IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 12.11.2006 00:00

Essi palasi kuolleista maailmaan eräänä märkänä aamupäivänä. Kaukaa näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli valtava ja he söivät vain sipulinkuoria. Koulussa hän pärjäsi hyvin huonosti, siellä häntä ihannoitiin nenästään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan marsut, niinpä mielipuuhaksi tuli tietokoneet.

Essi kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin älykkääksi. Päähänsä hän sai tummat hiukset, sekä tummat silmät.
Television katselusta johdatellen hän oli hyvin änkyttäjä. Lempiruokaansa kalapuurosoppaa hän sai työskennellen geologina.

Essi tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan häissä. Alkoholia hän käyttää ikkunanpesussa.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.