IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.04.2010 00:27

POJAT
• he ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
• he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
• he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.
• vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
• jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.
TYTÖT
• Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennen kun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
• Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
• Useimmat tytöt laittautuvat kauemmin kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkin.
• Tytöt etsivät
- Poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
- Poikaa, joka ei häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
- Poikaa, joka voisi lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- Poikaa, joka kuuntelee.
Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys!

luv u<3Maanantai 26.04.2010 00:40

Jos sinulla on maailman hulluimmat, pervoimmat, oudoimmat, hölmöimmät tai peräti pimeimmät, mutta silti PARHAIMMAT ystävät, lisää tämä blogiisi.<3

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.04.2010 02:18

Nainen: Hei Rakas
Mies: No vihdoinkin, olen odottanut jo niin kauan!
Nainen: Haluatko että lähden ?
Mies: EN ! Mistä nyt tuollaista sait päähäsi ? Jo pelkkä ajatuskin kauhistuttaa.
Nainen: Rakastatko minua ?
Mies: Tietenkin, kaikkina vuorokaudenaikoina !
Nainen: Oletko pettänyt minua koskaan ?
Mies: En ikinä ! Miksi kysyt tuollaista?
Nainen: Haluaisitko suudella minua ?
Mies: Kyllä, aina kun minulla on tilaisuus siihen !
Nainen: Löisitkö minua koskaan ?
Mies: Oletko hullu ? Tunnethan sinä minut !
Nainen: Voinko luottaa sinuun ?
Mies: Kyllä, kulta..
Nainen: Rakas..
7 vuotta häiden jälkeen:
Lue teksti alhaalta ylöspäin !
Luettuasi tämän kopioi tämä päiväkirjaasi ja saat loistavan parisuhteen.

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.04.2010 02:09

JOS EDES ALOTIT LUKEMAAN TÄTÄ, SINUN TÄYTYY TEHDÄ TÄMÄ. TÄSSÄ ON 20 KYSYMYSTÄ SINULLE, VASTAA REHELLISESTI
1. Oletko ihastunut - juup
2. Jos olet mikä hänen etunimensä eka kirjain on - sellasella kivalla
3. Paljonko teillä on ikäeroa? - vuosi
4. Joitko eilen maitoa - en
5. Onko sinulla parasta kaveria - juuh
6. Oletko puhunut pahaa parhaasta kaveristasi - en
7. Onko sinulla lemmikkiä - ei
8. Jos on mikä sen nimi on -
9. Harrastatko liikuntaa päivittäin - kävelen ympäriinsä ja muu rihunta
10. Oletko sohvaperuna - joskus
11. Katsotko tv:tä joka päivä -juuh
12. Mikä on lempinimesi kavereiden kesken - snägäri :D
13. Pidätkö siitä kun sinua kutsutaan niillä tai sillä nimellä- no en oikeestaan mut siihen on tottunu :D
14. Nauratko joka päivä - TODELLAKIN!
15. Oletko sinkku -valittettavasti
16. Luuletko että sinusta on puhuttu tänään pahaa -toivottavasti ei
17. Puhuitko sinä tänään jostain pahaa - en
18. Oletko nähnyt tänään söpöä tyttöä - juu<3
19. Paljonko kello on - 23 09
20. Miksi vastasit näihin kysymyksiin - muuten vaan

<3Perjantai 23.04.2010 20:40

tuli sitten kampaajalla käytyä ja leikkasin sitten suoran ottiksen <3
jos ois vaan paksummat hiukset niin ois kiva

