Kaipaan sinua aina,
kun olen erossa sinusta.
Kaipaus on jokaisessa
yksinäisessä minuutissa,
hiljaisessa hetkessä,
toivottomassa huokauksessa.
Kaipaus on kaikki
ne hetket ilman sinua.
Ajatuksissani
pyörivät samat kuvat
koko ajan.
Ne, joissa katsot minua
suoraan silmiin...
Ne, joissa hymyilet minulle
niin suloisesti...
Ja nauran hiljaa itselleni.
Sinun jälkeesi
en enää koskaan
voi rakastaa ketään muuta.
Sinussa on se kaikki,
jota olen etsinyt.
Täytit elämäni tyhjät kohdat,
kerroit minulle niin paljon
elämästä ja sen pienistä hetkistä.
Sinä opetat minulle yhä
elämän viisauksia.
Puhu,
en koskaan lakkaa kuuntelemasta.
Jos et halua minun kuuntelevan,
niin ole hiljaa.
Silti odotan sinun sanovan jotain,
muilla ei ole sinun viisauttasi.
Haluan oppia tuntemaan sinut,
älä vain hylkää minua,
opeta minua,
puhu minulle.
Rakastan sinua,
älä ole hiljaa.
Taas se tulee.
Yö.
En uskalla nukahtaa,
sillä pelkään,
etten näe sinua unissani.
Ja kun olen pelkoni voittanut,
puhkean aina kyyneliin.
Osaksi ilosta,
että yksi päivä on taas ohi,
mutta silti suurimmaksi osin
itken kaipuusta ja surusta
ja tietämättömyydestä.
Itken muistaessani ne kerrat,
kun katsoit minuun
ja kun hymyilit minulle.
Itken, sillä tiedän,
etten saa niitä takaisin.
En koskaan.
Kaikki muistuttaa sinusta...
Auringolla on
sinun iloiset silmäsi.
Kuulla on
sinun lämmin hymysi.
Tuulella on
sinun naurusi ja
tähdet piirtävät
muotokuvaasi taivaalle.
Minulla on kaikki tämä,
muistoni sinusta,
eikä minulla kuitenkaan
ole mitään.
Heij ajattele tätä kaikkee ! ...