IRC-Galleria

"Summon mee nooow.."Tiistai 29.08.2006 03:07

Tänään oli suht lungi päivä. Koulutunnit kuluivat odotettua nopeammin, hieman takkuisesta aamusta huolimatta. Suihkusta ei näet tullut taaskaan lämmintä vettä, vaikka korjaajamise oli korjaavinaan vian perjantaina. Hiustenpesu sai uusia ulottuvuuksia kun roikuin pää ylösalaisin hanan alla, jäätävää vettä käyttäen. Kylpeminen sujui muiltakin osin tavallista ripeämmin - wonder why.

Seitsemän tunnin "puurtaminen" koulussa piti sisällään muunmuassa englannin sanakokeet (nappiin), palautetut bilsan pistarintapaiset (nappiin nekin) ja 100 euron lahjuksen vanhempainyhdistykseltä akvaarion ronkkimisestani :D Kivaa kun maksetaan hommista joita tekee kotonakin vapaa-ajalla ilman maksua. Rahan käytölle olisi arviolta noin n+1 eri vaihtoehtoa, vaan enpä osaa valita. Miettiimiettii.

Luulenpa notta synttärihippaloiden suunnittelu alkaa olla kohtapuoliin jo melko ajankohtainen aihe, sitä ennen kuitenkin torstainen biologian koe, kuvistyön äheltämistä (jonka toivottavasti saan ajallaan valmiiksi) ja ensi viikolla olisi tarkotus mennä tsekkaamaan erään nimeltämainitsemattoman .. ninjailulajin ( .___. ) lajinäytöstä. Hei!! Ei naureta siellä takarivissä! :<

Ainiin! Olen pitkästä aikaa verestänyt lihasmuistiani kitaransoiton myötä. Tänään työn alla oli Robbie Williamsin King of Bloke and Bird joka sujui mielestäni melko mallikkaasti, ottaen huomioon miten saecci olen soittamaan. Sormet huutaa leipää mutta huomenna jaksetaan taas.

Siu siuLauantai 26.08.2006 02:50

Tulinpa pihalta äskön, kiitos kaikille ja anteeksi :D

Puuh vieköönKeskiviikko 16.08.2006 19:13

Takana on harvinaisen tuskaisa päivä. Tuntirupeama ei tuntunut loppuvan koskaan. Mokoma taisikin olla tähänastisista koulupäivistä pisin: piinaa kesti kokonaiset kahdeksan tuntia. Oloani EI helpottanut vatsaani varastoitunut tyhjiö, joka ei kouluruuan avulla kadonnut :< (Ja ne olivat laittaneet taas persiljaa salaattiin ;| ) Maistuipa tomaattikeitto ja ruisleipä harvinaisen hyvältä jahka kotio pääsin viimein.

Taidan huuhailla loppupäivän kaikenlaista pientä kotosalla. Siivoushommaa riittäisi ja taidettiin me saaha jo läksyäkin.

Ohi on.Tiistai 15.08.2006 15:29

Huijasin, nyt se vasta alkaa.

Kahden tunnin koulupäivä oli eeerittäin raskas. Ykköset näytti säikähtäneiltä :D

Hyi ettäPerjantai 28.07.2006 06:50

Unihalvaukset ovat sieltä minne aurinko ei paista. Ne ovat KARMIVIA ja satuinpa kokemaan sellaisen taas. x(
Huh tätä hellettä huoneessani x___x Hiki virtaa eikä ilma vaihdu. Pikkutuuletinkaan ei auta mitään kun pitää sillä tietokonetta jäähdyttää :D Kone lämpenee liikaa silti, ärgh.

Anyfuck, otin tämän päivän missiokseni akvaarion yleisen ilmeen siistinnän. Päivän läksy on opittu taas kerran: mitä pidemmälle hommaa lykkää, sen työläämpi se sitten on. Mutta ei huonoa jos ei jotain hyvääkin, nimittäin innostuin sitten kertarysäyksellä laittaa koko puljun uuteen uskoon. Kannot (tai oikeastaan kanto) ja kasvit ovat nyt uudessa uskossa ja ehkäpä otan kuvan tai parikin uudesta ilmeestä jahka se nyt asettuu. Huomenissa joudun kyllä jatkamaan, sen verran iso homma tossa on ettei siitä päivässä buenoa tehdä.

Mietin aina pitäisikö myydä noita ylimääräisiä rehuja mutta olen joka kerta tähän asti tullut siihen tulokseen että ei pitäisi, sillä:
a) en jaksa pakata ja postittaa niitä, sekä
b) koulun altaat tarvitsevat kasveja jahka saan toisen altaan käyntiin ja toiseen hiekat vaihdettua.
Kuitenkaan hiekanvaihto ei tule tapahtumaan vähään aikaan, sillä kaikki systeemit kusee vuorollaan alleen siellä enkä ole onnistunut keksimään apulaistakaan kyseiseen hommaan. Mahtavat ihmiset ilahtua koulun alkaessa kun ei ole altaat muuttuneet mihinkään suuntaan loman aikana :D

Pitäisiköhän mennä misen luo, siellä sentään on hyvä tuuletin :< Tai vaihtoehtoisesti pyöräilemään, siinä kun käy kiva tuulenvire.

