IRC-Galleria

Taalla on kylma, pirun kylma. Lisaksi olen ollut nyt kaksi paivaa paivystyksessa, eli oikeastaan vapaalla, enka ole saanut mitaan aikaiseksi. Ahdistus vaan kasvaa ja unettomuus jatkuu. Edes oma rakas ponini ei saa mua piristymaan, vaikka han kehittyykin huimaa vauhtia ja saamme vain kehuja opettajalta. Haluan enemman elamaa, ihmisia ymparilleni. Tietty voisin lahtea ulos joidenkin kavereiden kanssa, mutta en vaan jaksa.

Ennen odotin aina innoissani perjantaita, etta paasis bilettamaan. Nyt en edes jaksa ajatella, koska on perjantai, bilettamisesta puhumattakaan. Mita mulle on tapahtumassa? Olen tyhjiossa, josta on pakko paasta pois. Muuten musta tulee viela mokkihopero mummeli, joka ei osaa enaa edes puhua. Syytan tasta kaikesta tata maata ja tata kaupunkia. Kun tulin taas tanne nettikahvilaan, mun piti oikein lahtemalla lahtea, ensin vaihtaa vaatteet, kevyt meikki, etsia autonavaimet, sitten etsia parkkipaikka ja sitten viela kavella tanne. Tietenkin olisin voinut vain suosiolla kavella tanne ja niin saastaa bensaa ja auton kulutusta, mutta laiska kun nykyaan olen, en jaksanut ajatella kavelemista. Tallainen ahdistaa sellaista ihmista, joka entisessa elamassaan tyoskenteli joka paiva, ihmista, joka ennen vietti kevyesti 12h tallilla.

Nykyaan tallilla kayminen ei jaksa enaa kiinnostaa. Ainoa asia, mika mulla on enaa jaljella ja siitakin olisin valmis laskemaan irti, ellen olisi urhannut asialle 15-vuotta, rakkautta, kyynelia ja parisuhteen. Jotenkin tuntuu, etta jos lopetan ratsastuksen, kaikki mita olen lajille antanut, kaikki mita olen lajilta saanut, on hukkaan heitettya. Tietenkin jaa hyvat muistot, mutta myos pelkaan sita tyhjyytta, jonka se tuo tullessaan. Ehka tama fiilis lahtee viela pois, ehka jonain paivana, jos roikun lajissa mukana, saan taas sen innostuksen, joka mulla joskus oli. Ehka....

Nyt on saatu Irlannista tarpeeksemme. Alkaa hajoittamaan nama ihmiset taalla, elaman puute ja liian pieni kaupunki. Kun opiskelin Asikkalassa, pikkukylaa sieti sen 4 paivan verran, sit oli pakko paasta takaisin Helsinkiin viikonlopuks. Taalta ei paase pois kuin kerran kahdessa kuukaudessa, jos sitakaan. Ensin pakoilimme lomapaivina pikkukyla Ennisia Limerickiin, joka on hieman isompi kyla, mutta nyt sekin alkaa vaan vituttamaan, varsinkin kun kaupunki liikkuu nimella stabcity... Onhan meilla hieno kamppa, jossa kaiken maailman luksuudet ja auto, mutta kun ajomatka isompaan kaupunkiin kestaa vahintaan sen 2,5h (matkaa 100km)....

Eli mita siis tehda asialle? Mina ja Thomas haimme nyt siirtoa Liverpooliin (maksa-altaaseen), jossa enemman elamaa, enemman ihmisia, pidemmat baarien aukioloajat ja saa tupakoida sisalla. Tietenkin siirron saaminen saattaa kestaa parikin kuukautta, mutta kylla sen ajan jaksaa odottaa, kun vaan tietaa, etta paasee taalta pois. Samalla firmalla jatketaan, mutta ihana paasta tutustumaan uusiin tyokavereihin, yms. kun taman paikan samat naamat alkavat vain arsyttamaan.

Lisaksi olen nyt paattanyt, etta tulen ensi syksyna takaisin suomeen opiskelemaan, joten olis ihan kiva nahda tuo Englantikin, ennen kuin karkaan takaisin rakkaaseen kotimaahan. Talla hetkella vain pahkailen kovasti, mita haluan opiskella ja missa. Talla hetkella ainakin listalla on datanomi, media-assistentti ja kosmetologi. Myos Perhon Ravintolakoulu kiinnostaa... Yhteishaku amiksiin alkoi kaiketi tanaan ja loppuu helmikuun lopulla, joten eikohan tassa ole aikaa miettia.

