IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Niin kai sitten..Keskiviikko 02.08.2006 00:57

Riikka kiskaistiin elämään maailmaan eräänä kuumana päivänä. Välittömästi näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli pahan hajuinen ja he nauroivat muille. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä häntä ihannoitiin sukunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan leikkikalut, niinpä mielipuuhaksi tuli kassien kantaminen.

Riikka kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin oikeamieliseksi. Päähänsä hän sai tummat hiukset, sekä tummanruskeat silmät.
Musiikin kuuntelusta johdatellen hän oli erikoisen paskiainen. Lempiruokaansa näkkileipää nakkikastikkeessa hän sai työskennellen lapsinäyttelijänä.

Riikka tupakoi ja käyttää nuuskaa todella paljon. Alkoholia hän juo raitiovaunussa.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa meni humalapäissään naimisiin.

Sen pituinen se.

Muistaako kukaan :)Maanantai 19.06.2006 20:30

MUISTATKO?

Muistatko sinä, joka juuri luet tätä tekstiä ja tunnet minut (esim. omistat puhelinnumeroni,
olet paras kaverini, olet joskus jutellut kanssani jne. ) MITEN TAPASIMME? Minä muistan, mutta muistatko sinä?
Ole kiltti ja kommentoi, että tiedän sinun muistelleen meidän kaveruuttamme :-)
Sinä, joka kommentoit (tai luit tätä) kopioi tämä omalle sivullesi ja ylläty siitä, miten moni sinut muistaakaan!

Kopsasin Hanetilta ;)Torstai 25.05.2006 05:40

(välikohtaan asti 115, yhteensä 148)

Ihminen katsoo eläessään monia elokuvia, jos olet katsonu näistä yli 70, SINULLA EI OLE ELÄMÄÄ!!! haasta ystäväviäsi mukaan ja katso ovatko he "leffa-friikkejä". Pienenä lisänä jokainen lisätköön jonkun leffan jonka on nähnyt, mutta ei ole tässä listassa.

(x) Napoleon Dynamite
( ) Oldboy
( ) The Proposition
( ) The Anchorman
( ) Wake up, Ron Burgundy
(x) Crybaby
(x) Battle Royale
(x) Battle Royale 2
(x) Sin City
(x) Sinussa on se jokin
(x) Harry Potter: Viisasten kivi
(x) Harry Potter: Salaisuuksien kammio
(x) Harry Potter: Azkabanin vanki
(x) Harry Potter: Liekehtivä pikari
(x) Mr. and Mrs. Smith
(x) The Mexican
(x) Nemoa etsimässä
(x) Leijonakuningas
(x) Ocean's eleven
(x) Ocean's twelwe
(x) Spy Game
(x) Fight Club
(x) Meet Joe Black
(x) Seven
(x) Thelma & Louise
( ) Grease
(x) Seitsemän vuotta Tiibetissä
(x) Pirates of the Caribbean
(x) Troija
(x) Starsky and Hutch
(x) Saw
(x) Saw 2
(x) Moulin Rouge
(x) Scream
(x) Scream 2
(x) Scream 3
(x) Scary Movie
(x) Scary Movie 2
(x) Scary Movie 3
( ) Scary Movie 4
(x) The Grinch
(x) American Pie
(x) American Pie 2
(x) American Wedding
(x) I, Robot
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(x) Men in Black
(x) Men in Black 2
(x) The Village
( ) Along Came Polly
(x) Forrest Gump
(x) Deep Impact
(x) The Terminal
(x) Halloween
(x) The Ring
(x) The Ring 2
(x) Space Jam
(x) Chigaco
(x) Riku Rikas
( ) The Day After Tomorrow
(x) I am Sam
(x) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(x) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
(x) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
(x) Ten Things I Hate About You
( ) Just Married
(x) Painajainen Elm Streetillä
(x) Titanic
(x) Romeo & Julia
(x) Tiedän mitä teit viime kesänä
(x) Tiedän yhä mitä teit viime kesänä
(x) Independence Day
(x) Bad Boys
(x) Bad Boys 2
(x) ET
(x) Yksin kotona
(x) Yksin kotona 2
(x) Yksin kotona 3
( ) Mio poikani Mio
(x) Katto Kassinen
( ) How to Lose a Guy in 10 Days
( ) Calendar Girls
(x) Catch Me If You Can
(x) Spider-Man
(x) Spider-Man 2
(x) The Fifth Element
(x) Air Force One
(x) Sound of Music
(x) Terminaattori
(x) Terminaattori 2
(x) Vanilla Sky
(x) Addams Family
(x) Ace Ventura
(x) Valehtelija, valehtelija
(x) Hevoskuiskaaja
(x) 8 mile
(x) Die Hard
( ) Eurotrip
(x) Deep Blue Sea
(x) Casper
(x) Alexander
(x) Save the Last Dance
(x) Pretty Woman
(x) Melkein julkkis
(x) Uneton Seattlessa
(x) Top Gun
(x) Sairaan kaunis maailma
(x) Mean girls
(x) Cast Away
( ) Wicker Park
( ) Kuka sanoo tahdon?
(x) Vuosi nuoruudestani
(x) Shrek
(x) Shrek 2
( ) Viimeinen Samurai
( ) Kimpassa
(x) Fucking Åmål
(x) Saksikäsi Edward
(x) Vihreä maili
(x) Amelie
(x) The Truman Show
( ) School of Rock
(x) Big Fish
(x) Pelastakaa sotamies Rayan
(x) Austin Powers
(x) Austin Powers: Agentti joka tuuppasi minua
( ) Austin Powers: Kultamuna
( ) Pelikaanimies
(x) Blues Brothers
(x) Blues Brothers 2000
(x) Aristokatit
( ) Piano
(x) American Beauty
(x) Pahat Pojat
(x) Pitkä kuuma kesä
( ) Honey
(x) Notting Hill
(x) Kummelin kultakuume

