IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 26.05.2008 15:36

Minuu ärsyttää vaan kaksi asiaa: Teräsbetonin "vitun huonot häviäjät"- asenne ja Kimi Räikkösen sössiminen Monacossa.

Teräsbetoni tuli, meni ja sijottui 22:lle sijalle. Paskaahan se on, mutta sijotus ei ärsytä ollenkaan, vaan pikemminkin se "ollaan vittu suomesta ja vitun huonoja häviäjiä"-asenne. Tommosten bändien ei edes pitäis lähteä minnekkään kisaamaan jos aina sillon ku saa huonon sijotuksen haukutaan voittaja vaan sen takia, että vituttaa. Teräsbetonin ja varsinki Suomen kansan tulisi jo tässä vaiheessa ymmärtää, että toista Lordia ei tule koskaan. Sen sijaan, että lähetetään Euroviisuihin hevibändejä, voisi välillä kokeilla jotain UUTTA. Minul ei oo mitää Teräsbetonin musiikkia vastaan, ihan mukiinmenevää, mutta tommonen raukkamainen haukkuminen on ihan helvetin perseestä. Eli siis hevillä häviää. Venäjän voittokappale oli ERITTÄIN hyvä, saipa minunkin äänen. Teräsbetonin äijät veti hyvin, mutta se on vaan uskottava, ettei se iske Euroopassa. Harmi vaan että Ruotti pääs Suomea paremmalle sijalle.

Kaiken tämän paskan kruunaa vielä Kimi Räikkösen sössiminen Monacossa. Koko syytähän ei todellakaan Kimin niskaan voi kaataa, vaan myös Ferrarin niskaan tallina, koska Kimin auto ja sen toimiminen on Ferrarin vastuulla. Ärsyttää se, kun kerrankin saksalaiskuski Adrian Sutil pääsi todella hyvälle sijalle kisassa, niin eikö jo hetken päästä Kimi autoineen vyöry hirveää kyytiä nuoren miehen niskaan ja haaveet hyvistä pisteistä saa heittää roskakoriin. Formula ykkösten säännöstö on perseestä: jos Sutil olisi ajanut Kimin perään, olisi hän luultavasti saanut ainakin yheden GP:n kisakiellon, mutta kun Kimi ajoi Sutilin perään, asia katsotaan sormien läpi ja ollaan kun mitään ei olisi tapahtunut. Paskaa paskan perään saatana. Tuollainen peräänajo ja sen takia menetetty kisamenestys voi tehdä ison kolhun nuoren miehen itsetuntoon. Onneksi Kimi laittoin "jäämiehen" narikkaan ja pyysi Sutililta anteeksi. Edes jotain saatiin pelastettua, vaikka se ei varmasti paljon lohduta.
PS. Massa on söpö<123
PPS. Ihanaa, P.Diddy oli Monacossa<123

PPPS. Perse sentää leikkasin sormee veittellä ku halkasin vesimeloonia. Että haistakaa paska vaan kaikki.

[Ei aihetta]Perjantai 23.05.2008 14:51

Valitse kuukausi jolloin synnyit:

Tammikuu- Söin
Helmikuu- Löin
Maaliskuu- Nussin
Huhtikuu- Katsoin
Toukokuu- Runkkasin
Kesäkuu- Vedin turpaan
Heinäkuu- Nauratin
Elokuu- Puukotin
Syyskuu- Ammuin
Lokakuu- Rakastelin
Marraskuu- Haukuin
Joulukuu- Pidin kädessäni

Valitse päivä jolloin synnyit:

1. Huoraa
2. Poika/tyttöystävääsi
3. Naista jolla on HIV
4. Seksikästä tyttöä
5. Joulupukkia
6. Playboy-pupua
7. Naimisissa olevaa äitiä
8. Koppakuoriaista
9. Äitiäsi
10. Pääsiäispupua
11. Jalkapallo pelaajaa
12. Pirua
13. Aasialaista
14. Opettajaani
15. Kiveä
16. Elvistä
17. Pornotähteä
18. Puhelinta
19. Tietokonettani
20. Sinun taloa
21. Äitiä
22. Lammasta
23. Pappia
24. Siihteeriä
25. Mr.Oikeaa
26. Transua
27. Terotinta
28. Sinun kuumaa siskoasi
29. George Bush:ia
30. CD-levyä
31. Tulostinta

Nimesi kolmas kirjain:

A- koska tykkään suklaasta.
B- koska minulla oli tylsää.
C- koska housuni olivat liian tiukat.
D- koska hedelmä tykkää kärpäsestä.
E- koska sydämeni on liian pieni.
F- koska en saanut yhtään lahjaa jouluna.
G- koska tykkään kananmunista.
H- koska huomenna on maailmanloppu.
I- koska viilsin ranteeni auki.
J- koska minulla ei ole tyttö/poikaystävää.
K- koska pidän jalkapallosta.
L- koska olin pilvessä.
M- koska olin sekaisin.
N- koska äitini käski.
O- koska olen homoseksuaali.
P- koskan olen yksinäinen.
Q- koska vanhempani riitelevät paljon.
R- koska minua panettaa.
S- koska haluan tehdä itsemurhan.
T- koska inhoan koulua.
U- koska minulla on tarve masturboida.
V- koska tykkään juhlia.
W- koska se kutsuu minua.
X- koska tykkään tummista.
Y- koska tykkään uida.
Z- koska olin humalassa.
Ã…- koska minun vasen kives on suurempi kuin toinen.
Ä- koska vasen rintani on suurempi kuin toinen.

Lempivärisi. (valitse yksi)

Sininen- Sen jälkeen menin suihkuun,
Punainen- Sen jälkeen menin kakalle,
Vihreä- Sen jälkeen menin mummoni luo,
Keltainen- Sen jälkeen menin lempibändini keikalle,
Musta- Sen jälkeen menin lähimpään baariin,
Valkoinen- Sen jälkeen menin tyttö-/poikaystäväni exän luokse,
Violetti- Sen jälkeen menin sokkotreffeille,
Harmaa- Sen jälkeen menin pornokauppaan,
Ruskea- Sen jälkeen menin kahvilaan,
Vaaleanpunainen- Sen jälkeen menin kylpyyn,
Vaaleansininen- Sen jälkeen menin exäni luokse,
Joku muu- Sen jälkeen menin lähimmän koulun rehtorin kansilaan,


Horoskooppisi:

Oinas- siellä heitin kaikki vaatteeni pois
Härkä- mukanani suurimmat ja mustimmat dildot mitä löysin
Kaksonen- mukanani kaksi 4,5 litran viskipulloa
Rapu- mukanani naapurin koiran täydet kakkapussit
Leijona- siellä revin lähimmältä ihmiseltä kaikki vaatteet pois
Neitsyt- mukanani äidiltäni varastamat tamponit
Vaaka- siellä löysin maasta käyttämättömiä kondomeja
Skorpioni- matkalla varastin jonkun takapihalta heidän kukkaistutuksensa multineen
Jousimies- mukanani isältäni lainatut pornokasetit
Kauris- matkalla löysin maasta käytettyjä kondomeja
Vesimies- matkalla kidnappasin naapurin lapset
Kalat- mukanani kaverini autosta pöllimäni hajukuuset

Lemmikkisi:

Kissa- ja söin ne.
Koira- ja möin ne.
Kani- ja työnsin ne ahteriini.
Hamsteri/Marsu- ja revin ne kappaleiksi.
Gerbiili/Rotta- ja annoin ne lahjaksi pienelle kummilapselleni.
Käärme- ja tungin ne ohikulkijan taskuun ja väitin häntä varkaaksi.
Hevonen/Poni- ja laitoin ne seinälle.
Joku hyöteinen- ja heitin ne kaupan näyteikkunasta sisään.
Joku lintu- ja kätkin ne maahan odottamaan parempia aikoja.
Villakoira/Pölypunkki- ja maksoin niillä ruokaostokseni.
Joku muu- ja askartelin niistä itselleni uuden hatun.
Ei lemmikkejä- ja uskon aloittavani uuden muotivillityksen roikuttamalla niitä korvista.



Ammuin Mr. Oikeaa, koska äitini käski. Sen jälkeen menin mummoni luo, siellä löysin maasta käyttämättömiä kondomeja ja annoin ne lahjaksi pienelle kummilapselleni.

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.05.2008 14:34

Onko sinulla sängyssä "halityyny", jota halit kun nukut?
[x noemmätyynyyhali] Ei
[ ] Kyllä
[ ] Toisinaan

Mitä maitoa juot/käytät ruoanvalmistuksessa mieluiten?
[x] Kevytmaitoa
[ ] Rasvatonta maitoa
[ ] Soijamaitoa
[ ] Täysmaitoa
[ ] Ykkösmaitoa
[ ] En juo maitoa
[ ] En osaa päättää
[ ] muu

Millä yleensä avaat kruunukorkin (sellainen kun on esim. olutpulloissa)?
[ ] Joku muu avaa pulloni puolestani
[on yritetty] Hampailla
[x] Pullonavaajalla
[ ] Pullonavaajasormuksella
[x] Pöydän reunalla
[ ] Sytyttimellä
[ ] Toisella pullolla
[ ] Turvavyön soljella
[ ] Vyönsoljella
[x] Jollain muulla "työkalulla"
[ ] Minulla ei ole tarvetta avata kruunukorkillisia pulloja

Jos rahalla voisi ostaa onnea, olisitko halukas myymään onneasi?
[ ] Mikä ettei. Riippuu hinnasta.
[ ] En, hinnasta riippumatta.
[ ] Eipä olisi mitään mitä myydä.
[x] En osaa sanoa

Missä säilytät kännykkääsi?
[x] Housujen etutaskussa
[ ] Housujen takataskussa
[/] Repussa / laukussa
[ ] Takin povitaskussa (kumpi tahansa puoli)
[ ] Takin sivutaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[x] Milloin missäkin

