Rakkaani sai tänää soiton 16.20, "isäsi on kuollut."
Mua surettaa ihan kamalasti kaikkien puolesta, en käsitä miten nyt koko ajan tapahtuu tämmöisiä asioita.
Toivon että Niko kestää, vaikka helppoa se ei tule olemaan.
Mua inhotti jättää se yksin kotiin yöksi, mutta minkäs teet, työt on pakko tehdä, vaikka en haluisikaan nyt olla tällä, vaan lohduttamassa ja antamassa kaiken mahdollisen tuen.
Kun lähdin, se oli ainakin vielä sitä mieltä että menee huomenna normaalisti kouluun, ja kun pääsee niin lähdetään yhdessä sen äidin luokse Järvenpäähän...Saa nähdä jaksaako mennä, sillä uskon että yön aikana suru ja tuska vaan lisääntyy, ja kyyneleet pääsee vapaasti virtaamaan.
Voi kuinka toivonkaan, että sä rakas tiedät että oon aina sun tukena, ja toivon että jaksat tän paskan keskellä. Kunpa oppisit puhumaan kunnolla kaikesta, pelkään että et puhu tuskaasi pois, vaan keräät kaiken sisällesi, ja kuten me kaikki se jo tiedetään, se ei kannata, siitä seuraa lisää ikäviä uutisia.
Tänään taas tälläistä, jos jo huomenna olisi paremmin.
"Me olemme hetken heijastuksia,
välähdyksiä katoamattomasta.
Äärettömyydestä me tulimme
ja sinne me palaamme,
kun unet ovat täytyneet
ja on meidän aikamme astua valoon."