuulu. Ärsyttää. Miks ei voi puhua? Miks ei voi sanoa mihin ne liittyy? Ei mulle. Ei enää. Kai se on uskottava.

Mut täällä Alvarissa helpottaa heti. Ilmanen netti ja NIIN kilttejä ihmisiä ettei voi muuta kun unohtaa vitutus ja elää tässä hetkessä jossa on nyt ihan hyvä olla. Ulkona on pilvistä ja miut tullaan ehkä kohta hakemaan syömään. Murisen sit varmaan taas, mut mä yritän olla ihmisiks. Koska tottahan se on että on uus elämä alussa eikä mulle enää oo mikään pakko kertoa kaikkea. Haluisin vaan. Haluisin kuulla kaiken ja tietää kaikesta. Olla semmonen ihminen jolle voi kertoa, ihan mitä tahansa. Mut ei kai sit.

Nyt mä teen sen kultsikoulutushomman ja oon ajattelematta niin kauheesti. Yritän olla välittämättä.

Pesin tänään vielä Elinan ikkunat. Ärsyttää kun tuli viiruja vaikka monta monta kertaa putsasin ja avasin uudestaan ja pyyhin ja katoin eri vinkkeleistä. Mikrokuituliinat on ihania ja kamalia. Ne kerää pölyä ja poistaa sen, mut jättää semmosen pinnan joka kerää lisää. Pikkuhiljaa. Raivostuttavaa. Toivottavasti kummitäti on tyytyväinen silti. Sain sentäs liat pois vaiks pölyviiruja jäikin.

Äiti tosin saataa murista koska unohdin kissojen laatikot. Molemmat. Enkä olis ehtinytkään kun niiden viirujen kanssa tappelin. Äh, ei miusta oo kunnon lapseks. Olkoon.

Sit tulin Turkuun. Kissan kanssa. Se mökös ensin ja pisti pahasti vastaan (pahemmin kun pitkään aikaan) mut sit se rauhottus ja on ollu kultainen ja kiltti. Semmonen vaan kun se nyt sattuu olemaan. I-H-A-N-A.

Meit katottiin jo ikkunasta kun tultiin. Kissa kipitää omilla jaloillaan aina Puutarhakadun pätkän. Se tietää, osaa ja muistaa.

Kiva olla kotona. Ihan samanlaista kaikki kun ennenkin ja silti jotenkin erilaista. Toinen on jo vähän menossa. Välillä se on ihan poissa ja pitää muistuttaa ettei vielä. Ei ihan vielä. Ensin pitää päästä syliin ja kerätä varastoon hellyyttä ja lämpöä että sitä on sit pimeinä syysiltoina.

Nyt on nukkumaanmenoaika ja viimeset sivut Virpi Hämeen-Anttilan Alastonkuvista. Ihan pirun hyvä kirja. Harmittaa kun lukee hyvää kirjaa kun tietää että kohta se loppuu. Ja sit on silti pakko lukee kokoajan kun on niin tärkeetä tietää mitä tapahtuu ihan kohta.
Lukeminen on muutenkin hassua kun pääsee toisten ajatuksiin. On ne sit oikeita tai kuviteltuja, mut hyvät kirjailijat osaa laittaa kuvitellutkin tuntumaan niin oikeilta et vihloo. Ja sit voi yhen sivun ajaks kadota omasta maailmasta ja päästä eri elämään.

En jaksa kirjottaa vaiks on ollu ihan kiva päivä. Sain vohveleita puutarhanperkaamisesta :) Ja muutakin.

Kävin moikkaa Maijaa ennen kun se lähtee.

Ja Inka myöhästys koneesta vaikka olisin tosi paljon halunnu sen tänne just nyt kun se ei ollutkaan unta.

Mietin tänään montaa juttua mut en oikeesti jaksa kirjottaa.

Vaiks sitä et onks ihminen koskaan niin rehellinen itelleen ja muille et vois kirjottaa kaiken julkiseen päiväkirjaan? Onks semmosta ihmistä olemassa? Ja mimmonen semmonen sit on? Onks sillä elämää?
Tai sit semmonen ajattelee vaan ihan eri tavalla. Jos vaiks ajattelee vaan lintuja, istuu kaikki päivät kiikarit tassuissa metsässä bongailemassa niitä, niin sit varmaan voi?

Vai voiko?

