Lenkkeilijää Lappeenrannassa purrut karhu ja sen kaksi poikasta on saatu kaadettua.
Tämä karu raateli naislenkkeilijää päähän ja olkapäähän.
Lappeenrannassa lenkkeilijän kimppuun hyökännyt karhu sekä sen kaksi poikasta on kaadettu.
Kun petoeläin hyökkää ihmisen kimppuun, se lopetetaan. Poliisin mukaan myös poikaset lopetetaan, koska ne eivät pärjäisi luonnossa ilman emoaan.
Karhu puri keski-ikäistä naislenkkeilijää perjantaina illansuussa Lappeenrannassa Kasukkalan-Sunilan alueella. Lenkkeilijällä ei poliisin mukaan ole välitöntä hengenvaaraa, ja hän on sairaalahoidossa Etelä-Karjalan keskussairaalassa. Nainen sai vammoja päähän ja olkapäähän.
Naisella ei ollut puhelinta mukana lenkkipolulla, mutta hän kykeni raahautumaan kotiinsa soittamaan apua.
Poliisi kehotti ihmisiä pysymään sisätiloissa. Ilmoitus karhusta tuli hätäkeskukseen kello 17.40, minkä jälkeen hätätiedotetta esitettiin Ylen kanavilla. Poliisi aloitti välittömästi operaation, jonka tavoitteena oli karhun lopettaminen.
Lappeenrannassa oli liikkeellä useita partioita etsinnöissä ja yleisöä varoittamassa talosta taloon. Karhun oletettiin liikkuvan Kasukkalan ja keskustan välillä sijaitsevalla metsävyöhykkeellä. Rajavartiostolta tilattiin etsintöihin helikopteri, ja jahtiin kutsuttiin myös metsästäjiä.
- Tarkoitus on ottaa helikopterin kyytiin metsästäjä, joka voi lopettaa karhun, ellei siinä onnistuta aiemmin, kertoi komisario Ari Järveläinen Etelä-Karjalan poliisilaitokselta aiemmin illalla.
Karhu ja ihminen vastakkain varsin usein
Viime vuosina karhuhavaintoja asutusalueilla on tullut säännöllisesti muutama vuodessa. Viimeksi huhtikuun lopussa ilmoitettiin karhun liikuskelleen koulun lähellä Punkaharjulla, jolloin oppilaille järjestettiin varmuudeksi kotiinkuljetus.
Itärajalla karhut kuuluvat luontoon, mutta yhä yleisemmin on alettu puhua citykarhuista. Pohjanmaallakin karhuista on tehty havaintoja muun muassa Vaasassa ja Kortesjärvellä.
Ehkä viime vuosien seuratuin citykarhu löntysteli syksyllä 2006 Hämeenlinnan keskustassa ja muun asutuksen seassa ennen vetäytymistään talviunilleen korpimaille.
Haavoittuneena karhu voi olla vaarallinen. Viime vuonna etsittiin haavoittunutta karhua Kuusamossa ja Lieksassa.
Pahin ihmisen ja karhun törmäys tapahtui Ruokolahdella runsaat kymmenen vuotta sitten, jolloin lenkkeilijä joutui karhun tappamaksi. Edellisestä vastaavasta tapauksesta oli ehtinyt kulua peräti 100 vuotta. Tämä kertookin siitä, että yleensä karhu väistää ihmistä.