Vaatisitko ja suostuisitko avioehtoon mennessäsi/mentyäsi naimisiin?
[ ] En suostu enkä vaadi. Avioehto on osoitus epäluottamuksesta.
[/] Suostun ja vaadin. Ei vara venettä kaada.
[/] Suostun, mutta en vaadi.
[ ] Riippuu hyötyisinkö itse avioehdosta
[ ] En tiedä mikä avioehto on.
[ ] En osaa sanoa

Kuinka maailma on syntynyt ja kehittynyt?
[x] Alkuräjähdyksestä ja evoluutioteorian esittämällä tavalla
[ ] Toisin kuin alkuräjähdys & evoluutioteoria esittävät, mutta ilman yliluonnollisia voimia
[ ] Raamatun luomiskertomuksen esittämällä tavalla
[/] Jumalan tekemänä, mutta ei kirjaimellisesti Raamatun esittämällä tavalla
[ ] Ei kiinnosta
[ ] En osaa sanoa
[ ] muu

Voisitko koskaan harkita muuttoa ulkomaille?
[ ] En
[ ] Kyllä, mutta enintään vuodeksi
[x] Kyllä, 2-5 vuodeksi
[x] Kyllä, pidemmäksi aikaa mutta en pysyvästi
[x] Kyllä, pysyvästi
[ ] En osaa sanoa

Minkä väriset hiukset sinulla on?
[ ] Harmaat
[ ] Mustat
[ ] Punaiset
[ ] Ruskeat
[ ] Siniset
[x] Vaaleat
[x sitteku on vaalentanu] Valkoiset
[ ] Vihreät
[ ] En osaa sanoa
[ ] Olen kalju

Missä säilytät kotiavaimiasi?
[ ] Avainnauhassa
[x] Housuntaskussa
[x] Laukussa
[ ] Lompakossa
[ ] Takintaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kotia

Jos WC-paperi on mielestäsi telineessä väärin päin, korjaatko sen ja laitat rullan "oikein"?
[x] Kyllä
[ ] En
[ ] Toisinaan

Mitkä ovat/olivat lempiaineitasi koulussa?
[ ] Biologia
[x] Englanti
[ ] Filosofia
[ ] Fysiikka
[ ] Yhteiskuntaoppi
[ ] Kemia
[x] Kuvaamataito
[x] Käsityöt
[ ] Liikunta
[ ] Maantieto
[ ] Matematiikka
[ ] Musiikki
[/] Psykologia
[/] Ruotsi
[ ] Saksa
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[ ] Inhosin kaikkea!
[ ] Jokin muu aine

Jos olisit kansainvälisesti tunnettu huippu-urheilija, mikä olisi lajisi?
[x] Autourheilu
[ ] Curling
[ ] Golf
[ ] Koripallo
[x] Jalkapallo
[ ] Juoksu
[ ] Jääkiekko
[x] Mäkihyppy
[ ] Nyrkkeily
[ ] Paini
[ ] Shakki
[x] Sulkapallo
[ ] Taitoluistelu
[x] Tanssi
[ ] Uinti
[ ] Muu laji
[ ] En osaa sanoa
[/] En voisi millään kuvitella olevani huippu-urheilija

Sinut suljetaan yhdeksi päiväksi huoneeseen jonkun seuraavista henkilöistä kanssa. Kenet/ketkä valitset kumppanikseksi?
[ ] Angelina Jolie - näyttelijä
[ ] Antti Tuisku - Idols-laulaja
[ ] Arvi Lind - YLE:n ex-uutistenlukija
[ ] Benedictus XVI - paavi
[ ] Carola Häggvist - Ruotsin euroviisutähti
[ ] Christina Aguilera - R&B-laulaja
[x hakkaisin sen] George W. Bush - Yhdysvaltain presidentti
[ ] Jeesus - juutalainen uskonnollinen johtaja, kristinuskossa vapahtaja
[x <3] Johnny Depp - näyttelijä
[ ] Juanes - latinolaulaja
[ ] Juice Leskinen - muusikko, runoilija, kirjailija (R.I.P)
[ ] Jukka Keskisalo - juoksija
[ ] Kim Jong-Il - Pohjois-Korean johtaja
[ ] Kimi Räikkönen - formulakuski
[ ] Kylie Minogue - syövän selättänyt laulaja
[x ryyppäisin sen kanssa] Matti Nykänen - lööppisankari, ex-mäkihyppääjä
[ ] Ozzy Osbourne - rocklaulaja
[x kuuntelisin sen valitusta] Paris Hilton - seurapiiripimu
[ ] Perttu Sirviö - Big Brother-voittaja
[ ] Peter Nyman - Uutisvuoto-tähti
[ ] Scarlett Johansson - näyttelijä
[ ] Sean Connery - Bond-tähti
[x sanoisin pari valittua sanaa] Tarja Halonen - Suomen presidentti
[ ] Tom Cruise - skientologinäyttelijä
[ ] Toni Wirtanen - Apulannan laulaja
[ ] Ville Valo - HIM-laulaja
[ ] Vladimir Putin - Venäjän presidentti
[ ] Zinedine Zidane - ulosajettu jalkapalloilija
[x se vois laulaa] Usher - Ulkomaalainen laulaja
[x tän avulla paettais<3] Wentworth Miller - Pakosarjasta tuttu
[ ] Chad Michael Murray - näyttelijä
[ ] Olen allerginen näille kaikille!

Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?
[x] Harmaa
[ ] Keltainen
[x] Musta
[x] Punainen
[ ] Ruskea
[ ] Sininen
[ ] Valkoinen
[ ] Vihreä
[x] Jokin muu

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?
[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[x] 06-07
[ ] 07-08
[ ] 08-09
[ ] 09-10
[ ] 10-11
[ ] 11-12
[ ] Mihin aikaan sattuu
[ ] Vaihtelevasti

Mistä olet riippuvainen?
[ ] Alkoholista
[ ] Huumeista
[x] Internetistä
[x] IRC Galleriasta
[ ] IRC:stä / chäteistä
[x] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[/] Rakkaudesta
[x] Shoppailusta
[ ] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[ ] Tiedosta
[ ] Tietokoneista
[ ] Tietokonepeleistä
[ ] Tupakasta
[x] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa

Uskotko kuolemanjälkeiseen elämään, eli että oma elämäsi jatkuu muodossa tai toisessa ruumiisi kuoleman jälkeen?
[x] Kyllä
[ ] En
[ ] En osaa sanoa

Kumpia sinulla on enemmän, ystäviä vai vihamiehiä?
[x] Ystäviä
[ ] Vihamiehiä
[ ] Yhtä paljon
[x] En varmasti tiedä ketkä kaikki vihaavat minua

Voisitko kuvitella meneväsi kauneusleikkaukseen?
[/] Kyllä
[ ] En
[ ] Vain onnettomuuden, palovammojen tms jälkeen
[/] En osaa sanoa

Oletko itse tai onko sinulle koskaan luettu Uppo-Nallea?
[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] En ole varma

Kuinka vastaat puhelimeen?
[x] "Haloo"
[x] "Moi"
[x] "Niin?"
[x] Epämääräisellä ynähdyksellä
[ ] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[x] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?
[ ] En koskaan
[ ] Harvoin
[x] Joskus
[ ] Usein
[ ] En osaa puhua
[x] puhun kotieläimille

Kuinka WC-istuin (rinkula) ja istuimen kansi tulee jättää käytön jälkeen?
[/] Sekä kansi että WC-istuin alhaalla
[x] WC-istuin alhaalla, kansi ylhäällä
[ ] Sekä WC-istuin että kansi ylhäällä
[ ] Asialla ei ole mitään väliä

Mitä elintarvikkeita säilytät jääkaapissa?
[ ] Banaani
[x] Ketsuppi
[x] Kurkku
[emmä tiivistettä, mut tuoremehuu] Mehutiiviste
[x] Sinappi
[x] Tomaatti
[ ] Ei mitään näistä
[ ] En omista jääkaappia

Mihin tosi-TV -kilpailuun voisit osallistua?
[/] Amazing Race
[ ] Baari
[ ] Diili
[ ] Huippumalli haussa
[ ] Hurja muodonmuutos
[ ] Idols
[ ] Miljonääri-Jussi
[ ] Popstars
[ ] Selviytyjät
[ ] Suomen Robinson
[ ] Suuri seikkailu
[ ] Suurin pudottaja
[ ] Talo
[ ] Tanssii tähtien kanssa
[/] Unelmakämppä
[ ] Unelmien poikamies
[ ] Unelmies poikamiestyttö
[ ] Viettelysten saari
[ ] Big Brother
[ ] Jokin muu tosi-TV -kilpailu
[ ] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä

Kirjoitatko nopeammin koneella vai käsin?
[x] Koneella
[ ] Käsin
[ ] Yhtä nopeasti
[ ] En osaa sanoa

Asennoidutko asioihin kielteisesti?
[x] Ehdottomasti en
[ ] Kyllä
[ ] En osaa sanoa

Ovatko Potterit ja Da Vinci-koodi saatanallisia tai kristinuskoa häpäiseviä?
[x] Eivät
[ ] Kyllä
[ ] Asia on minulle merkityksetön
[ ] En osaa sanoa

Millainen olet juuri nyt?
[ ] Ahkera
[x] Iloinen
[x] Janoinen
[ ] Kärsimätön
[ ] Levoton
[ ] Masentunut
[x] Nälkäinen
[x] Onnellinen
[x] Pirteä
[ ] Surullinen
[x] Tylsistynyt
[ ] Unelias
[ ] Vihainen
[ ] Väsynyt

Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.
[ ] 4
[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[x] 8
[ ] 9
[ ] 10
[ ] En osaa sanoa

Oletko koskaan ajanut autoa päihtyneenä, tai ollut kyydissä autossa, jota ajaa päihtynyt?
[x] Kyllä
[ ] En ole
[ ] En osaa sanoa

Onko sinulla tapana syödä tietokoneesi ääressä?
[ ] Kyllä
[ ] Ei
[x] Toisinaan

Geeni- vai luomuruokaa?
[ ] Vain luomua. Jos mahdollista.
[ ] Geeniviljelty on puhdasta ja hyvää!
[x] Ihan sama, sitä mitä kaupasta saa, sitä mikä on hyvää.

Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?
[ ] En käy suihkussa
[ ] 0 - 2 min
[ ] 3 - 5 min
[x] 6-10 min
[x] 11 - 15 min
[x] 16 - 20 min
[ ] 21 - 30 min
[ ] yli 30 min
[x] riippuu ajasta ja paikasta

Mitkä asiat ovat sinulle pyhiä?
[ ] Harrastus
[x] Isänmaa
[ ] Jumala/jumaluus
[x] Koti
[x] Lemmikkieläin
[x] Perhe
[x] Raha
[x] Rakkaus
[x] Sauna
[x] Sotaveteraanit
[ ] Sunnuntait
[ ] Talvisota
[ ] Uskonto
[x] Vapaus
[ ] Mikään asia ei ole minulle pyhä, pyhä -sana kuullostaa liian uskolliselta.

Pitäisikö perintövero poistaa?
[ ] Kyllä
[ ] Ei
[ ] Mikä on perintövero?
[x] En osaa sanoa

Millä tavalla haluaisit mennä naimisiin?
[ ] En halua mennä naimisiin
[ ] Papin vihkimänä mutta muualla kuin kirkossa
[x] Perinteiset kirkkohäät
[ ] Siviilivihkiminen (maistraatissa tai muualla), hääjuhlat
[ ] Siviilivihkiminen (maistraatissa tai muualla), ilman mitää hääjuhlia tms
[ ] ei mikään näistä
[ ] En osaa sanoa

Mihin rusinat kuuluvat?
[HYYY] Maksalaatikkoon
[x] Simaan
[ ] Pullaan
[ ] ei mihinkään!

Kumman jalan kengän laitat ensimmäisenä jalkaan?
[x] Oikean jalan kengän
[x] Vasemman jalan kengän
[ ] En käytä kenkiä
[ ] Enpäs ole kiinnittänyt huomiota
[x] Vaihtelee

Oletko jo liukastunut (ja kaatunut) kuluneena talvena?
[ ] En ole
[x] Olen
[ ] En muista

Kumpi laitetaan leivällä päällimmäiseksi?
[x] Juusto
[ ] Makkara / kinkku
[ ] En syö juusto- tai makkara/kinkkuleipiä
[ ] Asialla ei ole mitään merkitystä

Olisitko halukas kuulemaan tarkan kuolinhetkesi etukäteen?
[x] Kyllä
[ ] En
[ ] En osaa sanoa

Tunnustaisitko syyllisyyden murhaan jota et ole tehnyt, jos saisit siitä 3 vuotta vankeutta ja 10 miljoonaa euroa korvauksena todelliselta tekijältä?
[x] En
[ ] Kyllä
[ ] En osaa sanoa

Kannatatko kuolemantuomiota?
[x] En
[ ] Kyllä

Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?
[ ] Ampuma-ase
[ ] Korkea paikka (hyppääminen)
[ ] Köysi
[ ] Myrkky/lääkkeet/alkoholi
[ ] Pommi
[ ] Veitsi
[ ] Vesi (hukuttautuminen)
[ ] Jokin muu
[x] En osaa sanoa

Kuinka usein halaat toista ihmistä?
[ ] Halaaminen on homojen hommaa. En halaa koskaan.
[ ] Joka päivä, yli 10 kertaa päivässä
[ ] Joka päivä muutaman kerran
[x] Kerran-pari viikossa
[ ] Useimpina päivinä viikossa
[ ] Viikoittain
[ ] Kerran kuussa
[ ] Kerran, pari vuodessa
[ ] Vieläkin harvemmin


Mitä täytteitä et ikinä haluaisi pizzaasi?
[ ] Ananas
[x] Anjovis
[ ] Aurajuusto
[ ] Basilika
[ ] Chilikastike
[ ] Edamjuusto
[ ] Fetajuusto
[ ] Herkkusieni
[x] Jalopeno
[ ] Jauheliha
[ ] Kana/broileri
[ ] Kananmuna
[ ] Kanttarelli
[ ] Katkarapu
[x] Kebabliha
[ ] Kinkku
[x] Kuivattu tomaatti
[ ] Maissi
[ ] Mozzarella
[ ] Naudanliha
[ ] Oliivi
[ ] Oregano
[ ] Paprika
[ ] Parsa
[ ] Pekoni
[ ] Pepperoni
[x] Persikka
[ ] Poronliha
[ ] Porsaanfilesuikaleet
[?] Rucola
[ ] Salami
[x] Simpukka
[ ] Sinihomejuusto
[ ] Sipuli
[x] Siskonmakkara
[ ] Smetana
[ ] Suolakurkku
[ ] Tatti
[ ] Tofu
[ ] Tonnikala
[ ] Valkosipuli
[ ] Vuohenjuusto
SNOBI:
[x] saan kyydin aina kouluun, kotiin, harrastuksiin etc.
[ ] mulla on oma vessa ja vaatekaappi
[x] asun omakotitalossa
[ ] ja meillä on järvimaisema
[x] vanhempien luotolla
[ ] en maksa mitään itse, edes jos ostan äidille syntymäpäivälahjan
[x] mulla on tietty kaveri porukka
[/ osan ihmisistä] jonka oon tuntenut jo ekaluokasta
[ ] Dieselin farkkuja on enemmän kuin kahdet
[ ] aina jos shoppaan, tulee ostettua ainakin parin sadan edestä
[/] JC, Carlings, Gallery, Spiritstore, CTRL etc.
[/] Mango, Lacoste, Mötivi, Marimekko etc.
[ ] AITO Burberry
[/] Luis Vuittonin tai jonkun muun topfashion-brändin laukku
[x] saan kaiken minkä haluan
[ ] soitan/olen soittanut viulua
[ ] juon aina viinejä tai niitä parempia viinoja
[x] jokaisella pitäisi olla oma stylisti

8

PISSIS/FRUIDU:
[/] juon vain siideriä, kaikki muu on pahaa
[ ] oon ryyppäämässä joka viikonloppu
[x] blondaan hiuksiani
[/] mulla on sivujakaus ja pitkät hiukset
[x] shoppailen H&M, Vero Moda, Zara, Ginatricot, Vila etc.
[x] ostan vaatteet aina uusina
[ ] koulu on perseestä
[ ] jokatoinen sana on kirosana
[ ] käytän montaa eri meikkivoidetta ja saatan joskus laittaa ehkä hiukan liikaa aurinkopuuteria
[x] minulla on pitkät silmäripset
[ ] valkoista kajaalia silmäkulmaan
[ ] käytän adidaksen tuulihousujen kanssa niittivyötä
[/] kaikki muijat on "huoria" , "lutkia" , "horoja" , "biatchei" tai "lehmiä"
[x] kun poseeraan kuvassa, suu menee sexymutruun
[/ riippuu mielentilasta] halailen ystäviäni
[HYYY] kuuntelen suomalaista räppiä
[ ] poltan mallun punasta
[ ] mulla on napakoru, kielikoru tai nenäkoru
[ ] otettu tietty ilman porukoiden lupaa
[ ] hengaan kauppakeskuksissa

7

TEINI:
[/] vaatekaapistani löytyy pelkästään H&M:än vaatteita
[ ] ei mua kiinnosta käyttääkö ne lapsityövoimaa, kunhan saan uusia vaatteita halvalla
[x] tai kyllä kiinnostaa, mutta yritän olla ajattelematta sitä...
[x] kuuntelen NRJ:tä
[ ] mulla on H&M nahkatakki
[ ] käytän korkosaappaita
[ ] meikkaan koulussa välitunneillakin
[x kohtakohta] oon katkera, etten oo 18
[ ] haluisin olla malli
[ ] oon malli, kävin mallikurssin, mutten saa töitä
[ ] käytän Marimekko-laukkua repun sijasta
[ ] mulla on suun aluella lävistys
[ ] koska jollakin toisella oli ja se oli musta aika cool
[x] RUOKAA EI ASEITA
[ ] uskon kaiken mitä koulussa oppii
[ ] Sinkkuelämää on paras sarja ikinä
[ ] Käyn Mäkkärissä usein
[ ] koska se on halpa
[ ] enkä syö mun Mäkki-aterioita koskaan loppuun
[ ] porukat on assholeja

4½

GOOTTI:
[/] käytän pääasiassa mustia vaatteita
[ ] vaatekaapistani löytyy korsetteja useampikin kappale
[/] kuuntelen sellaisia bändejä mitä radiossa ei kuulu
[ ] darkwave, goth industrial, gothic, metal, symphonic, medieval etc.
[ ] Morticias, Cybershop, Black Star, Backstreet ja RockGootti
[ ] tilaan netistä myös vaatteita
[ ] minua on sanottu saatananpalvojaksi
[ ] meikkaan naamani valkoiseksi
[ ] eyelineria kuluu
[ ] oon ajanut kulmakarvani pois
[ ] minulla on/ollut sivukalju
[ ] käytän kuiturastoja
[ ] minulle on diagnosoitu masennus
[ ] Tim Burtonin elokuvat ovat ihania, etenkin Nightmare Before Christmas
[ ] ankh-risti löytyy ainakin jostain vaatteestani
[ ] olen masokisti
[ ] pidän paljon erikoisista sukkahousuista, stay-upeista ja sukkanauhoista
[ ] en käytä housuja, varsinkaan farkkuja
[ ] ennakkoluuloiset pelkäävät minua

