IRC-Galleria

ry-my

ry-my

On maailman onnellisin ♥

[Ei aihetta]Perjantai 08.05.2009 18:22

Nyt on yks tentti alta pois ja vapaa vloppu sairasloman ansiosta :)
Pääsee Ähtäriin ja onhan se äitienpäiväkin tosiaan sunnuntaina <3
Ei tää keppien kanssa hyppyely toisaalta mitään herkkua ole,
mutta tosiaan hyvin onnistu leikkaus ja kierukassa oli vaan
pari repeämää. Se vaurioitunut alue poistettiin ja samalla putsattiin
pientä ruostottumista sekä synnynnäinen kieleke pois haittaamasta.
Muutaman viikon päästä voi jo varmaan alkaa juoksemaan :)

Eilen käytiin allekirjottelemassa paperit asunnosta kuntoon ja muutto
olis sitten toukokuun viimeinen vloppu. En malta odottaa <3 Ihanaa,
kun pääsee saunomaan silloin kun haluaa. Ja parveke on niin iso, että
sinne mahtuu iso puutarharyhmä ja grilli. Ja toinen makuuhuone toimii
työhuoneena ja on oma opiskelurauha siellä. Ja se ASTIANPESUKONE
kruuna kyllä vielä kaiken :)

Kulti tulee varmaan pian kotiin ja sitten päästään ajalemaan Pohjanmaalle
päin. Jos sitä kävis pitkästä aikaa Keskisellä linkuttelemassa. Muuten vloppu
meneekin varmaan näyttökokeeseen harjoitellen, kävelyn ja tasapainon
arviointiraporttien kirjoituksessa sekä tentteihin lukemisen parissa. Noh,
onneks viikko enää pinnistystä ja sitten olis koulu tältä keväältä ohi.
Aika kamalan äkkiä on vuosi vaan mennyt.

Bai bai.

-Niina


[Ei aihetta]Keskiviikko 06.05.2009 12:20

Vähän meinaa jännittää, että mitä sieltä nivelen tuntumilta löytyy. Ja mitä on kierukoista jäljellä :D

[Ei aihetta]Maanantai 04.05.2009 16:56

Ylihuomenna leikkurin pöydälle makoilemaan, silpovat tuon polven kuntoon :)

[Ei aihetta]Tiistai 28.04.2009 00:11

http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/news/article2391386.ece

Jos saisin tuon läskipallerokersan käsiini niin nylkisin sen elävältä, sitoisin
hihnaan ja tekisin saman, mitä se teki tuolle koira-paralle. Helvetin idiootti!

[Ei aihetta]Maanantai 27.04.2009 09:47

Ei kyllä niin yhtään huvittais suunnata tuonne koulun mäelle :(
Pitäis soitella niin pankkiin kuin vuokraisännällekin ja selvitellä
kaikkia mahdollisia asioita. Mieluummin hoitaisin ne alta pois, kun
istuisin tekemässä jotain helkkarin typerää yhteenvetoa, joka
ei millään lailla edes liity fysioterapeutin työhön, pöh :/

Mutta mutta :) Vappu tulossa, lähdetään keskiviikkona ajeleen
Ähtäriin ja jos saan lauantain töistä vapaaks, niin on monta
ihanaa vapaapäivää. Jos en saa, niin onneks on qashqai
käytössä, niin hurautan lauantaina kuudeks takas palokkaan ja
säntäilen muutaman tunnin töissä ja ajan takas Ähtäriin.

Jees, katellaan :)

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.04.2009 21:39

Myö muutetaan kesäkuussa ihanaan asuntoon <3
3h+k+s+erillinen wc+parveke. 69 rakkauden neliötä.
Etupihalle paistaa aurinko koko päivän ja järvi ihan vieressä.

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.04.2009 15:21

Naisena oleminen on hauskaa ja joskus jopa hieman rankkaa. Testaa kuinka tosi nainen olet! TOSI nainen ruksaa kaikki 100 vaihtoehtoa. Jos tulos on yli 75, olet kova mimmi. Jos tulos on alle 50 - oletko varma, että olet nainen?
Täytä juoksevin numeroin niin näet heti tuloksen. Eikä sitten mitään selittelyjä tyyliin..joskus nuorena..kerran vahingossa...