Matkailukohteena suosittelen kylla Irlantia, taa on tosi kaunis maa, mutta alkaa herran jumala jaako tanne kuukautta pidemmaks aikaa, ellette sitten suuntaa Dubliniin.

Nyt alkaa teksti ja kerronta sen verran pomppia, etta painun kahville. Paasin just toista, aamuvuoro alkoi 6:00, enka saanu viime yona unta, joten alkaa hieman vasyttamaan. Pitais viel kuluttaa aikaa lentokentalla 2h, jolloin Tuomas paasee toista.

Eli kuittaus taalta ja kiitos niille, jotka aanestitte Tarja Halosta presidentiksi.

Taas tuli suomessa piipahdettua. Huomenna taas lähtö kohti lämmintä Irlantia. Oikeastaan en saanut täällä mitään aikaiseksi, näin pari kaveria ja siinä se loma menikin jo. Vietän niin paljon aikaa yleisissä kulkuvälineissä ja siirtymisissä paikasta A paikkaan B, joten aika, joka jää ystävieni näkemiseen on hyvin pieni.
Lisäksi harmittaa, että niin monta ystävää jäi näkemättä. Joitakin ihmisiä en ole nähnyt sitten kesän. Olen oikeasti hyvin pahoillani rakkaat ystävät, joita en taaskaan nähnyt. Uskokaa pois, olette ajatuksissani, mutta aika joka mulla aina suomessa on, on pieni ja aina loppuu liian nopeasti kesken.

Mitä muuta sitten elämääni kuuluu? Tästä fudisfanaatikko herrasta, josta aiemmin mainitsin, on alkanut kehkeytyä poikaystäväni. Tosin etenemme hitaasti, mutta varmaan suuntaan. Saa nähdä, olen niin kuin aina, hyvin skeptinen. Lisäksi emme ole nähneet pitkään aikaan, hänen viettäessä joulun ja uuden vuoden kotikaupungissaan Corkissa ja minä taas hänen palattuaan Ennisiin, lähdin Suomeen lomailemaan. Ehkä nyt pääsisimme kokeilemaan parisuhde-elämää, meidän molempien pysyessä kuukauden verran samassa kaupungissa. Sitten itse taas tulen suomeen (jos täällä ei ole liian kylmä) ja hän lähtee taas käymään vanhempiensa luona.

Tosin tuleva kuukausi jännittää, olen ikuinen sinkku, tai siis näin olen ainakin päättänyt. Sain tarpeekseni seurustelusuhteesta 4-vuotta kestäneen, vain epäonnea tuottaneen suhteen jälkeen. Mieluummin olen sinkku ja nautin vapaudesta, kuin että joku hengittää koko ajan niskaan. Lisäksi yksin oloon tottuu, paljon helpompaa on lähteä ulos kaverien kanssa, kun ei tarvitse ensin tehdä puolen tunnin raporttia kenen kanssa, minne, mihin aikaan ja milloin tulen
kotiin. Jos seurueessa on poika, joudut selittelemään vielä enemmän, siitä että tämä ihminen on VAIN kaveri.
Eli siis jos selviän tästä kuukaudesta ilman ahdistuskohtausta, olemme aika hyvillä vesillä tämän herran kanssa.

Tässä taas lyhyt raportti elämästäni. Huomenna Frankfurtin kautta rakkaaseen Irlantiin, siellä ei ole lunta, jäätä eikä pakkasta = taivas.

Kyllastyttyani kamppamme mahdottoman hitaaseen modeemiin, kinuin kamppikseltani kyydin laheiseen internet "kahvilaan". Oikeastaan kahvila ei ole oikea nimitys kyseiselle paikalle, joka on taynna puhelinkoppeja ja 16 tietokonetta, joiden kayttajat nayttavat hyvin pelottavilta. Oikeastaan mieleeni tulee enemmankin Hameenkadun puhelikeskukset, josta maahanmuuttajat saavat soitella halvalla kotimaihinsa. Mutta koitan sulkea katseeni muulta maailmalta ja keskittya vain tietokoneen ruutuun.