1


HEVARI:
[ ] Children Of Bodom, Stratovarious, Arch Enemy, Metallica, Iron Maiden, Sonata etc.
[ ] \,,/
[ ] omistan pitkän mustan nahkatakin
[ ] mulla on New Rockit
[ ] öriseminen on asiallista
[ ] hiukseni ovat mustat
[ ] en käy suihkussa kuin vaan pari kertaa viikossa
[ ] hiukseni yltävät puoleen selkään saakka
[ ] soitan rumpuja/kitaraa
[ ] pentagrammi löytyy ainakin yhdestä vaatteesta
[ ] omistan paljon niittirannekkeita
[ ] housuistani roikkuu ketjuja enemmän kuin laki sallii
[ ] käytän maastohousuja
[ ] käytän paljon bändipaitoja
[/] musta on lempivärini
[ ] rottani on ystäväni
[ ] kalja on ainoa oikea alkoholi
[ ] Tuska-festareilla on pakko käydä
[ ] mulla on tatuointi

½

INDIE:
[ ] haluan olla erilainen
[ ] Muse, Scandinavian Music Group, Regina, Spektor, Yeah Yeah Yeahs etc.
[ ] laukkuni on kirppikseltä
[ ] pidän kasetteja/LP:tä kaulassa
[ ] ostan vaatteeni kirpparilta
[ ] mutta en ole koskaan itse myynyt niissä mitään
[ ] UFF!
[ ] rakastan Amelieta
[/] lempivärini on vihreä
[ ] oon herkkä ja hiljainen
[ ] pidän runoista ja kirjoista
[ ] olen rakkausrunot.netissä
[ ] oon livejournalissa
[ ] haaveilen paljon ihastuksestani
[ ] mutten uskalla tehdä asian eteen mitään
[ ] mulla on paljon taidekuvia galtsussa
[ ] vähättelen aina itseäni, jotta muut sanoisivat nätisti
[/] mulla on tyttömäinen tyyli
[ ] haluaisin päästä Hellooksiin
[ ] mulla on yksi todella läheinen bestis

1

PUNKKARI:
[ ] mulla on/ollut keesi
[ ] hiukseni on värjätty jollakin räikeällä värillä
[ ] Pelle Miljoona, Maho Neitsyt, Kohu 63, Terveetkädet, Kaaos, Riistetyt, Rattus etc. vanha punk
[ ] HC on parempaa
[ ] tiedän kuka keksi pogoomisen
[ ] tiedän mihin ja milloin Sid Vicious kuoli
[ ] "vaatteet on mun aatteet"
[ ] Ramones, Sex Pistols, The Clash, The Velvet Underground, UK Subs, Misfits
[ ] ssshhhht! ei punkista kerrota, siitä voi tulla muotia
[ ] mulla on motarinahkis
[ ] ja siinä on niittejä
[ ] koulu jäi kesken
[ ] olen ollut Puntala-Rockissa
[x] tiedän mitä tarkoittaa sana Anarkia
[ ] muutin kotoa 16 vuotiaana tai alle
[ ] mulla ei ole asuntoa
[ ] vaatteeni ovat rähjäisiä ja rikkinäisiä
[ ] maiharit
[ ] panosvyö ja bondagehousut

1

TAVIS:
[x] sanon usein "ihan sama", "päätä sää", ja "emt"
[ ] mulla ei ole omia mielipiteitä
[/] kuljen massan mukana
[ ] pelkään erottuvani joukosta
[ ] asun rivitalossa
[x] käyn koulua pyörällä
[x] teen läksyt
[/] meen koulun jälkeen aina suoraan kotiin
[ ] teen kotitöitä valittamatta niistä
[x] Salatut Elämät ja Päivien Viemää on mun lempisarjat
[ ] oon keskiverto koulussa
[ ] oon seurustellu vaan yhen kerran ja sekin suhde kesti kaks viikkoa
[ ] omistan Gimmelin, Pikku G:n ja Tiktakin levyjä
[ ] en ole koskaan värjännyt hiuksia
[ ] en lintsaa koulusta
[ ] en ole ikinä ollu jälki-istunnossa
[ ] en ole ikinä meikannut
[x] perhe on rakas

6

HOPPARI:
[x sillonku tsillaan kotoon] käytän XL-kokosia paitoja ja isoja housuja
[/] ostan aina Coca-colaa
[ ] koulussakin pitää juoda cokista
[x mut ei kaikki] Eminem, SnoopDogg, 2pac, 50cent, Akon, Jay-Z, Kelly, Nelly etc.
[x rihanna ^^] ihailen Rihannaa ja muita tummia laulajattaria
[x] kuuntelen siis räppiä
[HYY] suomiräp on parempaa kuin ulkomainen!
[ ] ajelen pääni kaljuksi
[/ tummempi] haluaisin olla tummaihonen
[ ] L.A:han muutan isona
[x] MTV on ainoa oikea tv-kanava
[xxxxx] lempisarjani ovat Pimp My Ride ja Jackass
[ ] räppään itsekkin
[/ :D jou mään] käytän räppärien käsimerkkejä ja/tai puhun "räppärikieltä"
[x] omistan yli 40 cd-levyä
[ ] käytän pitkäketjuisia koruja joissa suuret riipukset ja riipuksissa on transseja
[en tiiä] heilutan käsiäni kun puhun
[ ] käytän skeittikenkiä
[x wassupbro] käytän paljon englanninkielisiä sanontoja kuten "What´s up my brother?"
[ ] pidän itteeni muuten vaan coolina tyyppinä

9½

HIPPI:
[ ] mulla on/oli _oikeat_ rastat
[ ] mulla on hamppukassi
[ ] kaulassa roikkuu hampunlehti
[x] turkistarhaus on väärin!
[ ] olen vegaani
[ ] venytän korvareikiäni
[ ] kuuntelen Reggaeta
[ ] Bob Marley ja Jimi Hendrix on mun idoleita
[ ] omistan batiikki-värjättyjä vaatteita
[x] haluaisin pelastaa eläimet
[ ] ruokani ovat roskiksesta, eli dyykkaan
[ ] samoin vaatteeni
[ ] protestoin kaikkea mikä minusta on väärin
[x] olen positiivinen
[ ] pidän porukassa ringissä istumisesta ja kitaransoitosta siinä samalla
[ ] omistan peace-korun
[ ] olen osallistunut kadunvaltaukseen
[ ] tai mielenosoitukseen
[ ] asun/olen asunut kommuunissa

3

EMO:
[ ] käyn/olen käynyt miiteissä
[ ] olen alipainoinen
[xxx] mustat pillifarkut
[x] ja converset
[ ] lisäksi paljon pääkalloja
[ ] minulla on mustat hiukset
[ ] ja ne tulevat silmieni päälle
[ ] leikkaan itse hiukseni
[ ] käytän paljon mustaa kajaalia
[ ] itken usein
[ ] viiltelen
[ ] olen pessimistinen
[ ] olen hyvin herkkätunteinen
[ ] olen halunnut tappaa itseni
[/] My Chemical Romance, 30 seconds to Mars, Placebo, The All-American Reject, The Used...
[x] Papa Roach, Panic! at the Disco, Simple Plan, Blink 182, Fall Out Boy, Good Charlotte etc.
[ ] kirjoitan surullisia runoja ja päiväkirjaa, kirjotan myös biisinsanoituksia
[ ] soitan kitaraa

3½

ROKKARI:
[ ] omistan enemmän kuin kaksi bändipaitaa
[x] omistan niittivyön
[ ] laukkuni roikkuu polvissa tai alemmalla
[/] Guns N' Roses, AC/DC, Green Day, Bon Jovi, Joan Jett, Kiss, Alice Cooper
[/] Hanoi Rocks, Smack, The Ark, The Darkness, Jann Wilde & Rose Avenue, Negative, Lovex etc.
[ ] tiedän kuka on Tré Cool
[ ] takutan hiukset
[x entä tragus? ] minulla on lävistys jossain muualla kuin kasvoissa (norm. korvareikää ei lasketa)
[ ] pidän huiveja jalassa/käsissä
[x] omistan palestiinahuivin
[ ] keikoilla katson vaan bändiä, enkä liiku
[ ] gebardikuvio on mieleen
[ ] leikkasin itse/olen leikannut housuuni reiän
[ ] ja lävistin itse korvani
[ ] minulla on cowboy-bootsit
[x joskus muinoin] olen nähnyt lempibändini livenä
[/] AION ottaa tatuoinnin
[ ] käytän paljon erilaisia vahvoja luomivärejä
[ ] käsissäni on aina jotain koruista verkkohanskoihin

5½

ERNU:
[ ] Dir en Grey, D'espa, Gackt, X Japan, Malice Mizer, Schwartz Stein, Moi Dix Mois
[ ] An Cafe, Alice nine, 12012, Ayabie, Miyavi, Kana, Gazette, Ellegarden, Luna Sea
[ ] katon animea
[ ] hentaitapas!!
[ ] Naruto on PARAS!
[ ] luen mangaa
[ ] piirrän isosilmäsiä tyttöjä eli MANGAA!!
[ ] käytän tyllihameita
[/] tykkään mustavalkoisesta raitakuviosta
[ ] muutan isona Japaniin!
[ ] olen nähnyt jonkun JPN-bändin livenä
[ ] minulla on galleriassa kuva jossa näytän peace-merkkiä
[ ] minulla on huulilävistys
[/] japanilaiset on kauniimpia kuin länsimaalaiset
[ ] hengaan Helsingissä Kampissa
[x] ^_____________^ - hymiöt on hienompia kuin :>
[ ] pimppaan kynsiäni, iPodia ja puhelinta
[ ] olen opiskellut japania
[ ] kuuntelen Tokio Hotelia
[ ] koska sen nimessä on Tokio

2

NÖRTTI:
[ ] olen aina kotona
[x] äiti tykkää musta
[ ] suutun jos saan kokeesta ysin
[ ] keskiarvoni on yli 8.6
[ ] keskiarvoni on yli 9
[ ] matematiikan numeroni on 10
[ ] en osta itse vaatteita
[ ] tai ne ovat isosisarusteni vanhoja
[ ] tai ne on supermarketista....
[ ] minulla ei ole lempibändiä
[ ] pelaan wowia
[ ] pelaan paljon tietokoneella
[ ] irkkaan
[ ] omistan psp:n
[ ] omistan jo ps3:sen
[ ] omistan wii:n
[ ] osaan koodata HTML:llää, CSS;sää, PHP;ta etc.
[ ] aion isona insinööriksi
[x] haluan olla paras

