Olipa kerran Rita,
hän kuoli eräänä kauniina yönä,
puolen yön aikoihin.
Hänen kuollessaan maailma lakkasi pyörimästä,
kaikki hiljeni.
Linnut vaikenivat,
tuuli ei enää tuivertanut,
vesi ei virrannut,
kellään ei ollut mitään sanottavaa.
Taivaalle laski punainen peitto,
ja kauniit valonsäteet valaisivat ihmisten kasvoja,
jotka kääntyivät katsomaan korkeuksiin.
Jostain kaukaa kuului kaunista soittoa,
musiikkia,
joka kosketti ihmisiä syvältä sisimmästä.
He tunsivat rakkautta.
Ritan kauniit kasvonpiireet välkkyivät jokaisen mielessä,
eikä heistä yksikään tiennyt,
miten he pystyisivät jatkaa elämäänsä.
Sinä yönä taivaalta sammuivat tähdet,
yksitellen toisensa jälkeen,
kunnes vain yksi loisti kirkkaana.
Sitten Rita nousi kuolleista ensimmäisenä päivänä
ja aiheutti ihmisille valaistuksen.
Sen jälkeen hän lähti nukkumaan,
kunnes oli saanut datauksensa päätökseen.
Lopullinen Loppu.