OLETKO KOSKAAN
[1] vetänyt toista naista tukasta tai raapinut
[2] flirttaillut tuntemattomien miesten kanssa
[3] flirttaillut tuttujen miesten kanssa
[4] teeskennellyt ystävää
[5] puhunut selän takana pahaa
[6] näyttänyt merkitseviä ilmeitä tai käsimerkkejä toisen näkemättä
[ ] topannut rintsikoita
[7] ollut juhlimassa ilman alushousuja
[8] korjannut sukkahousuja kynsilakalla
[ ] kurkkinut kaverin kylpyhuoneen kaappiin
[9] udellut ihmisistä
[10]juoruillut
[11] nyppinyt kulmakarvat
[12] sheivannut intiimialuetta
[13] käyttänyt hiuslisäkettä tai pidennyksiä
[14] värjännyt hiukset vähintään kahdella värillä yhtäaikaa
[15] leiponut pullaa
[ ] nyplännyt pitsiä
[ ] graavannut lohta
[16] ollut pika laihdutuskuurilla
[17] lihonut takaisin
[ ] valehdellut painosi
[ ] käynyt manikyyrissä
[ ] käynyt pedikyyrissä
[ ] käyttänyt laihdutustuotteita
[ ] "korjaillut" valokuvaasi
[18] maskarat valuneet pitkin poskia
[19] valehdellut ikäsi tai ollut tarkoituksella asiasta hiljaa
[ ] käyttänyt ryppyvoidetta
[ ] käyttänyt hoikentavia sukkahousuja
[ ] liikkunut vain ulkonäkösyistä
[20] keikistellyt peilin edessä
[ ] käyttänyt sukkanauhaliivejä
[ ] poseerannut alasti
[ ] ihaillut missejä
[ ]osallistunut missikisoihin
[21] meikannut liikaa
[22] pillahtanut itkuun juhlien pikkutunneilla
[23] parantanut maailmaa koko yön
[24] puhunut puhelimessa tunnin putkeen toisen naisen kanssa
[ ] käynyt kävelylenkillä naisystävän kanssa ja suu on käynyt tauotta koko matkan
[25] sauvakävellyt
[26] käyttänyt itseruskettavaa voidetta
[27] teeskennellyt orgasmin
[28] "piikitellyt" toista ihmistä
[29] lukenut lehdestä tai netistä seksivinkkejä
[30] vertaillut ulkonäköäsi muihin
[ ] aloittanut uuden harrastuksen ja jättänyt sen muutaman kerran jälkeen
[ ] paastonnut
[31] tehnyt hyvää makaronilaatikkoa
[ ] inhonnut anoppia
[ ] hävennyt miestäsi
[ ] kehuskellut lapsillasi
[ ] esittänyt avutonta vastakkaiselle sukupuolelle
[ ] pyytänyt bensa-asemalla apua tuntemattomalta
[ ]räpytellyt silmiäsi tarkoituksella
[ ] vedonnut naisten ja miesten töihin kun olet jättänyt jotain tekemättä esim. öljyn vaihto
[32] meikannut vain "omaksi iloksesi"
[33] vetänyt vatsaa sisään vain antaaksesi hoikemman vaikutelman
[ ] ostanut jo valmiiksi liian pieniä vaatteen ajatellen että laihdutat kyllä muutaman kilon
[34] syönyt ison levyn suklaata kerralla
[ ] ottanut lasten karkeista
[ ] syönyt karkkia lapsilta salaa
[ ] inhonnut appiukkoa
[35] pessyt mattoja juuriharjalla
[ ] kutonut kangaspuilla
[36] passannut miestä
[37] haaveillut rikkaasta miehestä
[38] ostanut viimeisillä rahoillasi itsellesi uuden vaatteen tai meikkejä
[ ] shoppaillut koko päivän tyttöjen kanssa
[ ] ollut koukussa Kauniisiin ja Rohkeisiin
[ ] kuunnellut korvat höröllä Dr. Philin viisauksia
[39] siivonnut hulluna kun joku kertoo tulevansa kylään lyhyellä varotusajalla
[ ] käynyt alusvaatekutsuilla
[ ] käynyt seksilelukutsuilla
[ ] tilannut kotiin MeNaiset
[40] ollut Elloksen tiliasiakas
[41] paaponut koiraa
[ ] kiilottanut hopeita
[ ] silittänyt alushousuja
[42] puristellut finnejä
[ ] käyttänyt värillisiä piilolinssejä
[43] tehnyt ihonkuorinnan
[ ] käynyt meditaatiokurssilla
[ ] uskonut horoskooppeihin
[ ] käynyt selvänäkijällä
[ ] ollut hevoshullu
[44] fanittanut poikabändiä
[ ] tykännyt Dingosta
[45] nähnyt eroottisia unia
[ ] ostanut tarpeetonta Tupperware-kutsuilta
[46] juossut alvariinsa vessassa
[47] pissannut julkiselle paikalle maistissa
[ ] katkaissut kengästä koron vahingossa
[48] tehnyt miehen tarkoituksella mustasukkaiseksi
[ ] deittaillut kahta miestä yhtä aikaa
[49] kadehtinut lähimmäistäsi
[ ] himoinnut toisen omaa
[ ] tilannut jotain ostos TV:stä
[ ] vääristelin totuutta edellisiin vastatessani