2

[Ei aihetta]Tiistai 06.05.2008 20:18

SALATUT ELÄMÄT

[ ] Asun kerrostalossa
[xxx] Juoruan naapureideni kanssa
[ ] Olen samassa koulussa ainakin yhden naapurini kanssa
[x] Käymme samassa kaupassa/kahvilassa
[x nyt en, myöhemmin joo] En halua muuttaa muualle
[ ] Ainakin yksi sukulaisistani asuu samassa talossa kuin minä
[ ] Menen meikit kasvoilla nukkumaan ja herään ehostetun näköisenä
[x] En käytä julkisia kulkuvälineitä matkustamiseen
[ ] Talossamme on yleinen hissi
[ ] Puhun yksityisasioistani käytävällä

Lopputulos: 4


PAKO

[ ] Kannan aina varmuuden vuoksi partaterää sukassani..
[ ] Keneenkään ei voi luottaa!
[x] Minulle tulee aina suunnitelmieni eteen monia esteitä, jotka hankaloituvat sitä mukaa
[ ] Katson aina vihamielisesti ja arvuuttelevasti toisia
[ ] Olen valmis uhraamaan henkeni toisten puolesta!
[ ] Tykkään samasta sukupuolesta kuin itse olen
[ ] Aina kun menen 'nukkumaan', ripustan lakanan oven eteen ettei minua nähtäisi
[ ] Lempipaikkani on vankiloiden viemärit

Lopputulos:1

HOUSE

[ ] Minulla on jokin vakava sairaus, ja syön siihen lääkkeitä
[x Tykkään olla sarkastinen muille
[ ] Etäisyys on toinen nimeni
[ ] Jos tuttuni kuolee, sanon vain "ei voi mitään, kaikkihan maailmassa kuolee."
[x] Minulla on tapana olla väärässä aina alussa, mutta lopulta selvitän aina vian
[x] Minun elämälläni on 'loppuhuipennuksia' aina päivän päätteeksi
[x] Olen haitaksi muille ihmisille, koska he joutuvat pulaan minun töppäilyistäni
[ ] Minulla on ihka oma kävelykeppi!
[x] Minusta ihmiset ovat tyhmiä...

Lopputulos: 5

24

[ ] Minulla ei ole aikaa perhesuhteille
[ ] Olen aina töissä
[ ] En saa puhua työtehtävistäni
[ ] Minulla on tai on ollut ainakin yksi salainen henkilöllisyys
[ ] En syö työpaikallani
[ ] Tiedän kaupungin kadut kuin omat taskuni
[x] Kun minun pitää puhua toiselle huudan yleensä asiani
[ ] Minulla on työpaikkaromanssi
[ ] Tiedän salaliitoista
[x] Olen YLEENSÄ varma itsestäni

Lopputulos: 2

LOST

[x] olen joutunut onnettomuuteen, joka tapahtui jonkin koneen kanssa
[ ] Olen naiivi
[ ] KULTANI ON KADONNUT!!
[ ] Minulle tapahtuu ikäviä asioita, jotka eivät edes voisi olla mahdollisia
[xxx] Minusta meidän pitäisi tehdä niin kuin minä sanon!
[x] Kun kuulen outoja ääniä, menen aina vain lähemmäksi katsomaan niiden aiheuttajaa
[ ] Minulla on tapana nähdä unia, missä rakkailleni käy jotain
[x] Uneni ovat ikävän todentuntuisia
[ ] Missäs minä olen? Ei tämä näytä siltä paikalta mihin viimeksi jäin...

Lopputulos: 4

GREYN ANATOMIA

[ ] Asun samassa talossa ainakin yhden kolleegani kanssa
[ ] Pelastan työssäni ihmishenkiä
[ ] Haluan puhua ihmissuhdeasioistani koulussa
[ ] Minulla ei juuri ole vapaa-aikaa
[/] Uskallan näyttää tunteeni koulussa
[ ] Minulla on pahasuinen pomo
[ ] Toinen vanhemmistani on tunnettu työpaikallani
[x] Koulu turhauttaa minua välillä
[ ] Olen koulunarkomaani

Lopputulos: 1½

HUIPPUMALLI HAUSSA

[ ] Olen uskomattoman kaunis
[x tottakai :D] Pidän kameralle poseeraamisesta
[ ] Minulla on ongelmallinen suhde tyttö/poikaystävääni
[x] Esitän joskus itsevarmaa, vaikken ole sitä
[ ] Puhun usein itkuisia puheluita
[xxx] Korkokengät ovat minusta ihan ok
[ ] Yritän miellyttää tuomareita
[ ] Muut tytöt ovat pahimpia vihollisiani
[x] Rakastan muotilehtiä
[ ] Diivailen

Lopputulos: 4

HOUSEEEE<3

ihqtyttöTiistai 06.05.2008 19:07

Äidin tyttö

(en muista) ensimmäinen sanani oli äiti
(x) saan suurimman osan rahoistani äidiltä
(ennoo kenenkää) olen äitini näköinen
(x) arvostan kaikista maailman ihmisistä eniten äitiäni
( ) riitelemme äidin kanssa harvemmin kuin kerran viikossa
(x) olen joskus haaveillut olevani samanlainen kuin äitini
(x) en pärjäisi ilman äitiäni
(x) minulla on maailman paras äiti
( ) äiti on kivempi kuin isä
( ) olen sanonut viimeisen kuukauden aikana rakastavani äitiä

total: 5/10

Isin tyttö

(en muista) ensimmäinen sanani oli isä
(x) isälläni on hieno auto
( ) haluaisin isäni kaltaisen miehen itselleni
( ) isälläni on hyvä maku
(x) minulla on maailman paras isä
( ) olen viimeisen viikon aikana halannut isää
(x) pappa betalar
( ) isäni on komea
(/) vietän mielelläni aikaa isän kanssa
(x) en häpeä isääni

total: 4½/10

Paha tyttö

( ) poltan
( ) juon useammin kuin kerran viikossa
( ) olen seurustellut yli 10 miehen kanssa vakavasti
( ) varastan
( ) minulla on rikosrekisteri
( ) voisin tappaa jonkun
( ) pidän vankiloista
(x) olen lyönyt jotain ihmistä
( ) minua pelätään kaduilla
( ) pidän itseäni pahana

total: 1/10

Koulutyttö

( ) teen aina läksyni
( ) koulussa on ihanaa
( ) tykkään opiskella
(/) pidän koulutavaroistani huolta
(x) parhaat kaverini ovat samassa koulussa kuin minä
( ) opettajat ovat ihania
( ) rakastan kokeita
(x) olen hyvä koulussa
( ) aion kirjoittaa 6 ällää
( ) isona minusta tulee opettaja koska rakastan koulua

total: 2½/10

Fame -tyttö

(noeikaikkivoi) kaikki tuntevat minut
(noeivoikaikkii) ja minä tunnen kaikki
(x) olen suosittu
(x) muut kehuvat minua
(x) olen ollut tv:ssä
( ) olen ollut lehdessä
( ) isona minusta tulee julkkis
( ) rakastan esilläolemista
(x) minusta pidetään
( ) olen fame

total: 4/10

Heppatyttö

( ) minulla on oma hevonen
( ) osaan hoitaa hevosia
( ) harrastan ratsastusta
( ) tiedän kuka on Vokker
( ) kotonani on oma talli
( ) rakastan hevosia
(x) hevoset eivät haise
( ) katson raveja
( ) haluan hevoshoitajaksi
( ) tunnen lähes kaikki hevosrodut

total: 1/10

Tavistyttö

(x) viihdyn kotona
(x) käytän normaaleja vaatteita
(x) en tahdo erityisemmin erottua muista
( ) kuulun yleensä enemmistöön
( ) pidän itseäni suht. normaalina
( ) olen keskiverto lähes kaikessa
(/) tahdon olla tavallinen
( ) erilaisuus on suorastaan rikos
( ) vieroksun eriskummallisia asioita
( ) minua ei koskaan tuijoteta

total: 3½/10

Poikatyttö

( ) suurin osa kavereistani on poikia
(x) rakastan autoja
( ) vihaan korkkareita
( ) tykkään enemmän tytöistä kuin pojista
(x) katson formulaa
( ) minulla on lyhyet hiukset
(x) viihdyn poikien vaatteissa
( ) minulla on mopo
(HYYYYI) rakastan olutta
(lenkkeily?) harrastan jotain miesvoittoista lajia

total: 3/10

Barbityttö

( ) käytän vaaleanpunaisia vaatteita
(xxxx) minulla on vaaleahkot hiukset
( ) -ja siniset silmät
( ) minulla on oma ken
( ) olen kaunis
(x) ..ja hieman tyhmäkin
( ) rakastan romantiikkaa
(x kaikki tytöt on prinsessoi) olen prinsessamainen
( ) barbeilen

total: 3/10

Diivatyttö

( ) vihaan muita naisia
( ) tiedän olevani diiva
( ) diivoudessa ei ole mitään pahaa
( ) täytyy olla diiva että selviää
(x) ajattelen vain omaa napaani
( ) saan kenet haluan
(x) raha on kaikki kaikessa
( ) olen maailman napa
( ) minua on kutsuttu diivaksi
( ) ..ja oikeastaan lempinimeni juontaa juurensa siitä

total: 2/10

[Ei aihetta]Maanantai 28.04.2008 14:48

Äidinkieli
(x) Rakastan kirjoittamista
(/) Esitelmät ovat ihania!
(/) ..Niitä on kiva tehdä
( ) ..Ja ihana esittää
(x) Tykkään ainekirjoituksesta
(/) Korjaan sun lauseet!
( ) ..eli oon äidinkieliperfektionisti
(joo roskaa tulee luettua) Luen paljon
(x) ..ja kaikenlaista
( ) ..ja kaikkialla.
( ) Nytkin on väh. 2 kirjaa kesken
(x) Luen nopeasti
( ) n. 200 sivua tunnissa
( ) Kirjoitan itse tosi paljon. (novelleja, runoja, tarinoita)
(x) Tiedän mikä on infinitiivi
( ) osaan luetella unissanikin paikallissijat ja sanaluokat
( ) Olen tehnyt oman kirjan
6½/17