Tekisi mieli virkata. :x

OtsikkoTiistai 04.07.2006 00:22

Kävin taas ottamassa kisaa itseni kanssa, pyöräily on uuh! Ehkä sopivin liikuntamuoto minulle heti ratsastuksen jälkeen - ah sitä vauhdin hurmaa. Retken pituus arviolta 8km / 30min.

Hiki on kova ja tuntuu kuin pää olisi täynnä niitä pieniä kärpäsiä joita lentää naamalle ja vaatteisiin ja hiuksiin aina ajaessa. (><) Vielä hieman punnerrusta ja tämä on tässä, sanda kiittää ja kuittaa.

Finderiin ei voi luottaa, osa 52365Perjantai 30.06.2006 16:53

- Haloo?
- No tässä on Satu hei.
- Haloo? Vem är det?
- ... o_0
- Halooo?
- *tuuttuuttuut..*

Jalat tulessaTorstai 29.06.2006 22:40

Puuh kyllä ramasee.. Viime yön unet jäivät luvattoman lyhyiksi: ehdin nukkua vain viitisen tuntia kunnes sain tekstiviestin ja heräsin. Sitten olikin jo noustava jos mieli ehtiä päivän rientoihin.

Päivä on tähän asti ollut kaikessa yksinkertaisuudessaan MAHTAVA. En tiedä kuinka sen paremmin sanoisin. Kun jotain tärkeää on puuttunut pitkän aikaa ja siitä saa viimein taas nauttia, tulee niin hyvä olo ettei sitä meinaa edes tajuta. Ja vasta jälkeenpäin sitä rupeaa miettimään miten on edes pärjännyt ilman..

Kaiken kaupungilla riepottelun jälkeen tekisi mieli mennä vielä pyöräilemään, väsymyksestä viis. Miestä ei idea kuitenkaan houkuta tällä kertaa, joten yksin se on kai lähdettävä. Tänä iltana saan ainakin unen päästä kiinni ajoissa, ja ehkäpä siten päivärytminkin ainakin hetkeksi kondikseen.

Ja huuuomenna. Elokuviin olisi tarkoitus (taas) Teemun kanssa mennä: tällä kertaa vuorossa M:I III. Epäilen suuresti mahdanko tuosta mitään tajuta kun en ole aikaisempiakaan nähnyt, mutta koska Teemu niin kiltisti katsoi tiistaina kanssani X-Men 3:n, lienee tämä ihan käypä juttu. :>

It was a good day.Torstai 22.06.2006 03:08

Neljän seinän sisällä istuminen ei eilen(kään) oikein iskenyt, siispä päätin lähtä pyöräilemään keskustaan. Pasilan kautta pääsee kivan äkkiä ja matkalla ehtii saada juuri sopivasti aurinkoakin. Hikihän siinä tuli mutta eipä tuo haitanna.

Kaikki vastaantulleet ihmiset (= suurin osa) olivat hurjan ruskeita, tunsin itseni vähintäänkin kalpeaksi heidän rinnallaan :< Koitin liittyä vaaleiden ihmisten rintamiin kaduilla kävellessäni. Onneksi täsä ehtii vielä ruskistua. Hyvää lupailee mm. viikonloppuinen reissu rakkaani porukoitten mökille, jossa on kuulemani mukaan laituri ja asianmukainen järvi 8) Tästä on mahdollista tulla paras juhannus ikinä! Viime juhannuksen muistaakseni vietin senkin mökkimaisemissa, silloin tosin omien porukoitteni sellaisessa, eikä tunnelma ollut mitenkään turhan hulppea. Sitä edellistä juhannusta en edes muista..

Enikeis, kaupungilta mukaan tarttui se mitä alunperin sinne lähdin hakemaankin, eli erään nimeltämainitsemattoman (hyväksi havaitun) kirjakaupan löytöhyllyltä kaksi kirjaa. Tällä kertaa Aidi Vallikin ja Kira Poutasen tuotantoa, yhteishintaan 6e. Nuita kirjoja näyttäisi alkavan kertymään jo enemmänkin.. Viimeksi taisin asioida samaisella hyllyllä toissa viikolla - taidan olla jo vakioasiakas.

Kahdet pökätkin tarttui mukaan, ja mansikoita. Paluumatka sujui reippahasti ja makoilin sen taitettuani parisen tuntia kirjallisuuden parissa pihanurmikolla. Kävimmä myös Teemun kanssa pyöräilemässä ja sekoilimma koko viikon edestä vielä ennenkuin herra lähti kotio.

Turvallista juhannusta kaikille tutuille ja tuntemattomille!