Oon tosihyvällä tuulella. Vieläkin. Ihmeellistä. En oikeen tiiä mistä se tuli ihan yhtäkkiä mut tulipa silti. Tuli vimma ja innostus. Kävelin nopeesti ja kovaa eteenpäin Helsingin yössä ja vaan nautin. Semmonen nauravainen, leikkisä olo mut samalla rauhallinen ja tyyni onnellinen tyttö.

Ehkä se johtu keikasta.
Olin kuuntelemassa Semifinalissa Projekt-aikavirhe bändiä. (Janskun Timo soittaa siinä). En tykänny yhtään, vaikka luulenkin että ne soitti hyvin. Mut kun se kuulu NIIN kovalla. Vaiks oli kädet korvissa niin silti kuulus. Oon onnellinen silti kun menin. Tykkään Janskusta ja tykkään Timosta ja tykkään kun miut kutsuttiin mukaan. Toivottavasti ens kerralla kans. Otan sit korvatulpat mukaan. :) Vaiks en mä kauheesti semmosta kotona kuuntelis kun se on kuiteskii aika kaukana Suurlähettiläistä ja Brassemusiikista ja sen semmosesta.

Tai sit se johtu ipanoista.
Olin tänää hoitamassa niitä "normaalisti!" ekaa kertaa tosi tosi pitkään aikaan. Varmaan oikeesti vuoteen. Sillee et oltiin vaan niillä ja pihalla. Syötiin ja leikittiin. Ei ne ees ollu mitenkään erityisen kilttejä tai muutenkaan erikoisia, mut ne on mun. Ne on mulle niin kovin tärkeitä ja rakkaita. Tiiän ne niin hyvin. Tykkään olla ja jutustaa. En puhu kenenkään muun kanssa niinku niiden.

Tai sit se johtu töistä.
Oon saanu niin paljon tarjouksia erilaisista töistä etten tiiä ollenkaan kerkeenkö enää kaikkea ja kalenteri on täys. Hirmu kivaa nähdä tuttuja ihmisiä ja auttaa vähän pienissä jutuissa. Tänään pesin ikkunoita ja tutustuin Tuusulaan (harmi kun en kerenny Illiä mennä moikaa!). Ehkä mä vielä kehityn koska nyt tuli kiirus. Tykkäsin silti hirmusesti.

Huomenna mennää kattoo Pompun ja Karoliinan kans karvaa. Sekin on kivaa. Ja huomenna ahkerasti kirjotan vähän sähköposteja ja viekkaan wikiin. Oon oikeen reipas tyttö. Toivottavasti.

TAI SIT SE JOHTU VAAN SIITÄ ET elämä VAAN JOSKUS on kivaa! :)

Virven kanssa suunniteltiin kultsikokousta. Hassua kun kahvipaikka valitaan nykyään sen mukaan missä voi nördää. Wanhan terassin tyttö ei tienny mikä on w-lan :) mut sit eksyttiin vanhaan hyvään tuttuun Javaan ja siellä sai polttaa, kahvia ja nördätä. Hienot suunnitelmat tulikin. Ja kivaakin oli. Kiits, vöörbis.

Äiti tuli mut hakemaan hirmu kiireellä maailmanpelastukseen ja vauhdilla mentiin hietsun rantaan asti jollon pinki soitti ja sanos et se on huomenna.. maailmanpelastus siis. Että näin. Mut tallusteltiin sit mamman kanssa kaupunkiin hissuksiin ja poistin sen kännykästä samalla 50 vanhaa viestiä. Se on kyl yks käsi tietotekniikan kanssa. :) miun ihku mamma.

Leffaan yritin mut se oli täys. Verenluovutukseen yritin, mut nekään ei ottanu. Oon karenssissa antibioottien takia. Tuli hiukka surku olo kun kukaan ei minuu huoli, mut sit soitin Pertulle. Se kävi kaupassa sillä aikaa kun hain alkosta pullon punkkua ja sit se paistos munakkaat. Kivaa. Helppo olla sen kanssa. Ihku kaveri.

Eksyttiin Turkoosiin monen mutkan kautta ja sit menikin pitkään piirtäessä ja fiilistellessä hyvää musiikkia. Lopulta omaan sänkyyn oman kissan kanssa mesee ja galtsuu. Huomenna Tuusulaan ja naperoita hoitaa.

Näin nää päivät menee..