Tämä testi oli aivan paska. Miten finnien puristelu tai eroottisten unien näkeminen
liittyy siihen, onko mies vai nainen? Mun mielestä sellainen nainen, joka saa näihin
yli 75, on typerä bimbo, joka luo stereotypiaa kaikista naisista omalla
idioottimaisuudellaan. Ei todellakaan siis mikään TOSI NAINEN, perkele.

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.04.2009 01:30

Tiiättekö sen tunteen, kun joskus vaan tekee mieli itkeä kun on niin onnellinen?
Mua ihan pelottaa, miten hyvin kaikki asiat on ja miten ne voi edes mennä
vieläkin parempaan suuntaan. Unelmat ja haaveet on totetumassa yksi kerrallaan.

Mun rakkaat <3

[Ei aihetta]Tiistai 21.04.2009 23:48


Oletko koskaan suudellut ketään jonka nimi alkaa T:llä?
- Jep.

Kuka on ensimmäinen T:llä alkava puhelimen yhteystiedoissasi? Millä nimellä hän on?
- Enpä jaksa ettiä puhelinta.

Oletko suudellut ketään kaverilistallasi olevia?
- Jeps.

Oletko turhautunut johonkin ihmiseen?
- Itteeni, kun täytyis revetä joka paikkaan ja oon niin luuseri etten jaksa. Miljoona tenttiä, tsiljoona raporttia, näyttökoe, tehtäviä sata triljoona, töitä plaaaah.

Stressaako?
- ^

Mitä mietit?
- Asioita.

Juotko kahvia?
- Kohteliaisuudesta, jos oon kyläilemässä.

Viime matikan kokeen numerosi?
- Lukiossa varmaan pitkän matikan kirjotukset ja C sieltä tuli vaikkei kirjoja avannu tai laskuakaan laskenu lukuloman aikana.

Oletko mustasukkainen?
- Tilanteesta ja ihmisestä riippuen.

Kuinka pitkä olet?
- 176cm.

Horoskooppisi?
- Rapu.

Onko puhelimessasi turhia numeroita?
- Taitaa siellä olla.

Kummalla puolella sänkyä nukut yleensä?
- Sängyn edestä katsoen oikealla puolella on mun puoli ja mun yöpöytä ja Jonin on sitten toinen puoli. Jos nukun yksin niin nukun poikittain niin, että pää on Jonin puolella ja jalat omalla.

Osaatko kokata?
- Taidanpa osata, kun niin monet on kehunu.

Viimeisin ostamasi asia?
- Tais olla banaani evääks, kun menin kirjastolle lukemaan.

Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
- Mennä jo pötköttelee ja lukemaan sänkyyn, kun ei telkustakaan tuu mitään.

