IRC-Galleria

rrytmihäiriö

rrytmihäiriö

Inside my head there is a wonderland. SieniSieniSieniSieniSieniSieniSieniiii.

[Ei aihetta]Lauantai 14.08.2010 23:53

Pojista ei voi tietää välittävätkö he oikeasti vai teeskentelevätkö vain.
•Poikien takia n. 47 % nuorista tytöistä on tehnyt itsemurhan
•Seurustelusuhteen jälkeen ystävyyssuhde ei voi onnistua,
jos poika on satuttanut tyttöä
•Et voi katsoa exääsi silmiin, ajattelematta mennyttä aikaa
•Kun tyttö yrittää etsiä sitä oikeaa, hän pelkää että hän löytää
jonkun, joka satuttaa häntä uudestaan. Nyt mieti kuinka monta poikaa tunnet jotka vaihtavat tyttöjä kuin sukkia.
•Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes jotain poikaa, ennen kun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään
•Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa
•Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkuhun
•Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta
•Tytöt tykkääväst pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä
•pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
•pojista, jotka kuuntelevat
Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys.
Jos et lisää tätä päiväkirjaasi niin olet onneton lopun ikäsi...

vastakkaa ;)Torstai 15.07.2010 13:59

KUMPAA HALUAISIT MIELUUMMIN TEHDÄ KANSSANI
1. Suudella « VAI » halata
2. Seurustella « VAI « Olla kaveri
3. Mässätä « VAI » Urheilla
4. Mennä uimaan « VAI » Katsomaan elokuvaa
5. Mennä ulos « VAI » Jutella
6. Olla saunassa « VAI » Pelata jotain
7. Mesettää « VAI » Tavata
8. Kylässä « VAI » Yökylässä
9. Mennä ostoksille « VAI » Kahville

Criminal ClassSunnuntai 04.07.2010 21:55

Säännöt:
1. Laita sekoitus päälle: iTunes, Windows Media Player, mp3-soitin yms.
2. Vastaa jokaiseen kysymykseen seuraavan kappaleen nimellä.
3. SINUN TÄYTYY KIRJOITTAA KAPPALEEN NIMI HUOLIMATTA SIITÄ
KUINKA HASSULTA SE KUULLOSTAA.
4. Pidä hauskaa!

1) JOS JOKU KYSYY "OLETKO OKEI", SINÄ SANOT: -EMI
2) KUINKA KUVAILISIT ITSEÄSI? - street punk oi!
3) MISTÄ SINÄ PIDÄT MIEHESSÄ/NAISESSA? - Punk is Not Dead
4) KUINKA VOIT TÄNÄÄN? - mä en kato silmiin
5) MIKÄ ON ELÄMÄSI TARKOITUS? - elämä on huora
6) MIKÄ ON MOTTOSI? - vittuun homofobia
7) MITÄ YSTÄVÄSI AJATTELEVAT SINUSTA? - Kaunehin oot
8) MITÄ VANHEMPASI AJATTELEVAT SINUSTA? - EVVK
9) MITÄ SINÄ AJATTELET USEIN? - Tappaisitteko koiranne?
10) PALJON ON 2+2? - Laiha laihempi laihin
11) MITÄ AJATTELET PARHAASTA YSTÄVÄSTÄSI? - sähköaurinko
12) MIKÄ ON SINUN ELÄMÄNTARINA? - tyhjiä pulloja bensaa ja tulta
13) MIKÄ SINÄ HALUAT OLLA KUN KASVAT ISOKSI? - Anarchy in the U.K
14) MITÄ AJATTELET KUN NÄET IHASTUKSESI? - aku ankka raskaana
15) MITÄ TANSSIT HÄISSÄSI? - Holiday
16) MITÄ SOITETAAN SINUN HAUTAJAISISSA? - No Fun
17) MIKÄ ON SINUN HARRASTUKSESI/KIINNOSTUKSEN KOHTEESI? -psykopaatin päiväkirja
18) MIKÄ ON SUURIN PELKOSI? - melkein täydellinen
19) MIKÄ ON SUURIN SALAISUUTESI? - mun päässä nykii
20) MITÄ HALUAT JUURI NYT? - sekasortoa
21) MITÄ AJATTELET YSTÄVISTÄSI? - no future
22) MINKÄ NIMISENÄ JULKAISET TÄMÄN? - Criminal Class

.Lauantai 03.07.2010 20:12

EILEN:
Minkälainen olo oli eilen? - ängst
Mikä oli parasta eilen? - ei oikee mikää..
Minkälainen sää oli eilen? - kuuma päivä
Mitä teit eilen? - olin Jennan kaa
Miten pukeuduit eilen aamulla? - sillee ..
Käytitkö päihteitä eilen? - ehkä..ehkä en..