(x) Morsian karkuteillä
( ) Karhuveljeni Koda
( ) Herrasmiesliiga
(x) Pieni suklaapuoti
( ) Kauna
( ) Helmiä ja sikoja
(x) Erin Brochowich
( ) Ihmeperhe
(x) Kellopeliappelsiini
( ) King Arthur
(x) Requiem for a Dream
( ) The Phantom of The Opera
( ) Koirankynnen leikkaaja
(x) Heinähattu ja Vilttitossu
(x) Dancer in the Dark
( ) Lapsia ja aikuisia
(x) Star Wars Episode I The Phantom Menace
(x) Star Wars Episode II Attack of The Clones
(x) Star Wars Episode III Revenge of The Sith
(x) Star Wars Episode IV A New Hope
(x) Star Wars Episode V The Empire Strikes Back
(x) Star Wars Episode VI Return of The Jedi
(x) Sleepy Hollow
(x) Unbreakable
( ) Jali ja suklaatehdas
(x) boys don't cry
(x) Syksy New Yorkissa
(x) Kuutamolla
(x) Kaverini mahtava Joe
(x) Olimme sotilaita
(x) Häjyt
(x) Pikkunaisia
( ) Kukkia ja sidontaa
(x) Kolmetoista
(x) Alien vs. predator
(x) Braveheart
(x) Narnia
(x) American history X
( ) Jarhead
(x) Rukajärven tie
(x) Levottomat
(x) Bridget Jones- elämäni sinkkuna
(x) Armageddon
(x) xXx
(x) xXx 2

aikaani kuluttaenTiistai 04.04.2006 22:15

1. Paljonko kello on: 18.46
2. Etunimet: Riikka Kaisa Kristiina
3. Lempinimet: oliskin.. :'(
4. Syntymäpäivä: 19.8.
5. Missä asut?: vielä Lohjalla, tai no olen täällä kotonani kylässä
6. Mitä koulua käyt?: en nyt just mitään
7. Sisarukset?: niitä riittää
8. Eläimet?: koira, Rey
9. Vasen-/oikeakätinen?: oikea

ULKONÄKÖ
10. Hiusten väri?: Vaalea/harmaa/maantienvärinen
11. Silmien väri?: siniharmaat
12. Pituus?: n. 167 cm
13. Silmälasit/piilolinssit?: ei ole
14. Lävistykset?: kieli
15. Haluaisitko?: minkä? ai lävistyksen.. en tiedä, en kai enää
16. Tatuoinnit?: ei ole
15. Haluaisitko?: ehkä haluaisin jos tietäisin millaisen
18. Käytätkö sormuksia?: joo
19. Millainen on tyylisi?: aika basic

