IRC-Galleria

saluki

saluki

Nicht von dieser Welt

ITTVHTorstai 05.10.2006 23:31

Jos olet ihmetellyt, miksi pyörin usein kuin väkkärä, vastaus tulee tässä:

Vähän aikaa sitten havaittiin, että minua nuorena vaivannut ADHD on muuttunut
ilmiöksi nimeltä ITTVH - Iän Tuoma Tarkkaavaisuuden Vajaus Häiriö.


Näin se ilmenee:
Päätän pestä autoni. Lähtiessäni kohti autotallia huomaan postia eteisen
pöydällä. Päätän selata postin läpi ennen kuin menen pesemään autoa. Tarkistan
myös puhelimen vieressä olevat postiin menevät kutsukortit. Laitan autonavaimet
pöydälle ja rypistän roskapostin roskakoriin, joka on pöydän alla. Silloin
huomaan roskakorin olevan täynnä. Niinpä päätän laittaa kutsut takaisin pöydälle
ja käydä tyhjentämässä roskakorin. Mutta sitten tajusinkin, että kun kerran olen
viemässä roskia ulos ja roskalaatikko sattuu olemaan lähellä postilaatikkoa,
voin aivan hyvin laittaa kutsuihin ensin postimerkit ja viedä ne samalla
laatikkoon. Otan postimerkkikuoren esiin ja huomaan, että jäljellä on vain yksi
postimerkki. Lisää postimerkkejä on pöytälaatikossa työhuoneessani, joten lähden
kohti työpöytääni, jonka päällä huomaan kokistölkin, jota olin ollut juomassa.
Jotta en merkkejä etsiessäni kaataisi kokista pitkin pöytää, siirrän Sitä hieman
syrjään. Huomaan, että kokis on alkanut hieman lämmetä ja päätän viedä sen
jääkaappiin. Matkalla jääkaapille huomaan ikkunalla kukan, joka kaipaa pikaista
kastelua. Lasken kokiksen ikkunalaudalle ja huomaan lukulasini, joita olen
etsinyt koko aamun. Ajattelen, että on varminta viedä lasit työpöydälleni heti
sen jälkeen kun olen kastellut kukan. Lasken lasit takaisin ikkunalaudalle ja
menen täyttämään kastelukannua kun siinä samassa huomaan TV:n kaukosäätimen.
Joku on jättänyt sen keittiön pöydälle. Tajuan, että illalla katsellessani
telkkaria tarvitsen kaukosäädintä, mutta todennäköisesti en muista, että se on
keittiön pöydällä, joten päätän viedä sen oikealle paikalleen kunhan vain ensin
kastelen kukat.

Kaadan vähän vettä kukalle, mutta suurin osa läiskyy lattialle. Joten, laitan
kaukosäätimen takaisin keittiön pöydälle ja haen pyyhkeitä, joilla kuivaan
läikyttämäni veden. Matkalla liinavaatekaapille yritän muistaa mitä olin
tekemässä.


Päivän lopuksi:
Autoa ei ole pesty, kutsuja ei ole postitettu, roskista ei ole tyhjennetty,
lämmin kokis on edelleen ikkunalaudalla, kukkia ei ole kasteltu, postimerkkejä
on edelleen vain yksi, en löydä television kaukosäädintä saatikka lasejani, enkä
muista minne olen laittanut autonavaimet.


Miettiessäni, miksi mitään hommaa ei ole hoidettu tänään, olen todella
hämmentynyt, sillä olen ollut kiireinen koko päivän ja olen todella väsynyt.


Ymmärrän, että tämä on vakava ongelma ja aion hankkia apua, mutta ensin
tarkastan sähköpostini.....


ÄLÄ NAURA!
Jos et vielä tunnistanut tästä itseäsi niin voit olla varma, että sekin päivä
tulee... ehkä nopeammin kuin arvaatkaan!

VANHENEMINEN ON PAKOLLISTA, AIKUISTUMINEN ON VAPAAEHTOISTA, ITSELLEEN NAURAMINEN
ON TERAPEUTTISTA!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.