Istun omassa huoneessani, ajattelen niitä ihania hetkiä yhdessä. Huomaan kun hymy nousee suulleni. hymyilen.
Hetken päästä tulee tyhjää, silloin kun me erottiin, siitä asti elämäni on ollu ihan tyhjää.
Lähdit vain pois. Et edes kertonut miksi. Luulin että sinäkin välität. Mutta voihan ihminenki erehtyä, muttei näin paljon.
Kyyneleeni valuvat, meikkini valuu poskia pitkin. Hajoan sängylleni pieniin palasiin, kuulen kun joku astuu sisään ja kysyy mikä on.
En jaksa vastata, vaan nukahdan enkä herää enää.