Matematiikka
(? en muista) opin alle viisi vuotiaana paljonko on 1+1
(x) kertolaskut on helppoja
(x) neliöjuuren laskeminen onnistuu
(/) geometria on todella helppoa
(/) jakolaskut on parhaita.
( ) haluan tähtitieteilijäksi
( ) ..koska siihen tarvitsee loistavan matikkapään
( ) tykkään myös fysiikasta
(x) ja musiikista
( ) .. koska ne on lähellä matikkaa!
(/) opin kaikki asiat matikassa tosi nopeasti
(x) matikan numero vähintään 8
( ) aion lukea lukiossa pitkän matikan
(x) tiedän mikä on pii
( ) ja olen itse yrittänyt ratkoa sen
( ) katson netistä matikantehtäviä
( ) .. ja ratkaisen matikan kotitehtävät tosi nopeasti.
6½/17

Uskonto
( ) osaan kymmenen käskyä
(x) tiedän suurimmat uskonnot
(/) osaan luetella monen eri uskonnon tunnusmerkkejä
(x) tiedän mitä tarkoittavat syklinen ja lineaarinen aikakäsitys
(x) .. ja tiedän mikä on moskeija
( ) käyn kirkossa lähes joka sunnuntai
(x) olen käynyt/aion käydä rippikoulun
( ) Uskonto kiehtoo minua
(x) minulla on ystävinäni kristittyjä, juutalaisia, hinduja tai muslimeja
( ) luen ahkerasti Raamattua/koraania/tms. kirjaa
( ) haluan isona papiksi
( ).. tai kirkkoherraksi
( ) olen käynyt/käyn seurakunnan järjestämässä kerhossa
( ) TYKKÄÄN jumalanpalveluksista ja saarnoista
( ) tahdon käännyttää ihmisiä uskoon
5½/16

Englanti
(x) I speak English very good.
(x) EI SAA ÄÄNTÄÄ VÄÄRIN ENGLANTIA!
(x) englanti on kaunis kieli
(x) ..opin sen heti
(x) .. ja tykkään siitä
( ) Haluan muuttaa Englantiin isona
( ) Olen käynyt Englannissa
( ) Muistan kaikki epäsäännölliset verbit
(x ysi) englanninnumero kymppi tai ysi
(/) haluan isona kääntäjäksi
(x) luen englanninkielisiä lehtiä
( ) luen myös englanninkielistä kirjallisuutta
( ) Englantilainen koulu on parempi kuin suomalainen!
(x) tiedän mitä tarkoittaa "immigrant"
(/) tunneilla osaan AINA
(x) kuuntelen englanninkielistä musiikkia
10/17

Biologia ja maantieto
( ) Muistan kolme maailman suurinta jokea
( ) ja niiden pituudet
(x) tykkään eläimistä
(x) ..niitä on kiva tutkia
( ) varsinkin keväisin seuraan lintujen elämää
( ) muistan suoralta kädeltä Suomen pinta-alan
( ) .. ja tekojärvet
(x) muistan missä saukko viihtyy
(x) tiedän mistä löydän hylkeitä
(x) olen koonnut itse kasvion - seki oli koulu juttu
( ) ja tehnyt lintukirjan
( ) minut tunnetaan lätäkköbongarina
( ) saapastelen kumisaappaissani ympäri suota etsimässä uusia lajeja
( ) Olen nähnyt kaulushaikaran
( ) Muistan kaikki Etelä-Amerikan valtiot
(x) Tiedän mistä löytää kengurun
( ) ..ja olen nähnyt jääkarhun elävänä.
6/17

Historia
(x) Muistan milloin alkoi ensimmäinen maailmansota
(/) Historia on kiehtovaa
(x) Tiedän kuka oli Hitler
(x) ..ja kuka Stalin
( ) Tiedän natsipuolueesta
(x) muistan milloin Suomi itsenäistyi
(x) Ja tiedän mistä Suomen sisällissota lähti liikkeelle
(x) Tiedän keiden hallinnassa Suomi on ollut ennen itsenäistymistä
( ) Katson paljon historiallisia elokuvia
( )..ja luen historiallisia kirjoja
( ) Tiedän mitkä uhkaavat nykyisyyttä
( ) Osaan vertailla eri näkökulmista tulevaisuutta historian pohjalta
( ) Mietin millaista elämä olisi jos ei olisi ollut toista maailmansotaa
( ) Tiedän mihin Marie Antoinette kuoli
( ) Hissannumero kymppi!
( )..koska olen niin innostunut ja teen TOSI huolellista jälkeä
(x) Tiedän mitä Kopernikus teki
7½/17

Musiikki
( ) soitan jotain soitinta
( ) mulla on ihana ääni!
( ) muistan väh. viiden biisin sanat ulkoa
( ) Ooppera on kaunista
( ) Ja klassinen musiikki on ihanaa.
(x) Myös rock ja pop käyvät
(x) Musiikki rentouttaa
(x) kuuntelen musiikkia 24/7
(x) omistan iPodin/mp3 -soittimen
(x) Pakko katsoa Euroviisut!
(/) MUSIIKKI ON HENKI JA ELÄMÄ!!!
( ) tiedän musiikin historiasta
( ) ja osaan selittää millainen soitin on bongorummut
( ) Soitan bändissa
( ) Olen luokan paras musiikissa
( ) olen LAHJAKAS musiikillisesti
( ) musikaalit on parhaita.
5½/17

Kuvaamataide
(x) Osaan piirtää hyvin
(x) tiedän millaiset värit ovat liitupastellit
( ) olen maalannut öljyväreillä
(x) TYKKÄÄN PIIRTÄÄ
(x) Piirtäminen rentouttaa
( ) kuviksen tunnit on koulupäivän parhaita
(x) olen kokeillut sarjakuvan piirtämistä
(?) tussaan töitäni
( ) käyn taidepainotteista koulua/ käyn piirrustuskoulussa tasaisin väliajoin
( ) Ihailen Hugo Simbergiä ja hänen töitään
( ) tiedän kuka on Milla Paloniemi
( ) .. ja tykkään hänen stripeistään
( ) osaan piirtää mangaa...
( ) ..mutta reaalikuvaukset ovat erikoisalaani
(x) humoristiset kuvatkin käyvät
( ) esittelen mielelläni töitäni
(x) minun piirrustustaitojani kehutaan usein.
7/17

Kotitalous
(x) LEIPOMINEN <33
( ) teen usein ruokaa perheelleni
(x) ja leivon jotain hyvää
(x) olen aikamoinen mestari keittiössä
( ) haluan kokiksi!
(x) tiedän mitä eroa on vesi-ja rasvaliukoisilla vitamiineilla
(x) kotitalouteen kuuluvat myös silittäminen ja mankelointi!
( ) Ja tykkään niistä.
(x) "Köksä" tai "kotsa" ovat lyhenteitä joita käytän kotitaloudesta
( ) Tiskaaminen on kivaa
(x) Olen puhdistanut wc-pöntön
( ) OPIN SEN KOTITALOUSTUNNILLA!
( ) ..ja halusin kokeilla..
(x) ruuanlaitto on kivaa
(/) ja kaunis kattaus kruunaa kaiken
(x) Minulla on monia lempiruokia
( ) Kotitalouksen numeroni on ysi tai kymppi
9½/17

Käsityöt
(x) osaan tehdä itse villasukat
(/) ..ja lapaset
(x) tiedän mitä tarkoittaa ohje 2o2n
(x) käsityöt ovat kivoja
(x) osaan käyttää vasaraa taitavasti
(x) olen rakentanut seinän (avun kanssa tai ilman)
( ) Olen parsinut sukkia
( ) Leevi and the leavingsin Vasara ja Nauloja-biisi on ihana!
( ) ja osaan sen ulkoa..
(x) Linnunpöntön rakentaminen on kivaa
(x) Askartelukin on hauskaa
(x) olen kätevä käsistäni
( ) töitäni kehutaan ammattilaisen töiksi
(x) olen tehnyt itse vaatteita
(/) ja käytän niitä
( ) .. koska ne ovat niin hyvin tehtyjä ja huolellisia!
( ) Kotonani on paljon lankoja, neuloja ja kankaita ja teen niistä lähes päivittäin jotain kivaa.
10/17

Liikunta
( ) Kuntotestit on parhaita
( ) ..koska niissä saan näyttää olevani paras.
( ) Käyn kuntosalilla
(x) ja lenkkeilen
(x) juokseminen on ihanaa
( ) ja moukarinheitto..
(x) ..pituushyppy
( ) liikuntatunneilla olen parhaimmillani
(/) UINTI ON IHANAA!
( ) ..koska saan näytellä treenattua ja upeaa vartaloani
( ) Punnertaminen on parasta
( ) vatsalihasliikkeita menee helposti 20 / 30 sekuntia
( ) Liikkanumero ysi tai kymppi.
(x) Hiihto ja luistelu on kivaa.
( ) Käyn aktiivisesti urheiluleireillä
( ) ja treenaan koko ajan
( ) MUSTA TULEE KILPAURHEILIJA!
4½/17

