IRC-Galleria

Mä katoin Thomasia. Se oli laiha ku luudanvarsi, ja yritti punnertaa vielä viisikymmentä kertaa, vaikka sen silmistä näki, että se pyörtyis kohta. Pitikin omata noin vitun iso ego, ettei ees terveyshaittojen takia voinu lopettaa.
Se veti kaiken aina överiks. Siis se oli niin perkeleen riippuvainen muiden mielipiteistä - mun teki välillä niin mieli ravistaa ihan perkeleesti olkapäistä, että lopeta jo hyvä mies, mutten mä uskaltanu - sillä mua pelottaa koskea siihen, en halua tuntea sen luita käsien läpi ja sehän menis murusiks jo kosketuksesta. Koko jätkä oli pelkkää luuta ja nahkaa, en ymmärrä millä sisulla se sai ees kaheksankymmentä punnerrusta.

Mut välillä musta tuntui etten oo todellakaan sen arvonen. Se oli niin hiljanen, ihana ja kohtelias. Mietti aina muita - mä olin aina niin ilkee kaikille, sillekin. Ja se sieti mua, ihan turhaa kun mulla ei ollut mitään annettavaa. Mä vein ja kadotin sen mahdollisuuksia ja ystäviä, olin omistava ja niin edespäin mutta..

Mä en tietäisi olisinko tässä ees enää ilman Thomasta.
Mä olin kertonut sen sillekin.
Varmaan siksi se antaa mun takertua uudestaan sen paitaan -
ja itkeä.