VIIME AIKOINA
21. Millainen olo sinulla on juuri nyt?: surkea ja ikävöivä
22. Mitkä housut sinulla on jalassasi?: farkut
23. Mikä paita sinulla on päälläsi?: valkonen neulepaita
25. Miltä hiuksesi näyttävät?: ohuilta
26. Mitä biisiä kuuntelet?: Apulanta - Armo
27. Mitä söit viimeksi?: nuudelikeittoa
28. Millainen sää siellä on?: harmaa
29. Viimeisin puhelu?: Liisuksen kanssa
30. Viimeisin uni, jonka muistat?: menin naimisiin <3
31. Kenelle puhut juuri nyt?: en kenellekään
32. Paljonko kello on?: 18.50
33. Puhelinnumerosi kolme viimeistä numeroa?: 230
34. Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit?: sininen
35. Oletko koskaan melkein kuollut?: en onneksi
36. Pidätkö siitä henkilöstä jolta sait tämän kyselyn?: ups, en saanut tätä keneltäkään, vaan copy-pastesin tän joltain (en enää muista keneltä) ku oli kaipasin jotain tekemistä
37. Miten syödään domino?: laittamalla se suuhun, pureskelemalla ja nielemällä
38. Mikä saa sinut iloiseksi?: ystävät useimmiten
39. Minkä levyn aiot ostaa seuraavaksi?: ööh, ei tuu mitään mieleen..
40. Paras sinulle annettu neuvo?: kadu mielummin sitä, että teit kuin sitä, että et koskaan uskaltanut edes yrittää
41. Oletko koskaan voittanut palkintoa?: en mitään isoo, sellasia "kaikki arvat voittaa" -juttuja lähinnä
42. Tulevaisuutesi?: tulossa
43. Tykkäätkö tanssista?: tietyissä määrin
45. Tyhmin juttu, jonka olet tehnyt?: mä oon jo blokannut ne mielestäni
46. Mikä on lempimuistosi?: hmm...
47. Jos voisit vaihtaa jonkun asian itsessäsi, mikä se olisi?: en kai vaihtais loppujen lopuksi mitään, tällanen mä oon
48. Missä shoppailet eniten?: helsingissä kai, emmäätiiä
49. Mitä kuuntelet nyt?: Apulanta - Pahempi toistaan
50. Lempipojan nimi?: Tobias
52. Maryjane vai crack?: ei nyt kumpikaan
53. Juotko?: kai se on pakko
54. Mitä shampoota käytät?: mitä sattuu hyllystä löytymään
55. Mitä urheilua vihaat eniten?: naisten
56. Mitä pelkäät eniten?: menettämistä
57. Kuinka monta tv:tä talossasi on?: ei oo omaa taloa, mut nyt täällä porukoilla on 2
58. Omistatko oman puhelinlinjan/kännykän?: kännykkä
59. Millaisen?: lähes rikkinäinen Nokian joku
60. Oletko koskaan katkonut luitasi?: en kai kunnolla, nenää ja sormee vähän murrellut
61. Mistä unelmoit?: hyvästä tulevaisuudesta
62. Entä mitä kuuntelet nyt?: Apulanta - Vasten mun kasvojani
63. Kuka on mölyisin kaverisi?: kai ne kaikki on enemmän tai vähemmän mölyisiä
65. Onko cheerleading mielestäsi urheilua?: tietyissä määrin
66. Kuinka monella nuolaisulla pääsee tikkarin sisään?: monella

RAKKAUS
67. Uskotko rakkauteen?: uskon koko sydämestäni
68. Oletko vapaa vai varattu?: varattu
69. Onko sinulla ihastusta?: joo, rakastus
70. Kuka se on?: Tobias
71. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: tavallaan
73. Minkä laulun omistaisit rakkaallesi?: always on my mind, jonkun esittämänä
74. Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa?: kokonaisuuden (vähän mulla on tylsiä vastauksia)
76. Oletko ujo pyytämään treffeille?: erittäin
77. Oletko omistavainen vai välinpitämätön?: toivottavasti jotain siitä väliltä
78. Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu?: Ich kann mir ein leben ohne dich nicht mehr vorstellen und wünsche mir von ganzem herzen dass du immer bei mir bleibst
79. Ovatko muut kehuneet kauneuttasi?: no joo