[Ei aihetta]Perjantai 23.04.2010 19:40

Vastaa joka kolmannella saapuneella viestilläsi!
1. Äitisi saa sinut kiinni pahassa humalassa, mitä sanot:
- et kai sit oo tulossa asemall?
2. Saat kokeesta hylätyn. Mitä sanot opettajalle?:
-kui?
3. Lyöt varpaasi pöydän jalkaan todella kipeästi. Karjut tuskaisena:
- kärpäsenkakka! :D
4. Hyvän ystäväsi vanhemmat kuolevat onnettomuudessa. Saavut
hautajaisiin ja lohdutuksen sanat ovat?
-tee se lauta
5. Voitat lotossa miljoona euroa. Ensimmäinen asia minkä suustasi päästät
-kaikki lähtee 8.
6. Kun kuolet, viimeiset sanasi tulevat olemaan:
- soita mulle sit kun pääsette tunnilta

<33 saiskinTorstai 22.04.2010 23:27

Koska näit tämän merkinnän,
sinä saat perjantaina suudelman elämäsi rakkaudelta.
Ihastuksesi pyytää sinua ulos tai
jotain muuta käy.
Perjantai tulee olemaan elämäsi paras päivä ;)
Kuitenkin, jos et kopioi tätä päiväkirjaasi 00:00 mennessä tänä iltana, sinulla tulee olemaan huono onni rakkaudessa koko loppuelämäsi !!!

