IRC-Galleria

Olin Heinolassa. Johkun ja “Hipin” kanssa kattomassa Teemuloita. Hassua miten eri tavalla ihmiset asuu. Ja miten mukavaa joka paikassa on kun on kivoja ihmisiä ja opii olemaan vaan. Niinkun Lahdessakin. Hissiin kympillä ja kahvia juomaan. Möröt oli hienoja seinällä ja vessassa huima juliste. Sekin ihan erilainen paikka kun muut.
Mut jotain samaakin on oltava vaikka kaikken elämät ja kodit on erilaisia. Vai oonks mä vaan kameleontti joka sopeutuu? Ja jos oon ni miks en sit voi muuttaa ulkomaille ja sopeutua sinne? Ehkä siks kun jossain on mentävä raja ja sinne mä EN vaan haluu. Maailma näyttää kivemmalta kotoakäsin ja sit pysyy viehätys kun vaan käy. Ehkä sit kun oon iso. (Toivottavasti pysyn näin pienenä silti)

Ja sit Petteri kertos et pyramiideja on löydetty lisää. Huikeeta. Ehkä sit selvii mitä tää maailma oikeen on. Tai ees et mitävarten mä oon tässä nyt. Sekin kun olis kiva tietää. Taidan mennä pois etten oo tässä ja joudu miettimään niin paljon asioita joille ei ees oo vastauksia. Paitsi jos ne pyramiidit selvii...

Hohhoi. Oon liika reipas. En huomaa sitä heti mut sit kun pääsee pitkälleen niin tulee armoton väsy. Joko pitäis siivota päivät tai sit mesee yöt, mut ei molempia koska sit ei kerkee nukkuu kunnolla. Kyl mä puurtaa jaksan, niinkun hullu kani mut nyt oon k-u-o-l-l-u. Nukuta silti ei vaiks nyt olis just hyvä hetki nukkuu tunnin päikkärit ja sit lähtee Kallioon päin pertun keikkaa kattoo. Siispä kirjotan tänne. Sen minkä jaksan.

Tänään olin Annella ja Pekalla siivoomassa. Voi sitä pienten koriste-esineiden määrää ja pölyä. Mut nyt ne on poissa (pöly siis, yhtään koristetta en särkeny) ja ens viikoks jäi vaan ikkunat ja yks hylly. Jos ne kiltisti pesee ja imuroitsee lattiat.
Hauska käydä kattoo ihmisten erilaisia koteja. Samalla tavalla kun MLL:n lastenhoitajanakin, tossakin pääsee ihmisten koteihin ja näkee miten eritavalla jokainen ihminen asuu. Eilen esimerkiks oli hassu koti kun en nähny isojakaan esineitä vasta kun monen tunnin jälkeen. Yks puoltoista metrinen lentokone pelästytti mut kun se yht äkkiä tupsahti näkyviin vaikka se oli keskellä asuntoa! Ja semmonen futispelipöytäkin oli ihan hukukskissa ennen kun olin ihan sen vierellä.
Tämänpäivänen oli kuitenkin hauskin päivä kun tykkäsin ihmisistä hirmusesti ja ne oli kokoaika läsnä vaiks sainkin touhuta rauhassa. Oli höpötysseuraa ja hyvää ruokaa. Lisää tommosta, kiitos.

Ja äiti soitti Hirviksestä. Ei oo mustikoita eikä sieniä eikä puolukoita mut punaviinimarjoja onneks ees. Ei sillä mitään asiaa ollu. Höpötteli vaan niinku mäkin sille. Sit meinasin soittaa tuttuun numeroon sen jälkeen ja jatkaa höpöttämistä mut en päs sit soittanutkaan. Kun tajusin ettei enää niin voi tehdä ja se elämä on ohi. Tuli vähän surku.

Bussikuski kysys otanko lastenlipun ^^ Ei miulla oo ylimäärästä ikää kun vaivaset 6 vuotta. Hih. Mut oli vaaleenpunanen paita ja kaks lettii. Ehkä se hämäs setää.

Ei se Perttu sit soittanu ni oon vaan mesenny siitä asti kun kirjotin edellisen... Että näin. Onneks on ees hyvä meseseuraa mut vähän pölöö olla Helsingissä meseemässä kun täällä vois nähdäkin jotain ihmisiä...

Nii ja juha: se oon minä joka sun kävijälaskuria pompottaa ylöspäin... ehkä 30 kertaa tänää käyny. :/

Nukuin viimeyön sohvalla alakerrassa... yskin niin paljon et menin sinne et muut sais nukuttua. Poski ihan rakoilla imeskeltävistä yskänlääkkeistä ja strepsilseista ^^ Hiukka väsytti aamulla. Siirryin "omaan" sänkyyn kuuden jälkeen ja sit nukuinkin hienosti pommiin kun piti mennä Tiinalle puol kympiks. Aluks olin vaan vähän myöhässä mut sit stressasin liikaa ja jäin liian aikasin pois ja sit olinkin jo paljon myöhässä.