NYT:
Mikä on olosi nyt? - öömm aika surkee
Minkälainen sää on nyt? - kuuma
Ketä ihmistä mietit nyt? - ihmistä
Mitä haistat nyt? - öä?
Mitä kuulet nyt? - musaaa
Jännittääkö sinua nyt? - no ei..
Oletko iloinen nyt? - nno jaa'aaah miten sen nyt si ottaa

TÄNÄÄN:
Luuletko että joku kertoo sinulle tänään että välittää sinusta? - ei koskaa ):
Luuletko saavasi tänään suudelman joltain? - en ikinä ):
Luuletko halaavasi tänään jotain? - ei mitenkää mahollista ):
Luuletko tunnustavasi tunteitasi jollekin tänään? - en uskalla "enkä saa"

MYÖHEMMIN:
Menetkö naimisiin? - EN
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - joo
Tekisikö mielesi jonkun luokse? - no jooh
Odotatko enemmän joulua vai kesää? - kesää
Seurusteletko? - ennh):
Pidätkö vesimeloonista? - joo :D
Onko huoneesi seinillä tauluja? Millaisia? - mitää tauluja :D ilmotustaulu? :D
Entäpä julisteita? - paljonki
Pidätkö enemmän kissoista vai koirista ? - kisuist
Söisitkö mieluiten Fazerin, Pandan vai Haribon karkkeja? - ihan sama
Osaatko tehdä ruokaa? - jjuuh. jtn ehkäpä..
Mihin haluaisit matkustaa? - sinne sun tännä..mut sinne ny ekan..

RAKKAUS:
Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - juu
Milloin itkit viimeksi? - sillloin..
Mikä sinut saa yleensä itkemään? - ihmiset ):
Rakastaako sinua kukaan? - tuskimpa vaan
Ikävöitkö ketään juuri nyt? - khyllähän mä
Oletko ikinä pettänyt suhteessa? - ennnh?
Entä onko sinua petetty? - vähä niinko?taih no ei se ollu pettämistä.

TAVAT/RANDOM
Kokkaatko omat ruokasi? - joskus :D se on kivaa
Omistatko koiran? - en
Käytätkö rahasi viisaasti? - en :D

NYKYHETKI
Millälailla hiuksesi on? -sexysti sekasinn ;D
Oletko onnellinen? - nahh.. ):
Surullinen? - no vähä..mutt sillee ilone
Tylsistynyt? - jju aika paljoki..
Missä kännykkäsi on? - taskussa
Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? - joku penkki..

.Lauantai 03.07.2010 04:50

I walk a lonely road
The only one that I have ever known
Don't know where it goes
But it's home to me and I walk alone
I walk this empty street
On the Boulevard of Broken Dreams
Where the city sleeps
and I'm the only one and I walk alone

vastatkaa! <3Lauantai 03.07.2010 02:54

1. Ensimmäinen sana, joka minusta tulee mieleen.
2. Väri, joka minua muistuttaa.
3. Kappale, joka muistuttaa minusta.
4. Millainen ruoka olisin?
5. Millainen ihmistyyppi minulle sopii parhaiten?
6. Mikä minussa on parasta?
7. Mikä minussa tekee Sinut hulluksi?
8. Jos eläisin vuoden autiolla saarella, miten luulet, että selviytyisin?
9. Mitkä kuvittelet olevan viimeiset sanani?
10. Mitä mieltä olet luonteestani?
11. Mikä yhdistää meitä?/Mikä on meidän juttu?
12. Olemmeko koskaan riidelleet, miksi?
13. Luotatko minuun?
14. Mitä haluaisit tehdä kanssani?
15. Mitä haluaisit sanoa minulle?
16. Mikä on paras yhteinen muistomme?
17. Huonoin puoli minussa?
18. Kopiothan tämän itsellesi, että pääsen kostamaan

<3 punkpunkpunkkari <3Perjantai 02.07.2010 22:09

Testaa oletko emo, fruittari, gootti, heppatyttö, hevari, hippi, ernu, lissu, luuseri, massateini, punkkari, rokkari, räppäri, scene, skeittari vai wannabe.

