IRC-Galleria

Koulussa taas yhtä puuduttavaa kuin aina ennenkin. Ei MITÄÄN mielenkiintoista. Paitsi että meinasin lentää perseelleni kun oli niin helvetin liukasta. Siinä se koulupäivän kohokohta sitten olikin.

Koulupäivä lusittu ja suunnistetaan keskustaan ja siitä bussiin ja kotiin. Samaan bussiin eksyy eräs henkilö johon olen ihastunut, mutta olen niin säälittävä tapaus, etten muutaman vuodenkaan jälkeen uskalla mennä sanomaan tälle mitään. Parempi kai haaveilla kuin kohdata karu todellisuus, eihän hän ikinä voisi kiinnostua minusta. Häntä sitten katsellessani tajuan miten paljon olen ottanut vaikutteita hänestä. Oikeasti. Tyyliltämme olemme hyvin samanlaisia. Hyvä sitten JOS joskus kävisi niin, että pääsisin puhumaankin hänelle, niin kertoa että hän on iso vaikuttaja siinä, että musta on tullut mikä nykyään sitten olen. Mahtaisikohan tehdä vaikutuksen?

Bussissa sitten suunnistan bussin takaosaan, johon myös järkyttävä lauma -94 pikkuteinejä ja fruittareita päätti tunkea. Sellaiset sais mun puolestani ampua. Kuulokkeet korviin ja fiilistelemään. Täydellisen musiikkimaun kun omaan, kuuntelen vain hyvää musiikkia, mutta valitettavasti näiden pikkufruittareiden jutut kuuluvat musiikkini läpi. Joudun siis "salakuuntelemaan" mistä tulevaisuuden toivomme keskustelevat. Saan selville, että eräs heistä on toiselle velkaa 75 euroa, siis SEITSEMÄNKYMMENTÄVIISI euroa, tupakasta. 75 euroa. Sillä saisi levyjä monta, ainakin 4. (Ajattelen kaiken aina levyissä, helpompi hahmottaa.) Ihan hullua. Sitten tämä tulevaisuuden toivo ilmoittaa, että hänellä on joululahjarahoja vielä jäljellä 160 euroa, mutta "mutsi on ottanut ne pois" koska tämä oli jäänyt kiinni tupakanpoltosta. Mutta kuulemma kyllä saa ne takaisin maanantaiksi ja maksaa velkansa. Säälittävää. Hyvin säälittävää. Mihin tää maailma on menossa, kohta päiväkotilapsetkin vetää röökiä kuin korsteenit. Helppohan mun on sanoa, kolme viikkoa jäljellä täysi-ikäisyyteen, mut kasvaisivat vähän vanhemmiksi ennen kuin aloittavat tuollaisen.
Tsiisos tunnen itteni vanhaks kun tilitän näin.

Sitten pääsin bussista pois ja suunnistin postilaatikolle, jos vaikka kitaran saapumisilmoitus olisi tullut. No ei tietenkään. Ihan mun tuuria. Ens viikolla pitäis kurssi aloittaa aiheeseen liittyen, mut milläs soitat kun instrumentti on jossain hakoteillä. Epätoivo alkaa jo nousta pintaan. Saavat taas vihaisen puhelinsoiton jos sitä ei näy ensiviikollakaan. Tai sitten tää on kohtalo, ettei mun kuulukaan saada sitä.

Voi vitsi kun avautuminen on kivaa. Täytyy harrastaa useamminkin. Voisin vaikka seuraavaksi syventyä johonkin kirjaan tai johonkin noista leffoista mitä tuolla on. Katsotaan nyt mitä keksitään.

Roosa kiittää ja kuittaa.