Minulla on ikävä, ikävä pois, jonnekin, pois täältä, missä mikään ei tunnu todelliselta ja harhat vain vievät päivästä toiseen.
Harhat elämästä, harhat tästä loputtomasta tuskaisuudesta, vaikeuksia loputtomiin, en jaksaisi enää.
Kun lähdin tielle, jolla oli tarkoitus toipua, sain paljon, ja paljon on jäljellä,
ehkä se juuri on se, miksi vielä olen täällä.
Mutta tie, jolle lähdin, toi mukanaan niin paljon kannettavaa, että en jaksa, en mitenkään.
Selviytymiseni on ohut lanka, helppo katkaista,
helppo heittää menemään, helppo käyttää hyväksi,
helppo sanoa mitä vain ja tuomita, mutta kuka tuomitsisi kuolemaan?
Ikävä, jonka jättäisin läheisille, Rakkailleni, jotka nostivat minut ylös, kun olin pudonnut niin alas, että mitään toivoa, yksin ei olisi ollut nousta.
Onko Minusta siihen, tekemään se, Rakkailleni, jättää heidät ikävöimään, samoin kuin minä ikävöin nyt juuri Ystäviäni kaukana täältä pois.
Ei, en vielä tänään, on vain jaksettava, astua askel… vaikka harhaan
