IRC-Galleria

Mä istun autossa ja ajan eteenpäin. Välillä sataa, jossain vaiheessa paistaa aurinko. Näin unessani sateenkaaren vesiämpärissä, ja hussin. En tiedä mitäse tarkoittaa, ja herätessäni kylmä ilma hiveli selkääni. Unohdin taas laittaa lämmityksen päälle.

Ajan en mistään jonnekin. Ajan niin pitkälle kun matkaa riittää - ajan yli, ali, ympäri, niin pitkään kunnes maailman reuna tulee vastaan, sillä täällä minulla ei enää ole yhtään mitään. Minä ajan vaikka taivaanrannan taakse (jos voisin löytää Päivänsäteen ja tuoda hänet tänne) sillä haluan ulos tästä paikasta, ei mistään missä minä en ole mitään ja kukaan ei välitä. Ei muuallakaan, mutta muualla en edes oleta kiinnostusta.

Ajaessani tiellä näkyy eläimen raato keskellä tietä. Pieni on juossut siihen, elämänsä päättänyt. Minäkin voisin olla kuin villieläin, itsensä tappamisesta ei olisis suurta kohua. Voisin juosta rekan alle ja katsoa silmät kauhusta laajentuneena, kun käsittämätön ihmisten pikajuna tulee kohti, ja shokki jähmettää paikalleen. Ja sitten kuolla.

Maailma ei ole tarpeeksi. Päiväsäde olisi - kirkkaine värineen, huoran arpineen, terävine kynsineen ja liian laihoine ranteineen. Olen niin pieni ja kauhuissani, joten juoksen karkuun kaikkea - ajan maailman ääriin etten joudu jäämään paikoilleni

ilman sinua.