Elama Irlannissa alkaa olemaan jo aika normaalia. Kayn toissa, kotiin tultuani siirryn sohvalle lohoamaan Tuborgin kanssa ja katsomaan telkkaa. Aamuvuorosta paastyani siella nakyy Emmerdale ja Chigago Hope, Iltaisin Animal Cops Houston ja Sinkkuelamaa. Mita sitten teen vapaapaivisin? Itse asiassa se saattaa vaihdella hyvinkin paljon. Nyt olen kuluttanut aikaani tassa epamaaraisessa "kahvilassa", illalla treffit eraan fudisfanaatikon kanssa. Sovimme treffit viikko sitten ja tanaan herra soitti nolona ja kysyi, etta sopisiko, etta menisimme sittenkin ensin pubiin katsomaan matsia ja sielta leffaan. Ensin meinasin kohteliaasti toivottaa hyvaa loppuelamaa, mutta sitten paatin antaa herralle mahdollisuuden ja sovin treffit puoli kahdeksaksi.

Huomenna viela vapaapaiva, joka taitaa menna masennuksessa. Kolmen paivan lomat ovat kidutusta. Ensin nautit kaksi paivaa taydellisessa rauhassa, sitten kolmantena paivana todellisuus iskee ja tiedat, etta seuraavana aamuna taytyy herata klo. 4:00 aamuvuoroon. Kahden paivan vapaat taas menevat nopeasti ja nauttien siita, etta saat nukkua pitkaan. Nopeasti huomaatkin, etta taas taytyy menna toihin, mutta onneksi iltavuoroon.

Tietenkin tapani mukaan holotan ennenkuin esittelen itseni. Eli siis niille, jotka eivat minua tunne, olen 20-vuotias Ryanairin lentoemanta. Olen sijoittanut itseni Irlantiin Ennisin kaupunkiin. Nautin sinkkuelamasta toisinaan, toisinaan taas paatan etsia miehen, joka taas paattyy siihen, etta huomaan, ettei minulla ole aikaa seurustelulle. Eli parempi vaan pysya sinkkuna ja nauttia vapaudesta. Lisaksi jaan kamppani jo kahden miehen kanssa, jotka ovat valilla lapsiani, valilla veljiani ja valilla parhaita ystaviani. Ainoa ero, etta lapseni ovat naimisissa keskenaan, mutta siita voi vaan jokainen aiti olla ylpea (siis siita, etta lapsi on naimisissa hienon miehen kanssa). Biologisia lapsia minulla ei ole ja minulle riittaa ne vauvat, joita aidit tuputtaa syliini koneessa.

Pahan paamajana toimii Irlantilaisten mielesta Euroopan vaarallisin lentokentta, Shannonin lentokentta. Vaarallinen siksi, etta kaikki mika menee Irakiin, pysahtyy Shannonissa. Tama tarkoittaa tana vuonna yli puolta miljoonaa sotilasta, aseita ja muita varusteita. Lisaksi vainoharhaiset Irlantilaiset ovat varmoja, etta jossain koneissa kuljetetaan salaa myos vankeja. Ja tama kaikkihan tekee Shannonin kentasta loistavan terrorikohteen, vaikka Irlantihan on poliittisesti puolueeton maa. Oma mielipiteeni on myos, etta mieluummin terroristit kohdistavat katseensa hieman isompaan saareen kutsumanimeltaan Yhdysvallat. Keta kiinnostaisi viela kehitysvaiheessa oleva pieni ja kaunis saariplannti. Vaikka Shannoniin tehdaankin valilaskuja, mutta se on enemmankin historiallinen kuin poliittinen asia. Turistit, poliitikot ja sotilaat ovat aina tehneet valilaskun Shannonissa tullessaan Yhdysvalloista Eurooppaan ja toisin pain. Kenttamme seinat ovat tayna Yhdysvaltain presidenttien, paavin ja julkkisten kuvia, jotka ovat pysahtyneet Shannonissa. Lisaksi koko kentta ei edes elaisi ilman sotilaskoneiden valilaskuja.

Siina pieni esittely elamastani, nyt pakenen paikalta laittautumaan treffeille. Tietenkin tuurini mukaan juuri, kun minulla ei ole autoa, sataa vetta ja en taksia viitsi tilata 700m matkalle. Vai jaksanko....