EMO
[½] minulla on mustat hiukset
[ ] otan kaikki omakuvani itse
[ ] ... ja otan ne ylhäältä päin
[ ] viiltelen
[½] kajalia kuluu
[ ] vaatekaappini sisältö rajoittuu mustaan
[ ] Rammstein, My Chemical Romance, Good Charlotte, 30 Seconds to Mars, Metro Station ym..
[ ] vihaan itseäni
[ ] angstaan gallerian päiväkirjassa enkä kerro muille syytä
[ ] pistän päiväkirjaan myös paljon surullisten laulujen sanoja
[ ] kirjoitan runoja/lauluja/novelleja jotka käsittelevät kuolemaa
[ ] olen ujo
total: ½

FRUITTARI
[ ] paljon omistuksia ihkuille tytöille
[ ] harrastan jääkiekkoa/jalkapalloa
[ ] muija vaihtuu vähintään kerran kuussa
[ ] kokoajan on joku kierroksissa
[½] minulla on puolipitkät hiukset jotka ovat "söpösti sekaisin"
[ ] tytöt tekstaavat minulle paljon
[ ] olen suosittu
[ ] aina treeneissä
[ ] farkut sukissa
[ ] adidas, puma, wesc
[ ] kuuntelen teknoa tai räppiä
[ ] NY:n lippis
total: 0

GOOTTI
[ ] vihaan itseäni
[ ] ...yhteiskuntaa
[ ] ...ylipirteitä ihmisiä
[ ] ...oikeastaan vihaan kaikkia
[ ] korsetti löytyy
[ ] vaatekaappini sisältää vain mustia vaatteita
[ ] meikkaan paljon
[½] kajalia kuluu
[ ] viiltelen
[ ] elämäni on paskaa
[ ] Marilyn Manson, Dimmu Borgir, Rammstein, Emilie Autumn ym.
[ ] pitkät mustat hiukset
total: ½

