IRC-Galleria

Töitä löytyy mitä luultavammin syksylläkin, joten siitä ei huolta, rahaakin on alkanut tulemaan, kämppä löytynyt ja mies ehkä. Lisäks lohjennut kynsikin on kasvanut. Eli elämä alkaa olee aika jees. Vielä kun löytäis joskus aikaa urheilulle ja auringonotolle, niin alkaisin olee aika onnellinen. Liikuntaseteleitä on, eli urheilu olis helppoa ja halpaakin, mutta kun ei vaan aika riitä. Menen ja tulen kokoajan, en ole pitkään aikaan viettänyt yhtä vuorokautta samassa paikassa (tai maassa). En tiedä, koska räjähdän, toisaalta, ei mulla ole edes aikaa siihen.

Nautin siitä, että olen kiireinen... Rakastan kalenterini kanssa elämistä. Kalenteri tuo jonkinlaista turvaa... Tiedän aina, missä olen ja minne menen. Tietenkin on inhottavaa sanoa kavereilleen, että "Odota, katon kalenteristani onko mulla aikaa". Ja tietenkään sitä ei juuri sinä päivänä ole... Sitten lupaan katsoa, koska mulla olis aikaa, seuraava aika on viikon kuluttua. Se ei ole kivaa, mutta en vain mahda sille mitään. Elin vuoden Irlannissa välillä niin tylsistyneenä, varsinkin loppu vaiheessa, että nautin kun nyt on elämää.

Tänään heräsin, lähdin töihin, töistä äipälle yöksi, huomenna herään, menen ottamaan kaverin kanssa aurinkoa, iltapäivällä töihin, illalla kaverin kaa ajelulle... Ja niin edes päin. Mutta olen oppinut nauttimaan niistä iltaauringon hetkistä, kun istun sisäpihalla polttamassa tupakkaa ja olen vain itseni kanssa. Tietenkään täyttä hiljaisuutta pelastuslaitoksen ja pelastusarmeijan vieressä asuvana ei voi toivoa, mutta sisälläni on hiljaisuus. Ja yhä useammin alan huomaamaan, että oikeasti olen onnellinen ihminen.