KUMPI ON PAHEMPAA
80. Kookossuklaa vai marsipaanisuklaa?: kumpikin aika kauheeta
81. Marilyn Mansonin vai Rob Zombien suuteleminen?:yöks..
82. Nälkäkuolema vai jäätymiskuolema?: nälkä


MIELIPITEESI
POJILLA
83. Pitkät vai lyhyet housut?: riippuu vuoden ajasta, mut kai yleisesti pitkät
84. Pitkät vai lyhyet hiukset?: riippuu pojasta
85. Kiharat vai suorat hiukset?: -||-
86. Pitkä vai lyhyt?: ei lyhyempi kuin minä
87. Lihaksia vai ei?: vähän lihaksia, ei liikaa


MIELIPITEESI IHMISILLÄ YLEENSÄ
92. Söpö vai seksikäs?: söpö
93. Tummat vai vaaleat hiukset?: riippuu ihmisestä
94. Pitkä vai lyhyt?: no mulle on ihan sama minkä pituisia muut on
95. Kiharat vai suorat hiukset?: suorat
96. Silmien väri?: sininen
97. Pitkät vai lyhyet kynnet?: lyhyet
98. Hattu vai ei?: hattu!
99. Hyvä vai paha?: hyvä
100. Hiukset ylhäällä vai alhaalla?: riippuu tilanteesta ja ihmisestä
101. Koruja vai ei?: hieman on hyvä
102. Kiva vai tylsä?: kiva
103. Aksentti vai ei?: egal
104. Metalhead vai hoppari?: hmm, kai se menee hopparin puolelle, riippuen toki mitä tolla tässä taas tarkoitetaan
105. Rusketusrajat vai ei?: ei
106. Lasit?: joo, riippuu ihmisestä jälleen (tobias ja lasit <3 )
107. Koti- vai ulkoihminen?: molempia sopivasti
108. Pisamia vai ei?: pisamia
109. Ujo vai ylivilkas?: väliltä
110. Hauska vai cool?: hauska
111. Puhelias vai vaitonainen?: väliltä
112. Kuka on kaunein/komein kaverisi?: paha valita

TÄMÄ VAI TUO
113. Valot päällä/pois?: pois
114. Lumi, aurinko vai sade?: aurinko
115. McDonalds vai Burger King?: Burger King
116. Komediat vai kauhuelokuvat?: molemmat
117. Backstreet Boys vai NSYNC?: Takakadun pojat
119. Kivi, sakset vai paperi?: paperi
120. Makkara vai pepperoni?: hmm..
121. Kesä vai talvi?: kesä (ja talvi)
122. Makea vai kitkerä?: makea
123. Suklaamaito vai valkoinen maito?: normimaito
124. Kalja vai Dr. Pepper?: kalja kai jos noista pitää valita
125. Puolityhjä vai puolitäysi lasi?: puolityhjä, pessimisti
126. CD vai kasetti?: cd
127. Video vai DVD?: dvd
128. Kissat vai koirat?: koirat
129. Muta- vai kivipaini?: muta
130. Vanilja- vai mansikkajäätelö?: mansikka
131. Murtomaahiihto vai lumilautailu?: lumilautailu
132. Yö vai päivä?: yö
133. Kakku vai piiras?: piiras
134. Hopea vai kulta?: hopea ehdottomasti
135. Timantit vai helmet?: kai ne timangit pitää valita, mutta ei oikeestaa kummatkaan
136. Auringonlasku vai -nousu?: molemmat