HEPPATYTTÖ
[ ] rakastan hevosia!
[ ] käyn ratsastustunneilla
[ ] minulla on hoitoheppa
[ ] käyn auttelemassa tallilla
[ ] galleriassa heppakuvia
[ ] en ole kauhean suosittu
[x] tykkään myös koirista ja kissoista!
[ ] tallilla käyminen on kivaa!
[ ] en välitä siitä miten pukeudun
[ ] olen harrastanut ratsastusta monta vuotta
[ ] kuvaan kavereitani heppojen vieressä jotta he voivat laittaa niitä kuvia galleriaan
total: 1
HEVARI
[ ] \,,/
[ ] ketjut roikkuvat housuista
[ ] pitkät hiukset
[ ] ...joita en pese melkein ikinä
[x] maastohousut löytyy
[ ] ...ja pitkä nahkatakki
[ ] soittakaa paranoid!
[ ] Alexi Laiho on maailman paras kitaristi!
[ ] Children of Bodom, Iron Maiden, Metallica, Hammerfall, Distyrbed ym.
[ ] musiikki ei ole mitään ilman kunnon karjumista
[½] soitan kitaraa
[ ] ...tai rumpuja
total: 1½
HIPPI
[x] peace!
[x] ihmisten pitäisi käyttää kangaskasseja!
[½] ruutukuviot, maanläheiset värit ja villa ovat vaatteissa ihana juttu!
[ ] kesämekot ja villasukat <3
[x] kirpparivaatteet
[ ] olen kasvissyöjä!
[x] turkistarhaus on väärin
[x] eläimiä pitäisi kohdella paremmin
[x] puut ovat ihania, ei niitä saa kaataa!
[x] pysäyttäkää ilmastonmuutos!
[ ] minulla on rastat
[½] pidän koruista.
total: 8
ERNU
[ ] haluan japaniin!
[ ] etuhiukseni ovat keskeltä pidemmät
[ ] haluaisin olla söpö
[ ] An Cafe, Miyavi, Big Bang ym...
[ ] Hello Kitty on ihana merkki!
[ ] minulla on kigurumi
[ ] puhelimeni on koristeltu söpösti
[ ] erivärisiä pinnejä hiuksissa
[ ] näytän peace-merkkiä joka väliin
[ ] tykkään vaaleanpunaisesta!
[ ] ja ruseteista
[x] hoen paljon "awwww"
total: 1
LISSU
[ ] blurraan paljon
[ ] omistelen paljon ja spessuille huuliin
[ ] legginsit ja iso paita sekä iso nahkalaukku
[ ] hiustenpidennykset
[ ] pappa betalar esim kaiken
[ ] muokkaan kuviin "viivat" photofiltrellä
[ ] poseeraan huulet mutrulla ja ihmeellisissä asennoissa
[ ] "viivalasit" tai isot kehykset/lasit
[ ] meikkaan paljon
[ ] juon alkoholia paljon ja humalahakuisesti
[ ] ja joka ryyppyreissun jälkeen ainakin yksi fritsu kaulassa
[ ] tupakoin
total: 0
LUUSERI
[ ] minulla ei ole paljoakaan kavereita
[ ] pukeudun tavallisesti ja mahdollisimman huomaamattomasti
[ ] olen mitäänsanomattoman näköinen
[ ] ehkä hieman ujo
[ ] en hirveästi jaksa välittää hiuksistani tai ulkonäöstäni
[ ] serkkuni tai muut sukulaiseni ovat minulle läheisimmät kaverini
[ ] keskiarvoni on yli kasin peruskoulussa
[ ] olen tylsä
[ ] luen mangaa
[ ] olen vain kotona päivät pitkät
total: 1
MASSATEINI
[ ] kuuntelen kaikkea mitä tulee radiosta
[½] H&M, Gina Tricot, Oneway ym.
[ ] en koskaan voisi kuvitella käyttäväni kirpparilta ostettua paitaa
[ ] olen aina samaa mieltä kaikkien kanssa
[ ] hiukseni ovat yli olkapäiden
[½] ...ja ruskeat tai blondit
[ ] kuljen massan mukana
[ ] ostan mitä milloinkin satun vaatekaupasta löytämään
[½] omistelen kuvia
[ ] olen mitäänsanomattoman näköinen
[½] minulla on paras kaveri
total: 2
PUNKKARI
[x] anarkiaa!
[½] yhteiskunta on perseestä
[x..sillee] olen tunkenut hakaneuloja joka paikkaan
[x] Tiedän kuka on Sid Vicious
[x] Sex Pistols, Ramones, Tehosekoitin, Pelle Miljoona ym...
[pian ½] minulla on keesi
[pian ½] ...joka on värjätty jollain shokkivärillä
[x] tiedän miltä aikakaudelta punk on lähtöisin
[½ ei oo es iso] venytys korvassa
[x] yli kaksi lävistystä
[x] teen kaikkea typerää
[x] käyn festareilla/keikoilla riehumassa
total: 10
ROKKARI
[ ] Mötley Crüe, Hanoi Rocks, Guns 'n' Roses ym...
[ ] kirpparilta ostettu nahkatakki
[ ] tupeeratut hiukset
[ ] ...joko blondit tai mustat
[ ] Michael Monroe on idolini
[ ] minulla on vähintään kolme bändipaitaa
[x] pillifarkut ja tennarit
[ ] Sex, Drugs and Rock 'n' Roll!
[x] riehun
[ ] rock on asenne!
total: 2
RÄPPÄRI
[ ] Mc Mane ei oo oikeeta räppiä
[ ] Eminen, Snoop Dogg, Asa ym.
[ ] liian isot vaatteet
[ ] vitust blingii
[ ] y0 oon kovis
[ ] paljon naisii löytyy
[½] juon alkoholia
[ ] ja poltan tupakkaa
[ ] räppään itsekin
[ ] kaikki muut on pellejä
[x] koulu ei kiinnosta
[ ] teen omia sanoituksia
total: 1½
SCENE
[ ] Metro Station, 3OH!3, Alesana, Bring Me the Horizon, Marilyn Manson, Lady Gaga ym.
[ ] hiustenpidennykset
[pian ½] hiuksissani on jotain shokkiväriä
[½] paljon meikkiä
[ ] tähdet on kivoja ja leopardikuoseja löytyy
[x] emopojat on ihania
[ ] Ghetto Blaster - laukku löytyy
[ ] tyypit joiden kanssa hengaan on pitkälti mustahiuksisia
[ ] keikkailu on kivaa. keikoilla näkee tuttuja!
[ ] mul on paljon nettikavereita
[ ] ...ja paljon omistuksia kuvissa
[ ] ...kirjoitan niihin "ily? /?/ i rawwr u"
total: 2
SKEITTARI
[ ] skeittaan
[½] kuuntelen reggaeta ja räppiä
[½] tiedän mikä on dekki
[ ] ja miten tehdään ollie
[ ] käyn skeittaamassa kavereiden kanssa
[ ] omistan skeittikengät
[ ] kuvaillaan kavereiden kanssa kun skeitataan
[ ] Jukka Poika, Bob Marley, Raappana ym.
[/] isot hupparit ja pipot
[ ] minulla on rastat
[½] minulla on oma lauta
[ ] olen hajoittanut pari skeittilautaa
total: 1½
WANNABE
[ ] oon vaihtanu vaatekaappini sisältöä melkein kokonaan viimeisen kahden kuukauden sisällä
[ ] kaverilistallani on tyyppejä, joiden tyyliä ihailen
[ ] yritän kovasti olla jotakin tiettyä genreä
[ ] minua sanotaan wannabe:ksi
[x] olen 12-16 vuotias
[ ] kuuntelen tiettyä musiikkia vain koska se kuuluu genreen jota ihailen
[ ] vältän teinimusiikkia ja teinikauppoihin astumista
[ ] koitan saada netistä ihailemani genren edustajia kaverikseni
[ ] halveksin kavereitani koska he eivät ole sitä mitä haluaisin heidän olevan
[ ] minulle on sanottu viimeisen kuukauden aikana että olen jollain tapaa muuttunut
[ ] kyylään muilta tyylivinkkejä ja musiikkiyhteisöjä
[ ] muokkaan kuvistani ihailemani genren mukaisia
total:1