[Ei aihetta]Tiistai 22.04.2008 21:13

Ja pää hajoo kohta. Tänään oli hirveä päivä sinänsä. Aamulla tuli väkisinki kuviteltua Tahkoa ja hienoa huushollia, jossa heräs vielä maanantaiaamuna. Eli alko väkisinki vähän hajottaa vaikka meijän koti onki ihku mutta silti. No sitten oli bilsaa aamulla ja plaah tosi tylsää vaikka sinänsä oli ihan kivaa mitata keuhkojen tilavuutta puhaltamalla johkun mööpeliin. Välitunnilla hain Karrilta filosofian kokeen ja olin tooooosi tyytyväinen, mutta tyytyväisyys vaihtui tylsyydeksi ruotsin tunnilla. Huohhh. Sitte olikin jo hyppytunnin aika enkä löytäny Maria opettajanhuoneesta; olisin vaikka voinu mennä sinne sohvalle löhöilemään ku ei siellä ketään ollut. Menin sitte takasin atk-luokkaan ja Satu tykitti tapansa mukaan youtubessa bad medicineä tai jotain muuta bon joviin liittyvää ja Sini kyyläsi galtsussa. Että nää meijän lukion ekaluokkalaiset jaksaa meluta kokoajan ja hajottaa kaiken, en ymmärrä. Mentii syömää ja oli pinaattikeittoa ja Sini valitti että kananmuna maistu pahalle. Ainiin ja Mirkan jalka ei meinannu rauhottua kun se oli ollu ajotunnilla ja pelannu kytkimen kanssa. Sitte oli vuorossa toinen ruottin tunti ja Margareetta päätti unohtaa tulla sinne tunnille ja elettii jo hyvässä uskossa että se olis unohtanu koko tunnin, mutta eräs henkilö päätti kuitenkin mennä ilmoittamaan hänelle että "hei, meillä on ruotsin tunti". Ja helvetti. Voin vaan kuvitella miten Margareetta oli hypännyt kahvikupin ääressä ja sanonut: "herranjumala!" Tunti meni "mukavasti" (varsinkin kun se oli vaan puolen tunnin mittainen). Yhteiskuntaopin tunnit Karrin kanssa on aina mukavia. Karri aina osaa meitä opettaa vastaamaan koekysymyksiin ja joka toinen hänen lauseistaan alkaakin sanoilla: "jos tälläinen kysymys tulisi kokeeseen.." JEEJEE. Tällä tunnilla ei puhuttukaan siitä, kuinka nälkävuosina "vanhat ihmiset saivat rauhassa kuolla nälkään" vaan puhuttiin Suomen kansalaisen oikeuksista ja velvollisuuksista ja saimme kotitehtäväksi tyhmän mielipidekirjoituksen. SAAKELI HELVETTI IHANKU MEILLÄ LUKIOLAISILLA EI OLIS MUUTEN JO IHAN TARPEEKSI TEKEMISTÄ !

Joo mutta lukiossahan on tunnetusti mukavaa.

[Ei aihetta]Torstai 17.04.2008 14:54

Olen:
[/] Nirso.
[ ] Julma.
[x] Ystävällinen.
[x] Avulias.
[ ] Pelottava.
[ ] Hirvittävä.
[x] Nautiskelija.
[x] Hassu.
[/] Tyhmä.
[/] Liikunnallinen.
[kesäl] Ruskettunut.
[x] Blondi.
[/] Vitsinkertoja.
[ ] Rasisti.
[ ] Kaunis.
[ ] Addikti.
[ ] Alkoholisti.
[/] Materialisti.
[x] kaveri.
[ ] Vihamielinen.
[ ] Pitkä.
[x] Ainutlaatuinen.
[ ] Yksinäinen.
[ ] Turhamainen.
[ ] Yksinkertainen.
[x] Hyvä kokkaamaan.
[x] Perfektionisti.
[/] Negatiivinen.
[x] Positiivinen.
[ ] Helppo suuttumaan.
[ ] Pitkävihainen.
[/] Rohkea.
[ ] Sairas.
[x] Avoin kaikelle.
[ ] Äiti.
[x] Serkku.
[x] Elossa.
Olen käynyt:
[x] Ruotsi.
[x] Norja.
[x] Venäjä.
[x] Viro.
[x] Saksa.
[ ] Itävalta.
[ ] Bulgaria.
[ ] Kreikka.
[ ] Turkki.
[ ] Tunisia.
[x kanaria] Espanja.
[ ] Ranska.
[ ] Yhdysvallat.
[ ] Thaimaa.
[ ] Marokko.
[ ] Chile.
[ ] Brasilia.
[x] Tanska.
[ ] Japani.
[ ] Kiina.
[ ] Italia.
[ ] Saudi-Arabia.
[ ] Kanada.

Näistä pidän:
[x] Porkkanalaatikko.
[x] Lanttulaatikko.
[x] Perunalaatikko.
[x] Makaronilaatikko.
[x] Lasagne.
[x] Pasta.
[x] Hunajakana.
[x] Currykana.
[x] Tonnikalasalaatti.
[x] salatti
[x] kana
[x] Kanasalaatti.
[x] Porkkanaraaste.
[x ilman siemenii] Appelsiini.
[x ilman siemenii] Mandariini.
[x] Päärynä.
[x] Omena.
[x] Suklaa.
[x] Lakut.
[/] Salmiakki.
[/] Tikkari.
[ ] Vaahtokarkki.
[x] Joulukinkku.
[ ] Kinkku leivän päällä.
[ ] Salami.
[/] HK sininen.
[x] Perunasalaatti.
[x] Italiansalaatti.
[x] Marinoidut grillipihvit.
[x] Pippuripihvi.
[x] Hampurilaiset.
[x] Ranskanperunat.
[x] Lehtipihvi.
[x] Pitsat.
[x] Ananas.
[x] Persikka.
[x] Purkka.
[x] Mysli.
[x] Murot.
[x] suklaamurot
[x] Pinaattiletut.
[x] Pinaattikeitto.
[x] Sämpylät.
[x] Ruisleipä.
[ ] Maksalaatikko.
[x] Jauhelihakastike.
[/] Peruna.
[/] Sipsit.
[x] Juusto.
[ ] Tacot.
[ ] Tortillat.
[ ] Herkkusienet.
[x] Tuorekurkku.
[x] Perunamuusi.
[/] Keksit/piparit.
[ ] Kebab.
[/] Katkaravut.
[x] Kala

OLEN.
( ) Laulanut suuren yleisön edessä.
(x) Ostanut vaatteen viimeisen viikon aikana.
(x) Ollut kotiarestissa.
( ) Hakannut jonkun sairaalakuntoon.
(x) Kuullut kohteliaisuuden viimeisen viikon aikana.
( ) Kokeillut huumeita.
(x) Lyönyt lähimmäistäsi.
(x) Laittanut nettiin kuvia.
(x) Levittänyt keksittyjä juoruja.
(x) ollut jälki-istunnossa.
( ) Karannut kotoa.
(x) Haudannut metsästä löytynyttä lintua/käärmettä/hiirtä.
( ) ...ja antanut sille nimen.
( ) Harrastanut partiota/Harrastaa vielläki.
( ) Käynyt laulutunneilla.
( ) Ollut kuorossa.
(x) Lintsannut koulusta.
(x) Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi/mummiksi/papaksi.
(x) Nolannut itsesi.
(x) Puhunut pahaa ihmisestä joka on tietämättäsi takanasi
(x) Alkanut taputtaa väärässä kohtaa, jolloin kaikki muut olivat hiljaa.
(x) Ollut Laivalla.
(x) ollut enemmän kuin 5 kertaa ulkomailla.
( ) Rikkonut ikkunan.
( ) Pitänyt pienempänä kisoja pihan lapsille.
(x) Leikkinyt poneilla.
(x) Ollut Spice Girls-fani.
(x)Ollut Backstreetboys-fani.
(x) Omistanut Baby Bornin.
( ) Ollut rakastunut.
(x) Ollut todella vihainen.
(x) Ollut sienessä.
(x) Ollut marjassa.
( ) Syönyt homeista ruokaa.
(/) Nukahtanut elokuviin.
( ) Ollut treffeillä tytön/pojan kanssa säälistä.
(x) Pelleillyt toisen kustannuksella.
( ) Ollut ihastunut opettajaani.
(x) Ollut hautajaisissa.
( ) Ollut morsiusneitona.
( ) Saanut lapsen.
(x) Hoitanut lapsia.
(x)Vaihtanut vauvalle vaipan.
(x) Matkustanut Suomessa asuntoautolla/-vaunulla.
( ) Käynyt Hailuodossa.
( ) Asunut Raumalla.
(x) Muuttanut eri paikkakunnalle.
( ) Luokan paras oppilas.
( ) Luokan huonoin oppilas.
( ) Ollut luokan lyhyin.
( ) Ollut Luokan pisin
( ) Opettajan silmätikku.
(x) Perheen nuorin.
( ) Perheen vanhin.
(x) Pikkusisko tai isosisko/veli
(äiti aina uhkas laittaa) Lastenkodissa.
( ) Tylsistynyt.
(x) Huumorintajuinen.
(x) Sekopää.
(x) Kuunnellut musiikkia josta et pidä vaan toisen mieliksi.
( ) Ostanut jonkun vaatteen josta et pidä, vanhempasi mieliksi.
(x) Huudellut tutuille/tuntemattomille ikkunoista.
(x) Fanittanut smurffeja.
(x) Ollut auto-onnettomuudessa.
( ) Joutunut sairaalaan liian alkoholin takia.
( ) Meinannut tukehtua.
(x) Meinannut hukkua.
( ) Pyörtynyt.
( ) Ollut sairaalassa yli 1 viikon.
(tulen yrittämää) Yrittänyt päästä alaikäisenä baariin.
(tulen pääsemää) ..ja päässyt myös sisään.
(x) Käynyt virpomassa.
( ) Käynyt Oopperassa.
(x) Esiintynyt Evankeliumissa.
( ) Huutanut kirosanan kirkossa niin että muut ovat kuulleet sen.
( ) Ollut putkassa.
( ) Syönyt Jättisäästö purkkapussin päivässä.
( ) Syönyt 1 litran jäätelöä yksin alle tunnissa.
( ) Piirtänyt pilakuvan opettajasta.
(x mut palautin sen) Ottanut kotiin hylätyn eläimen.
(x) Auttanut vanhuksen tien yli.
( ) Nukkunut yli 24h putkeen.
( ) Asunut Lappeenrannassa.
(x) Sanonut iäkseen enemmän kuin oikeasti on.
( ) Syönyt kilon karkkia yhdessä päivässä.
( ) Tehnyt yli 100e puhelinlaskun.
(olin) Velkaa yli 30e.
( ) Hävennyt omaa musiikkimakua.
(?) Puhunut unissaan salaisuuksia.
( ) Pettänyt parhaan kaverin.
(x) Eksynyt metsään.
( ) Eksynyt omaan kotikaupunkiin.
( ) Mennyt väärään junaan.
(x) Käynyt Linnanmäellä.
(x) Käynyt Tykkimäellä.
(x) Käynyt Särkänniemessä.
( ) Katsonut 24h pelkästään elokuvia.
( ) Seurannut 24-sarjaa.
( ) Täydellisiä Naisia.
( ) Vihannut jotain sarjaa ja nyt olen siihen koukussa.
(x) Jotain bändiä ja nyt pidän siitä.
( ) Puhunut yli 3h putkeen puhelimessa.
( ) Kuunnellut yhtä biisiä yli 1h peräkkäin ja alkanut vihata sitä.
(x) Sotkenut koulukirjan, joka on pitänyt palauttaa.
( ) Saanut 4 kokeesta.
(x) Saanut 10 kokeesta.
(x) Värjännyt hiukset.
( ) Lakannut kynnet tumman vihreiksi.
( ) Ollut 1viikon käymättä suihkussa.
( ) Ollut 1viikon pesemättä hampaita.
( ) Syönyt muurahaisia.
( ) Syönyt matoja.
(x) Tuntenut että joku seuraa minua.
(x) Tuntenut että joku ötökkä kävelisi niskassani, vaikka ei siellä mitään ole.