LEMPI-
137. Väri?: sininen
138. Ruoka?: pizza
139. Pikaruoka?: -||-
140. Karkki?: happamat
141. Juoma?: maito
142. Jäätelö?: suklaa
143. Urheilu?: vaihtelee, lumilautailu jos se on urheilua
144. Eläin?: koirat ja hevoset
145. Musiikkityyli?: lähes kaikki, riippuu fiiliksestä
146. Radiokanava?: aika harvoin tulee kuunneltuu, kai SWR3
147. Laulu?: tällä hetkellä Armo, vaihtuu jo varmaan tunnin sisällä
148. Bändi/artisti?: tällä hetkellä Apulanta, vaihtuu jo varmaan myös tunnin sisällä
149. Numero?: 5
152. Kuukausi?: heinäkuu
153. TV-ohjelma?: monet..
154. Kauppa?: äh..
155. Tuoksu?: kellari, tobias
156. Opettaja?: paha sanoo
157. Peli?: mensch ärgere dich nicht
158. Sana?: emmäätiiä

OLETKO KOSKAAN...
159. Rakastanut ketään niin paljon, että itkettää?: koko ajan
160. Polttanut?: joo
161. Juonut alkoholia?: joo
162. Joutunut petetyksi?: joo
163. Rikkonut lakia?: joo, mutta ihan kiltisti vain
164. Juossut poliiseja pakoon?: en
165. Varastanut jotakin?: en
167. Yrittänyt oksentaa pakolla?: en
168. Huijannut vanhaa miestä?: en
169. Itkenyt, jotta pääsisit helpolla?: en

MILLOIN VIIMEKSI...
170. Halasit kaveriasi?: tais olla lauantaina (silloin kuin viimeksi näin muita ihmisiä..)
171. Autoit kaverisi pulasta?: en tiedä..
172. Kaverisi auttoi sinut pulasta: en tiedä sitäkään.
173. Käytit punaista paitaa?: eilen
174. Joit kahvia?: joskus vuosia sitten maistoin, en tykännyt
175. Sait tekstiviestin?: 5 min sitten
176. Kirjoitit kirjeen?: en muista, joskus viime vuonna
177. Kirjoitit kutsukortteja?: en muista
178. Soitit kaverillesi?: tänään aikaisemmin
179. Joku kehui sinua kauniiksi?: tunti sit
181. Poltit tupakkaa?: viime pe
182. Imuroit?: viikko sit
183. Nauroit kunnolla?: pe
184. Muutit?: oon kokoajan vähän muutossa
185. Söit suklaata?: 20.3.
186. Hiihdit?: viikko pari sit Liisuksen kanssa
187. Kävit lenkillä?: reyn kanssa eilen
188. Katsoit Kauniit ja Rohkeat?: ei mitään hajuu
189. Itkit?: tänään aikaisemmin
190. Joko riittää?: no joo..