Ärsyttävin tapa herätä?
- Havahtua siihen, että on unissaan laittanu herätyksen poi päältä ja kello on varttia vaille 6, kun työvuro alkaa kuudelta. Onneks niin ei oo kovin usein tapahtunu. Muuten aamut onkin helppoa aikaa mulle :)

Milloin viimeksi olit humalassa?
- Taitaa olla laivalla viime kuussa.

Käytätkö fööniä hiuksien kuivaamisessa?
- Sillon kun on kiire, muuten annan yleensä kuivua itestään.

Minkä vaatteen poistat ensimmäisenä riisuutuessasi?
- Housut.

Minne muualle kuin korviin ottaisit lävistyksen, jos sinun olisi pakko ottaa?
- Traguksen ottaisin vaikkei olis pakkokaan.

Mitä lävistyksiä sinulla on?
- Korvissa 6, nenä, kieli ja reikä smileylle. En oo pitäny sitä korua, kun se vei kahdessa viikossa kiilteen niin huonoon kuntoon hampaista.

Haluaisitko riipaista kovat kännit?
- Ei kyllä nyt tee yhtään mieli, ei haluais tuhlata vapaata hetkeä krapulaan x]

Omistatko mp3-soittimen?
- Jeppis.

Mitä teit tasan vuorokausi sitten?
- Hmm, sohvalla taisin telkkaria tuijottaa.

Kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa seitsemäntenä?
- Eipä ole puhelin lähettyvillä.

Onko sinulla paljon rutiineja?
- Jonkun verran. Mutta tietyt asiat täytyy pitää hyvin epärutiininomaisina ;)

Miksi asut siellä missä asut?
- Koska Palokka on hyvä ja rauhallinen paikka asua. Täällä on luonto lähellä ja töihin lyhyt matka. Bussilla pääsee puolessa tunnissa koululle suoraan ja kaupunkiin pääsee vartissa.

Mitä lukee 15. saapuneessa viestissä?
- ....

Osaatko sanoa (kalenteriin katsomatta) monesko päivä tänään on?
- 21.04.2009

Koska viimeksi teit itse ruokaa?
- Eilen tein lasagnea ja samaa syötiin tänään, kun sitä jäi.

Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on?
- Muutamia mehukkaita ;)

Kumpi on kiireisempää aikaa; arki vai viikonloppu?
- Molemmat. Arkena on koulua, urheilua, kotihommia ja tehtäviä. Vloppuna on töitä, urheilua, kotihommia ja tehtäviä

Olitko iloinen herätessäsi aamulla?
- No ei ollu hirveen ilonen aamu, kun Joni veti herneet nenään hedelmä-probleemasta :)

Oletko tavannut isovanhempiesi vanhempia? Kenet?
- Aune-mummun eli äidinäidinäidin.

Kuinka monta serkkua sinulla on?
- 9

Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi?
- Hohhoijaa...

Kenen sängyssä nukuit viime yön?
- Omassa.

Montaako erilaista juomaa olet juonut tänään?
- Maitoa ja teetä.

Mitä teit kello 9 tänä aamuna?
- Seurasin asennon arvioinnin teoriaa.

Onko sinulla sukat tällähetkellä jalassa?
- Jep.

Onko mielestäsi mahdollista että kuolet huomenna?
- Onhan se mahdollista, mutta en kyllä yhtään tykkäis x[

Kuinka monta viestiä on kännykkäsi saapuneet-kansiossa?
- ...

Oletko nukkunut samassa sängyssä itseäsi monta vuotta (ainakin 2) vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa?
- Uuuuuu :)

Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa?
- Äiti, Joni.

Tahtoisitko tutustua johonkin tiettyyn ihmiseen paremmin tällä hetkellä?
- No juu.

Toivotko koskaan että äitisi olisi mies?
- No enpä juurikaan.

Onko sinulla rannekorua? Entä kaulakorua? Entä sormus/sormuksia?
- Sormukset on.

Missä olit viime yön unessasi?
- En muista viime yön unia.

Missä olet tänään ollut kello 13-15?
- Olin eka kirjastossa ja sit tulin kotiin samaan aikaan, kun Joni. Syötiin ja sit ennen kolmea lähdettiin lenkille.

Miksi teit tämän kyselyn?
- Thylsää-

[Ei aihetta]Tiistai 21.04.2009 19:53

Tiuh <3