[Ei aihetta]Torstai 22.04.2010 23:27

Poika sanoi koulussa "Voi vittu!". Opettaja käski pojan kirjoittaa sanan taululle 50 kertaa ja nuolla sen puhtaaksi. Kun poika oli kotona, äiti kysyi ''Miksi olet noin väsynyt?". Poika vastasi "No kyllä itsekkin olisit väsynyt, jos olisit nuollut 50 vittua".
Jos hymyilit vähänkin lisää tämä päiväkirjaasi. :DDddd
SYNTYMÄPÄIVÄSI:
[ ] 1. - Kiinalainen
[ ] 2. - Mutainen
[ ] 3. - Angstinen
[ ] 4. - Kiimainen
[ ] 5. - Itkuinen
[ ] 6. - Intohimoinen
[ ] 7. - Ruotsalainen
[ ] 8. - Huoraava
[ ] 9. - Ruhjeinen
[ ] 10. - Musta
[ ] 11. - Märkä
[ ] 12. - Innokas
[ ] 13. - Pelottava
[ ] 14. - Taikauskoinen
[ ] 15. - Kamala
[ ] 16. - Krapulainen
[ ] 17. - Värikäs
[ ] 18. - Keltainen
[ ] 19. - Karvainen
[ ] 20. - Kyllästynyt
[ ] 21. - Halukas
[ ] 22. - Kurvikas
[ ] 23. - Janoinen
[ ] 24. - Nälkäinen
[ ] 25. - Orgasminen
[ ] 26. - Homohtava
[ ] 27. - Tyytyväinen
[ ] 28. - Pelokas
[ ] 29. - Itsekriittinen
[x] 30. - Kaunis
[ ] 31. - Voimakastahtoinen
SYNTYMÄKUUKAUTESI:
[ ] tammikuu - pappi
[ ] helmikuu - Elvis
[ ] maaliskuu - äitini
[ ] huhtikuu - Joulupukki
[x] toukokuu - vaari
[ ] kesäkuu - Jeesus
[ ] heinäkuu - pornotähti
[ ] elokuu - huora
[ ] syyskuu - kissa
[ ]lokakuu - Lady Gaga
[ ] marraskuu - emo
[ ] joulukuu - Michael Jackson
PAITASI VÄRI TÄLLÄ HETKELLÄ:
[ ] valkoinen - nai
[ ] musta - puristi
[ ] vaaleanpunainen - huoritteli
[ ] harmaa - nuoli
[ ] beige - runkkasi
[ ] ruskea/tummanruskea - joi
[x ] turkoosi - heilutti
[ ] vaaleansininen - löi
[ ] sininen/tummansininen - kielaroi
[ ] vaaleanvihreä - tyydytti
[ ] vihreä/tummanvihreä - puri
[ ] violetti - söi
[ ] keltainen - kosketteli
[ ] oranssi - potki
[ ] pinkki - katseli
[ ] punainen/tummanpunainen - himoitsi
[ ] kaksivärinen - viilteli
[ ] monivärinen - pahoinpiteli
[ ] ei paitaa - raapi
OLOSI TÄLLÄ HETKELLÄ:
[ ] iloinen - tulostimen
[ ] surullinen - Barbien
[ ] kyllästynyt - ilotytön
[ ] väsynyt - isäni
[ ] nälkäinen - matematiikanopettajan
[ ] janoinen - rokkitähden
[ ] mietteliäs - omaa
[x] tylsistynyt - huoran
[ ] luova - ystävänsä
[ ] kipeä - lemmikkiliskonsa
[ ] pirteä - seksinuken
[ ] seko - koulun penkin
[ ] normaali - Masi Pallopään
[ ] muu - vuokranantajansa
NIMESI ALKAA KIRJAIMELLA:
[ ] A - rintoja
[ ] B - suuta
[ ] C - persettä
[ ] D - kättä
[ ] E - päätä
[ ] F - kameraa
[ ] G - punaista villapaitaa
[ ] H - suklaalevyä
[ ] I - jalanpohjaa
[ ] J - sukupuolielintä
[ ] K - aivoja
[ ] L - kynsiä
[ ] M - vaimoa
[ ] N - kulunutta ripsiväriputelia
[ ] O - henkilökohtaista huoraa
[ ] P - sormia
[ ] Q - mahaa
[ ] R - seksiorjaa
[x] S - kultakalaa
[ ] T - keuhkoja
[ ] U - helmikaulakorua
[ ] V - tinasotilasta
[ ] W - parsapurkkia
[ ] X - pikkusiskoa
[ ] Y - näppäimistöä
[ ] Z - varpaita
[ ] Å - isoäitiä
[ ] Ä - jalkaa
[ ] Ö - kaulaa
ISÄSI TOISEN NIMEN TOINEN KIRJAIN:
[ ] A - puiston penkillä
[ ] B - toimiston pöydällä
[ ] C - sängyssä
[ ] D - helvetissä
[ ] E - kaupan vessassa
[ ] F - seksitarvikekaupassa
[ ] G - vaatekaapissa
[ ] H - sohvalla
[ ] I - Seppälän pukukopissa
[ ] J - pohjoisnavalla
[x] K - luistinradalla
[ ] L - koripallokentällä
[ ] M - kellarissa
[ ] N - kirkossa
[ ] O - ruokapöydän alla
[ ] P - moottoritiellä
[ ] Q - Saksassa
[ ] R - ikkunalaudalla
[ ] S - puulaatikossa
[ ] T - ruoka-astiassa
[ ] U - hammastikkukotelossa
[ ] V - navetassa
[ ] W - isäpuolensa huoneessa
[ ] X - pianon päällä
[ ] Y - web-kamerassa
[ ] Z - mesessä
[ ] Ã… - vaatekaupassa
[ ] Ä - maatilalla
[ ] Ö - kotona
Laita tämä blogiisi.
Listaa tähän 8 ihmistä, joista välität.
Älä kerro keitä he ovat, vaan anna heidän itse arvata.
1. sä oot/olit niin tärkee en tiiä enää mitä teen ilman sua<3
2. oot se tärkein vaikka mikä olis haluisin et nähtäis useimmin<3
3. bbf- best bitch 4ever <!3
4. anteeks kaikesta mitä oon sanonu välitän susta oikeesti tooooosi paljon <3
5. sun kanssas on aina hauskaa satoi tai paistoi varsinkin kun sataa!-"sateen kerääjä! <33"
6. paras luotti ever! sulle voin kertoo kaiken ja uskon et säkin mulle!<33
7.oot aina mulle tärkee joksus on vaan päiviä kun en jaksa<3
8. oot vaan jotenkin niin ihana haluun tutustuu paremmin<3