Aamulla venyin sängyssä hereillä jonkun aikaa ja nousin
vasta vähän ennen yhdeksää kunnolla ylös. Nappasin
puuron naamariin ja tein puntin kotona.Sitten kävin suihkussa
ja vähän laittelin naamaa ja hiukset harjasin. Hengailin sitten
johonkin yhteen asti vielä kotona ja lähdin sit fillarilla polkemaan
töihin. Pääsin ehkä kaks kilometriä, kun huomasin, että ajoasento
rupes uhkaavasti muistuttamaan sikiöasentoa eli satula ei ollu
kunnolla kiinni ja oli ruvennu valumaan alaspäin. No äkkiä soitin
Jonille, joka ihanana toi mulle oikeat työkalut matkan varrelle ja
saatiin satula kiristettyä ihmismäiseen korkeuteen. Loput kymmenen
kilsaa töihin sujukin sitten hyvin, lukuunottamatta paahtavaa hellettä.
Töissä olikin suht. lepponen ilta ja mukavia asiakkaita. Ysin jälkeen
pääsin ja poljin kotiin. Nyt on sit vajaa 30 kilsaa pyöräilyä, aamuinen
punttireeni, työpäivän juoksemiset, nostelut ja kantamiset takana ja
ihan on sellanen olo, että jotain on tehnykkin. Josko sitä uni maittais.
Vaikka en kyllä varmaan osaa nukkua, kun ei oo Jonia vieressä. Se on
siis Ähtärissä tekemässä remonttia mummulleen.
Joop, huomenna olis töihinmeno aamulla kuuteen ja pois pääseekin sit jo
puolen päivän aikoihin. Huomiseks on vissiin luvattu kans lämpöstä ja
aurinkoista keliä, että taidanpa viettää loppupäivän sitten ulkoilmassa :)
Paitsi illalla kyllä vietetään elokuvatuokio toistemme kainaloissa, vois vaikka
tehdä ite pizzaa tai täytettyjä patonkeja, niin niitä sais mutustella sitten.
Mutta nyt on varmaan aika sanoa hyvää yötä ja laittaa unta palloon.
-Niina