:)Sunnuntai 12.03.2006 23:27

Olen:
[x]Suudellut miestä
[x]Suudellut naista
[ ]Ratsastanut kamelilla
[x]Harjannut kissaa
[x]Lyönyt kaveria
[x]Halannut naapuria
[x]Juonut samppanjaa
[ ]Heittänyt televisiota ikkunasta
[x]Yöpynyt hotellissa
[ ]Käynyt Amerikassa
[x]Puhdistanut wc-pönttöä
[x]Käynyt Puuhamaassa
[ ]Polskutellut Serenassa
[x]Valehdellut äidilleni
[ ]Kertonut vanhemmilleni olevani homo
[ ]Ollut musiikkivideossa
[ ]Tanssinut napatanssia
[ ]Varastanut
[ ]Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x]Valvonut koko yön
[x]Rikkonut ikkunaa
[x]Sanonut "rakastan sinua"
[ ]Stripannut
[x]Ollut rippileirillä
[x]Nukkunut villasukat jalassa
[x]Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[x]Mokannut kotitalouden tunnilla
[ ]Tehnyt yli 80e kännykkälaskun
[x]Leikannut koiran kynsiä
[x]Pessyt vauvan pyllyä
[x]Ollut päivän syömättä mitään
[x]Ajanut traktorilla
[x]Tilannut taksia
[ ]Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[ ]Ajanut viiksiä
[x]Syönyt kynsiä
[x]Soittanut pilapuhelua
[ ]Ollut Ankkarockissa
[ ]Käyttänyt mikroshortseja
[x]Rikkonut lupaustasi
[x]Ollut moottoripyörän kyydissä
[x]Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ]Soittanut seksilinjalle
[x]Haukkunut hoppareita
[x]Soittanut bassoa
[ ]Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x]Uinut vaatteet päällä
[x]Kuunnellut klassista musiikkia
[ ]Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x]Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[x]Tippunut ponin selästä
[x]Haukkunut hevareita
[ ]Ollut vaahtobileissä
[x]Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[x]Soittanut väärään numeroon
[x]Oksentanut ruusupuskaan
[x]Vilautellut julkisilla paikoilla
[ ]Halannut julkkista
[x]Itkenyt ilman mitään syytä
[x]Ollut alaikäisenä baarissa
[x]Laskenut pulkalla katolta
[x]Nostanut lippua salkoon
[x]Ollut järjestämässä discoa
[ ]Saanut turpaan tuntemattomalta
[x]Matkustanut peräkontissa
[x]Siivonnut lattialta oksennusta
[x]Kävellyt yli 10cm koroilla
[ ]Käynyt eduskuntatalossa
[x]Pelannut kännykällä kirkossa
[ ]Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[x]Nähnyt kaupassa julkkista
[x]Pelännyt hämähäkkejä
[ ]Kirjoittanut Reginaan
[ ]Ihaillut gootteja
[X]Hävennyt kilojasi
[x]ollut puolukassa
[x]Rakastunut
[x]Poistanut punkkia
[x]Pitänyt stringejä
[x]Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule...
[ ]Hypännyt 10 metristä pää edellä
[x] Liftannut
[x]Kerännyt mansikoita
[ ]Ajanut mopolla päin seinää
[x]Käynyt navetassa
[ ]Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ]Esittänyt Güntheria
[ ]Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[ ]Tuntenut mielisairaan
[x]Hypännyt benjihyppyä
[x]Ollut yksin lentokoneessa (siis ilman kaveria vain, ihan yksin en siellä ollut :P)
[x] Eksynyt kaupungille
[ ]Hävittänyt laukun Linnanmäellä
[x]Koulussa tiputtanut terveyssiteen lattialle
[ ]Laulanut mikrofoniin
[x]Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[x]Astunut lehmän paskaan
[x]Nielaissut purukumia
[x]Ostanut kondomeja
[ ]ollut/vieraillut vankilassa
[x]Ajatellut itsemurhaa
[ ]Tykännyt The Rasmuksesta
[x]Täyttänyt 14 vuotta
[x]Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[x]Ollut alipainoinen
[x]Käyttänyt narubikineitä
[x]Laihduttanut
[ ]Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x]Juonut Hyla-maitoa
[x]Ollut krapulassa
[x]Käyttänyt henkseleitä
[x]Fanittanut RAW:ta
[x]Ostanut e-pillereitä
[x]Hengittänyt heliumia
[x]Käyttänyt ripsentaivutinta
[x]Koskettanut käärmettä
[ ]Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ]Ollut tuhkarokossa
[x]Tehnyt heräteostoksia
[x] saanut kymppiä kokeesta
[x] juonut kännejä
[x] käyttänyt minihametta
[x] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] ajanut mopoa
[x] nukahtanut koulussa tunnilla..
TEHTÄVÄNANTO: paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä (paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.


1. Rakastan lastenvärityskirjojen värittämistä, ja minua ärsyttää aivan suunnattomasti, jos joku (lapset..) on värittänyt kuvan "väärin" (yli viivojen, rumilla ja väärillä väreillä..)..

2. En osaa pitää huonettani siistinä, mutta rakastan kuitenkin turhanpäiväisten asioiden järjestelyä. Jos pöydällä on kahdenlaisia laseja, on minun saatava järjestää ne symmetriseen muotoon, myös teepussit ym. ovat ihania järjesteltäviä..

3. Jos nukun yksin, nukun yleensä toinen käsi housunvyötärönauhan alla, siinä se on tukevasti eikä karkaile minnekään :D

4. Nukun yleensä paremmin päivisin kuin öisin, ja jos maailmaa ei olisi rakennettu niin kuin se nyt on, nukkuisin kaikki päivät ja valvoisin yöt.

5. Inhoan asioiden tekemistä ensimmäisenä (kävelyä, puhumista jne.) enkä myöskään lähes koskaan halua lähteä ensimmäisenä kotiin esim. baarista jne..

Haastelen seuraavia:

1. Kmarc

2. Pil0

3. LuZ

4. Save

5. yoshy
« Uudemmat - Vanhemmat »