kerron totuuden jos laitat "KERRO"Perjantai 02.07.2010 02:41

Jos kommaat tähän "KERRO" niin kerron sulle mitä oikeesti ajattelen susta =)

ps. Ei saa suuttua ! :D

-.-Torstai 01.07.2010 21:49

Nimi 1:
Onko hän hauska?: On (; ihana <3
Oletko halannut häntä?: een ):
Missä tapasitte ensimmäisen kerran?: phihh.. (:
Onko hän sinulle tärkeä?: no on se sillee
Hänen nimensä viimeinen kirjain?: m
Nimi 8:
Tyttö vai poika?: poika
Rakastatko häntä?: en
Oletko puhunut hänen kanssaan puhelimessa?: jjup
Nimi 10:
Kuinka kauan olette tunteneet?: monta vuotta
Oletko ikinä suudellut häntä?: enn
Oletko kertonut hänelle salaisuuksiasi?: jjuh
Nimi 16:
Onko hän kaunis/ tavalline: ihana ihminen mun bff <3
Tunnetko hänet hyvin?: jjuuh paremmin ku se itte ;)
Onko hän varattu?: eip
Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa?: J
Nimi 18:
Onko hän sukua sinulle?: ei oole
Millainen hän on luonteeltaan?: hauska
Tunnetko hänet hyvin?: no en oikeestaan
XD
Nimi 20:
Oletko lähettänyt hänelle tekstiviestejä?: jjuh
Onko hän tyttö?: jepa
Onko hän samassa koulussa kuin sinä?: ei oole
Nimi 23:
Minkä ikäinen hän on?: 15
Asuuko hän samalla paikkakunnalla? : jju
Vihaatko häntä?: no en
Nimi 26:
Oletko käynyt hänen luonaan?: jju joskus ku olti yhes
Onko hän hauska?: osaa olla
Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa?: J
Nimi 27:
Oletko halannut häntä?: enh
Oletko nähnyt hänet humalassa?: enh
Onko hän sinua vanhempi?: nuorempi
Nimi 29:
Onko hän kaunis?: On!
Joku muisto hänestä?: Meijän hyvät eväät :D terkkarill :D <3
Onko sinulla hänen mese?: on tottakai!
Nimi 32:
Onko hän läheinen sinulle?: no emt
Oletko koskaan halannut häntä?: jjuh
Oletko ollut ihastunut häneen?: en

!Torstai 01.07.2010 04:04

Ei verellä oo enää mitään arvoa,tappamalla ei saa aikaan kuin vahinkoa.

''It's not really my problem if they think i'm weird'' - Sid Vicious