Mut sit kun pääsin perille ni siivosin kiltisti koko kodin ja pesin ikkunat. Tykkään toisaalta. On projekti ja mä voin vaan pyyhkiä ja imuroida ja siirtää ja lakasta ja pestä eikä tarvii ajatella kun seuraavaa kohtaa mihin siirtyy hinkkaa. Mut sit menee aina jossain kohdassa hermot ihan totaalisesti kun hinkkaan samaa kohtaa sadannetta kertaa ja sit hetken päästä huomaan ettei se vieläkään oo puhdas. Joko mä oon huono siivoo tai sit sit oon vaan liian tarkka. Hermot menee silti ja kaikki usko itteensä. Sit alkaa nolottaa kuin huonoo jälkee mä teen ja pyydän siitä vielä rahaakin. Raivostuttavaa. Onneks Tiina soitti ja ihasteli kuinka siistii. Mut en luota siihen silti. En. Viiruja jäi ja monta kohtaa mihin en oo tyytyväinen. Pitäis siivota vaan kotona ni ei tarttis välittää. Muutenkin sitä kotonasiivoomista vois harrastaa vähän useemmin..

Ja sit kävin kattoo perjantain hommat. Ikkunoita ja verhoja vaan. Helppoo mut aikaavievää. Ja vähän pelottavaa kun on niin korkeella. Mut oli kiva käydä Kalliossa ja karhupuistossa kaffella kaks kertaa. Puistossa oli hyvä netti ja reilunkaupan kahvia. Ihana olla Helsingissä !!

Vaiks nyt jämähdinkin tänne Haagaan, omaan huoneeseen pimeeseen mesettää ja surffaa. Toivottavasti Perttu kohta soittaa ja pakottaa mut kaupunkiin. Rökiltä kähvelletty berliinimunkkikin kun loppus.

En itkeny ollenkaan. Kuvitelkaa. En yhtään. Tänään siis. Vaikka saatoin Juhan juna-asemalle asti ja näin kun niiden auto lähti pois. Olin siirtäny surkeuden vattaan ja se olikin niin pipi etten pysyny pystyssä. :) Sit en enää osannu ruveta itkemään kun mietin et sekin olis parempi kun hirvittävä kipu.

Nyt on molemmat poissa, tai kaikki kolme. Kipu, itku ja mieskin. Oon vaan vähän varovainen nyt.

Tuntuu ettei särkyminen välttämättä oo kovin kaukana vaikka nyt onkin Raisa yhtenä palana.
Oon ehkä laatikossa. Semmosessa missä on pehmeet kulmat (Se ei silti oo pyöree!). Kattelen maailmaa sen läpi ja kävelen varovasti ettei se säry. Koska ulkopuolella on todellisuus. Se lotju ei oo kovin kestävä, mut vähän. Sillä voi mennä pikkukivien päältä. Välillä se kirkastuu ja sit näkee maailman läpi semmosena kun se on, mut välillä se on aika hämynen. Sumunen. Ei nää ihan kirkkaasti. Siellä on pehmeetä ja aika mukavaa. Mut joku päivä se poksahtaa ja mä oon taas vaan tässä maailmassa. Kokonaisena ja onnellisena toivonmukaan.


Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saan ehjän rakkaan ystävän takasin.

Huomenna se sit on. Suuri päivä. Loppus.

Saa nähdä mitä siitä tulee. Nyt on vähän hassu olo. Hyvä ja huono samaan aikaan. Ei saa miettiä lopullista vaiks se sitä onkin. Pitää miettiä et kuukauden päästä voi mennä kahville tai syömään. Nähdä ja jutella. Olla onnellinen siitä et on saanu seurustella niin pitkään niin kivan tyypin kanssa ja et se on silti olemassa vielä. Nauttia vaan. Ja elää päivä kerrallaan. Kun ei vaan koskaan tulis ilta ja pimeetä ja yksin. Koska välillä on silti melko rankkaa. Iltasin. Etenkin. Ollu toistaseks. Kohta voi olla päivälläkin jos oikein unohdun ajatuksiini. Yritän. Oikeen tosissani. Koska elämä on kivempaa jos on ilonen. Ja ei mulla oo mitään oikeutta eikä syytä surra niin maan mahottomasti. Itepähän halusin. Ääliö.

