IRC-Galleria

Mäkihyppy on mukavaa. Itse en kyllä kokeilisi, mutta onhan sitä mukava katella, kun jotkut ihmiset uskaltaa laittaa terveytensä likoon ja kiivetä sinne hyppyritorniin ja ihmetellä siellä komeita maisemia.

Maisemat on kuitenkin varmaan viimeinen asia mikä pyörii näiden kypäräpäiden päässä. Joillakin hyppääjillä on se kypärän kiristysnauha niin tiukalla, että hyppääminenkin on vaikeaa ja tulee näitä niin sanottuja "puolikynttilähyppyjä" ja joskus jopa "kynttilähyppyjä", jotka johtuvat joskus vain hyppääjän huonosta omatunnosta tai muista tunne-elämän ryöpyistä. Ja ovathan mäkihyppääjätkin ihmisiä. Nämä "puoli- ja kynttilähypyt" eivät kuitenkaan ole ainoita epäonnistuneen suorituksen muotoja. On myös mahdollista, että hyppääjä on ihaillut mäkihyppytornista maisemia niin paljon (tai miettinyt ihan jotain muuta), että unohtaa loppujen lopuksi, kuinka nopeasti hyppyrikeula saapuu. Hyppääjä muistaa yhtäkkiä, että nyt täytyisi ponnistaa, ja siitä seuraa automaattisesti ponnistamisen lipsahtaminen liian myöhälle, joskus jopa niinkin myöhälle, että lopputuloksena tuloslistalla näkyy puhdas 80 metriä, ja haaveet seuraavalle kierrokselle pääsemisestä voi heittää roskakoriin. Aina ei ole kuitenkaan hyppääjän syy, että hyppy epäonnistuu, vaan peliin astuvat luontoäidin mittavat voimat. Voimakas takatuulen puhallus tulee yllättäen ilman, että hyppääjä olisi tähän valmistautunut. Tämän seuraus on usein joko hurjan näköinen kaatuminen tai muuten aivan liian lyhyeksi jäänyt hyppy. Ongelmia saattaa syntyä myös lumi- tai vesisateen sattuessa, jolloin hyppyrikeulasta tulee todella nihkeä ja ponnistusta on tällöin vaikea saada aikaiseksi. Nihkeyden takia mäenlaskuasentoon tulee mukaan kaiken maailman heilahduksia ja ylimääräisiä käden liikkeitä, jolloin seurauksena on jo edellä mainittu "kynttilähyppy" tai jopa pyllähdys tai muu vastaava. Tällä kaudella on nähty myös ongelmia varusteiden ja erityisesti suksien siteiden kanssa, ja tämän ansiosta mäkihyppykatsojat ovat nähneet myös akrobatiaa Chuck Norris-kuperkeikkojen merkeissä.

Epäonnistuneen ja lässähtäneen hypyn jälkeen mäkimontussa voi nähdä monenlaista suhtautumista: on esimerkiksi pään pistämistä painuksiin, kiroilemista, nyrkkien heiluttelua, reisien paukuttelua sekä itkemistä. Valmentajalavan valmentajien ilmeet ovat aina näkemisen arvoisia tällaisen lässähtäneen hypyn jälkeen. Jos hyppyyn ovat puuttuneet luonnonvoimat, on ilme usein vähemmän pettynyt kuin silloin, jos hyppääjällä ei vain ole ollut innostusta hypätä. Hyppääjän kaaduttua valmentajalavalla monien suu on ympyränä tai viivana. Nämä ympyräsuut ovat usein kyseisen hyppääjän valmentajia, jotka ovat ensin kauhuissaan, mutta jos hyppääjä kaaduttuaan ja hetken maassa maattuaan ja taivasta katsellessaan nostaa peukun ylös, muuttuu valmentajien ilme huojentuneeksi. Pahimmassa tapauksessa peukku ei kuitenkaan nouse ja lääkärisedillä pitää kiirettä.

Epäonnistuneen hypyn suorittaneet saattavat myöhemmin illalla reagoida eri tavoin: osa menee hotellille pettyneenä ja menee suoraan nukkumaan, osa päättää laittaa hotellihuoneen säpäleiksi ja osa käy hotellihuoneella ja lähtee sen jälkeen katsastamaan kylän/kaupungin kuppilatarjonnan. Mutta niin kuin Toni Nieminen, joka on itsekin ollut mäkihyppääjä, sanoo: "Mäkihyppääjät ovat persoonia." Eli mäkihyppääjä on myös ihminen, jolla on tunteet ja omat tavat ja tällöin toimii omalla tavallaan. Toisaalta lähtiessään mukaan tähän maailmankuuluun hyppytoimintaan, ilmoittautuu noudattamaan tiettyä joukkueelle suunniteltua säännöstöä, joten tällöin on ilmeistä, että sääntöjen rikkojaa rangaistaan. Silloin ei enää itku tai anteeksipyytely paljon auta, vaan on toimittava kuten tavallinen ihminen eli kestää seuraukset. Teoilla on siis seurauksia, olitpa sitten presidentti, mäkihyppääjä, baarimikko tai tavallinen kadun tallaaja.