OLET:
(x) tyttö
( ) poika
( ) 9-11
(x) 12-18
( ) vanhempi
( ) ruskeahiuksinen
(x) vaaleahiuksinen
( ) mustahiuksinen
( ) joku muu
(x) lyhyt
( ) pitkä
( ) joku muu
(x) iloinen
(x) laiska
( ) väsynyt
(x) huumorintajunen
( ) vaatimaton

KUUNTELET:
(x) musiikkia
( ) Madonnaa
( ) Tiktakkia
( ) Smakkia
( ) Rasmusta
( ) Himiä
(/) Slipknotia
(/) U2:sta
( ) Antti Tuiskua.
(x) jotain muuta
Katsot...
( ) Lostia
(x)Salkkareita
( ) Täydellisiä naisia
( ) 24:sta
( ) Will& Gracea
( ) Kotikatua
(/) Innoa
(/) Olet mitä syöt
( ) Siskoni on noitaa
(x) Jotain muuta
( ) Käenpesää
(x) Simpsoneita
Pidät...
(x) Musiikista
(/) Koulusta
(x) Kavereista
(x) Ystävistä
( ) Lostista
( ) Tietokonepeleistä
( ) Pimeästä
(x) Valoisasta
(x) Sisustamisesta
(x) Sotkemisesta
(x) Siisteydestä
(x) Herkuttelemisesta
(x) Hunajasta
(x) Nauramisesta
(x) Lentokoneista
(x) Matkustelusta
(/) Autoilusta
(x) Radiosta
(x) Kauhusta
(x) Komediasta
(x) Draamasta
( ) Scifistä
(x) Perheestä
(x) Sukulaisista
(x) Auringosta
(x) Uimisesta
(/) Makkarasta
(x) Ranskalaisista
(x) Nakeista
(x) Kalasta
(x) Laulamisesta
( ) Miekkailusta
(x) Kävelemisestä
(x) Ulkoilusta
( ) Lautailusta
(?) Laskettelusta
(x) Lenkkeilystä
(/) Japanista
(/) animesta
(/) Mangasta
Hiukseni ovat...
[ ] Puoleenselkään ulottuvat
[x] Yli olkapäiden
[ ] Melkein olkapäille
[ ] Kynityn lyhyet
[ ] Siili
[ ]vaaleita raitoja
[ ] Ruskeat
[ ] Mustat
[x] Vaaleat
[ ] Violetit
[ ] Jonkin muun väriset
[ ] Rastoilla
[ ] Pikkuleteillä
[ ] Nuudelikiharoilla
[ ] Permanentatut
[ ] Suorat
[x] Luonnonkiharat
[x] Taipuisat
Omistan lävistyksistä...
[x] Korvakorun
[ ] Kulmakorun
[ ] Huulikorun
[ ] Kielikorun
[ ] Nenäkorun
[ ] Napakorun
[x] Rustokorun
[ ] Medusan
[ ] Nännikorun
[ ] Niebuhrin
[ ] Venytyksen
[ ] Septumin
[ ] Unicornin
[ ]Jonkin muun
Omistan tatuoinnin/tatuointeja...
[ ] Kyllä
[x] En
Vaatteideni yleisin väritys on...
[/] Musta
[/] Vihreä
[ ] Vaaleanpunainen
[ ] Keltainen
[ ] Purppura
[ ]Punainen
[/] Harmaa
[/] Ruskea/beige
[x] jokin muu
Pidän mieluiten ylläni...
[x] T-paitaa
[x] Hihatonta paitaa
[x] Toppia
[ ] Napapaitaa
[x] Farkkuja
[x] Verkkareita
[ ] Sammareita
[ ] Pitkiä hameita
[ ] Polvipituisia hameita
[x] Minihameita
[x] Raitasukkia
[/] Varvassukkia
[x] Tavallisia sukkia
[x] Tavallisia pitkähihaisia
[ ] Poolopaitoja
[x] Svetareita
[x] Huppareita
[ ] Villatakkeja
Lempi kenkäni ovat...
[ ] Maiharit
[x] Tennarit
[ ] Blendit
[x] Ballerinat
[ ] Skeittarit
[ ] Kiilakorkoiset
[ ] Saapikkaat
[x] Korkokengät
[?] "Sipuli" kärkiset
[x] Sandaalit
Asujani täydentämään käytän...
[ ] Kravatteja
[x] Käsikoruja
[ ] Pinssejä
[ ] Niittivöitä
[x] Kangasvöitä
[x] Sormuksia
[x] Kaulakoruja
[ ] Metallisia avainketjuja
[ ] Rintaneuloja
[x] Huiveja
[ ] Hakaneuloja
Meikkaan
[x] Kyllä
[ ] en
Musa makuani ja vaatteitani kuvaisi parhaiten sana...
[x] Tavis
[ ] Pissis
[ ] Gootti
[ ] Hevari
[ ] Nykyajan hippi
[ ] Punkkari
[ ] Rokkari
[ ] Erikoinen
[ ] Metallisti
[x] Joku muu

[Ei aihetta]Torstai 17.04.2008 14:19

ISABELLA
[x] Osaan olla tosi ilkeä
[x] Jos haluan jotain, voin tehdä mitä vain sen eteen
[ ] Olen muuttanut jonkun perässä
[ ] Olen vaikeuksissa
[x] Olen blondi
total: 3

SALLA
[ ] Minulla on silmälasit
[/] Yritän olla kaikille mukava
[x] Olen aina iloinen
[ ] Ja tahdon muille pelkkää hyvää
[ ] Olen mustasukkainen ihminen
total: 1½

MIRO
[ ] Olen vihainen
[x] Ja hemmoteltu
[/] Lempivärejäni ovat punainen ja musta
[x] Tykkään vittuilla muille
[/] Haluan vain parasta
total: 3

NIKO
[ ] Olen vitun naru
[x] Olen meinannut hukkua
[ ] Minulla ei ole enää kavereita
[x] Olen hyvä matikassa
[x] Olen lukiossa tai aion mennä sinne
total: 3

SEPPO
[ ] Veikkaan raveissa
[ ] Ihoni on punainen
[ ] Minulla on viikset
[x] Joku tuttuni asuu Kankaanpäässä
[ ] Minulla on kaksi lasta
total: 1

ROMEO
[ ] Minulla on paljon ihailijoita
[x] Veljeni on aika kusessa
[x] Elämässäni on tapahtunut aika paljon
[ ] Olen ihastunut johonkin vaaleahiuksiseen
[ ] Olen aika pitkä
total: 2

JUULIA
[x] Olen blondi
[ ] Olen pitkään selvittänyt jotakin arvoitusta
[ ] ja vihdoinkin olen saanut sen selville
[x] Tykkään vaaleista sävyistä
[/] Olen nykyään aika vittumainen
total: 2½

HELENA
[ ] Joku läheiseni on rikollinen
[/] Juonin usein kaikkea
[ ] Joku maksaa velkansa minulle luonnossa
[ ] Yritän näyttää mahdollisimman nuorelta
[ ] Minulla on koira
total: ½

LAURA
[x] Olen seonnut
[ ] En luota keneenkään
[ ] Olen meinannut tappaa jonkun
[ ] Olen tehnyt elämässäni tosi suuren virheen
[ ] Olen ollut hoidossa
total: 1

KARI
[ ] Valehtelen paljon
[ ] Kaikki mitä yritän, menee pieleen
[ ] Poltan tupakkaa
[ ] ja sen kyllä huomaa minusta
[ ] Juon usein olutta
total: 0

TANJA
[ ] Käytän aina kalliita merkkivaatteita
[x] Olen blondi
[ ] Olen eronnut äskettäin
[ ] Olen salaillut jotain asiaa pitkään
[x] Luotan lähimmäisiini
total: 2

OSSI
[ ] Olen aika pelimies/nainen
[ ] Minulla on tatuointi/tatuointeja
[ ] Aion perustaa joskus oman firman
[ ] Olen saanut joskus potkut
[x] En lannistu koskaan pienistä asioista
total: 1

jee oon sekotus mirosta, isabellasta ja nikosta eli ilmeisimmin joku sekasikiö :DDD