Olin ulkona. Otin kirjan mukaan ja ajattelin mennä Alvariin tai jonnekin oottaa et Satu soittaa ja kertoo minne ne menee. Mut Alvarissa oli ihan monta ihmistä tupakkapuolella enkä halunnu mennä änkee. Kävelin jokirantaan jossa oli tyttö ja poika jotka pelas ristinollaa väriliiduilla maassa. Valtasin tyhjän penkin ja yritin lukea Ihmisen Tahraa mut jokilaivoilta tuli niin paljon meteliä etten pystyny keskittyy. Vaikkei se kyl siitä johtunu. Olisin halunnu kirjottaa siellä mut en voinu kun ei ollu konetta mukana. Tuli monta ajatusta mieleen joista tiesin et ne katoo kun tuun kotiin. Niin siinä just kävi.

Jäljelle jäi vaan tyhjä ja pölö olo. Nukkua varmaan pitäis mutta miten?

Äh. En saa ittenni menemään ulos. Murisuttaa. Tarttisin hyvän kaverin joka nyt just soittais ja sanois et mennää ulos. Vaiks vaan kävelee. Ihan mihin tahansa kotoota. En haluu olla täällä yksin kissan kanssa. Murrrrrrr.

Oli ihan armoton vitutus. Mieletön. Pitkään. Monta tuntia. Kun on asioita jotka ei mulle kuulu. Ärsyttää. Miks ei voi puhua? Miks ei voi sanoa mihin ne liittyy? Ei mulle. Ei enää. Kai se on uskottava.

Mut täällä Alvarissa helpottaa heti. Ilmanen netti ja NIIN kilttejä ihmisiä ettei voi muuta kun unohtaa vitutus ja elää tässä hetkessä jossa on nyt ihan hyvä olla. Ulkona on pilvistä ja miut tullaan ehkä kohta hakemaan syömään. Murisen sit varmaan taas, mut mä yritän olla ihmisiks. Koska tottahan se on että on uus elämä alussa eikä mulle enää oo mikään pakko kertoa kaikkea. Haluisin vaan. Haluisin kuulla kaiken ja tietää kaikesta. Olla semmonen ihminen jolle voi kertoa, ihan mitä tahansa. Mut ei kai sit.

Nyt mä teen sen kultsikoulutushomman ja oon ajattelematta niin kauheesti. Yritän olla välittämättä.

Pesin tänään vielä Elinan ikkunat. Ärsyttää kun tuli viiruja vaikka monta monta kertaa putsasin ja avasin uudestaan ja pyyhin ja katoin eri vinkkeleistä. Mikrokuituliinat on ihania ja kamalia. Ne kerää pölyä ja poistaa sen, mut jättää semmosen pinnan joka kerää lisää. Pikkuhiljaa. Raivostuttavaa. Toivottavasti kummitäti on tyytyväinen silti. Sain sentäs liat pois vaiks pölyviiruja jäikin.

Äiti tosin saataa murista koska unohdin kissojen laatikot. Molemmat. Enkä olis ehtinytkään kun niiden viirujen kanssa tappelin. Äh, ei miusta oo kunnon lapseks. Olkoon.

Sit tulin Turkuun. Kissan kanssa. Se mökös ensin ja pisti pahasti vastaan (pahemmin kun pitkään aikaan) mut sit se rauhottus ja on ollu kultainen ja kiltti. Semmonen vaan kun se nyt sattuu olemaan. I-H-A-N-A.

Meit katottiin jo ikkunasta kun tultiin. Kissa kipitää omilla jaloillaan aina Puutarhakadun pätkän. Se tietää, osaa ja muistaa.

Kiva olla kotona. Ihan samanlaista kaikki kun ennenkin ja silti jotenkin erilaista. Toinen on jo vähän menossa. Välillä se on ihan poissa ja pitää muistuttaa ettei vielä. Ei ihan vielä. Ensin pitää päästä syliin ja kerätä varastoon hellyyttä ja lämpöä että sitä on sit pimeinä syysiltoina.

Nyt on nukkumaanmenoaika ja viimeset sivut Virpi Hämeen-Anttilan Alastonkuvista. Ihan pirun hyvä kirja. Harmittaa kun lukee hyvää kirjaa kun tietää että kohta se loppuu. Ja sit on silti pakko lukee kokoajan kun on niin tärkeetä tietää mitä tapahtuu ihan kohta.
Lukeminen on muutenkin hassua kun pääsee toisten ajatuksiin. On ne sit oikeita tai kuviteltuja, mut hyvät kirjailijat osaa laittaa kuvitellutkin tuntumaan niin oikeilta et vihloo. Ja sit voi yhen sivun ajaks kadota omasta maailmasta ja päästä eri elämään.