Jotain vanhaa ficci/runo/drabble tms. tekstiä.
"Kun olemme taas kahdestaan –
Sinun ympyränmuotoinen arpesi, minun haavoittuneet silmäni,
näen, vaikka olenkin vain siipirikko ihmisenkuvatus.
Ja kuinka sinä voit edes katsoa, kun kiellän, sillä olen hetkessä taas haavoittuvainen –
Enkä sinun kuvajaisesi joka minun tehtävänä olisi olla, kuten joskus oivalsimme.
(Nuolen yhä haavojani jotka eivät umpeudu, eivät ennen yötä)
Eikä yö tule koskaan.
”Ole hiljaa!” kun lauseeni eivät enää jossain vaiheessa riitä sinulle,
Säästä ne ja kuuntele – ymmärrät, ehkä.
Istun aina vaan kumarammassa, kun hiljaisuus painaa hartiani kasaan –
Kun ajanlasku alkaa, kylkiluuni ovat murtuneet kolmestakin kohtaa.
Siniset säikeet ympärilläsi, minun lilani – sekoittuu eikä saa otetta,
se on väärä väriyhdistelmä, onnettomuustilanne.
Ja niissä pienissä hetkissä, kun käännät katseesi pois kun en ehkä huomaisi –
Se tekee minusta pikkuhiljaa toisen marionetin.
Ja kun hiljaa, viimein iskien –
Langat ovat solmussa sinun marionetin.
Katkaisu – yhteys katoaa,
Et saa otetta, putoaa, häivytys,
Mustaan."