Reissu Walesiin sujui oikein hyvin.
Perjantaina n. 2 tunnin yöunilla tuli lähdettyä junaan kohti Tikkurilaa. Ensimmäinen sandels korkattiin junan lähdettyä n. 6:30. Tätä jatkui aina Tikkurilan asemalle asti, jossa R-kioskista poistetut Lapin Kullat jatkoivat hyväksi koettua linjaa samalla, kun odotimme seurueeseen täydennystä Keravalta.
Lentokentän muodollisuudet sujuivat helposti ja reitti vei turvatarkastuksesta suoraan Oak Barreliin, jossa nousuhumala vaihtui jo melko kovaksi kännäämiseksi. Täällä tuli bongattua ensimmäiset suomifanit ja lisäksi muistelen hehkuttaneeni vessassa Litmasta kilpaa jonkun hollantilaisen kanssa. Seuraavaksi olimmekin jo lentokoneessa yhdessä muiden Suomi-kaulaliinoihin verhoiltujen jussien kanssa tilaamassa Koskenkorva Limeä. Allekirjoittaneen spontaanin lyhytkestoisen sammumisen jälkeen vähän ennen laskeutumista aloimmekin jo vetämään ensimmäisiä lauluja, mitä ne sitten olivatkaan. Takanamme istuneet hyvin humalaiset naiset, jotka eivät tosin olleet tulossa peliin, ilmeisesti kuitenkin tykkäsivät niistä koska pyysivät laulamaan lisää. Itsekin vaihdoin siinä hyvin paljon asiaa takanani istuneen, ilmeisesti jonkinlaisen yh-äidin kanssa. Keskustelun luonnetta en muista, mutta sävel oli kuulemma ollut melkoisen vittuileva ja olin hoitanut naisasiat ns. aivan väärin, mikä ei tietenkään haitannut, myötähävetti vain kun tämän naikkosen lapset istuivat hänen takanaan.
Lontoossa melko pitkän junailun jälkeen raastavassa laskuhumalassa löysimme hotelliimme. Orastava kurkkukipuni, 2 tunnin yöunet ja päätä jäytävä laskuhumala jo koettelivat, mutta onnistuimme kuitenkin pääsemään Camden Towniin, jossa guinness ja fish&chips eivät kuitenkaan merkittävästi parantaneet oloani. Jaksoin kuitenkin aina puolilleöin asti, käytyämme ensin Tescossa poistamassa viiniä, 2 litran siideripulloja, olutta ja sen sellaista.
Seuraavana aamuna olo oli jo parempi ja hoidimme itsemme taksilla juna-asemalle, jossa matka jatkui kohti Cardiffia. Kahden litran strowbow-pullot tyhjenivät pikkuhiljaa ja tunnelma alkoi jo kohoamaan nähtyämme ikkunassa ensimmäiset lampaat - Cardiff ei olisi enää kaukana. Hotelli löytyi yllättävän kivuttomasti, olihan kaupunki mukavan pieni ja kompakti verrattuna kiireiseen ja valtavaan Lontooseen. Välittömästi alkoi eilisiltana ostettujen viinien ja oluiden nauttiminen, jonka jälkeen olikin aika etsiä suomalaisten valtaama aussibaari. Muutama olut ja chantti alle ja marssi kohti stadikkaa. Katu oli suljettu ja poliisit hoitivat asian rutiinilla.
Peli olikin sitten yhtä hulinaa ja huisketta 1500 suomalaisen laulaessa keuhkojensa pohjasta koko 90 minuuttisen. 21000 walesilaista eivät sen sijaan saaneet yhtäkään chanttia kuuluville. Fiilis mahtoi Huuhkajillakin olla kuin kotimatsissa. Kenttätapahtumista ei muuta kamalasti jäänyt mieleen kuin suomalaisten loistava peli lukuunottamatta Forssellin surkeaa nyhväystä. Kaikki SMJK:n normichantit raikuivat vuorotellen ja tätä kokonaisuutta koristivat pornokaupoista hankitut pumpattavat lampaat, Sheepshaggers! huudot ja Craig Bellamy is a homo -chantit.
Pelin jälkeen luonnollisesti olutta kului litroittain pubeissa ja vetivätpä jotkut nelivedonkin jo päälle voiton aiheuttaman valtavan kiiman kunniaksi. Onnekkaimmat bongasivat myös pelaajia näistä hulinoista, sanoivat jotkut jopa törmänneensä Forsseliin, Eremenko Junioriin ja Kuninkaaseen jossain tissibaarissakin. Allekirjoittaneesta loppui kuitenkin veto jo joskus yhden-kahden maissa yöllä.
Sunnuntai alkoi sopivasti naapureiden tullessa omasta huoneestaan herättämään meidät heittämällä haisevan oksennustifon huoneemme vessaan. Tämän jälkeen päivä menikin sitten kansallisia stereotypioita vahvistaen päädyttyämme perinteisen pubilounaan jälkeen pussikalja-tyyliseen ratkaisuun. Aurinko paistoi ja brenkku maistui Cardiffin keskustassa, eikä tämän pienen porukan kansallisuuskaan jäänyt epäselväksi kaulaliinojen takia. Lähi-Sparin työntekijät saivat toistuvasti nauttia seurastamme juomien aina loppuessa. Halpa paikallinen Brains-bisse ja 70cl pulloissa myydyt limuviinat, kuten Smirnoff Ice, osoittautuivat hyviksi ratkaisuiksi.
Paikalliset olivat hyvin kohteliaita ja hyväksyivät tämän murskaavan häviön, joskin lehtien mukaan tappio oli ennemminkin Walesin huonoutta kuin Suomen hyvyyttä. Kaikki kuitenkin jo kuoppasivat haaveet päästä MM-kisoihin ja toivottivat Suomelle onnea Venäjän haastamisessa. Ainoastaan kerran pelin jälkeen käytyämme burger kingissä jouduimme noin 15 vuotiaiden teinien depression kohteeksi, "jääskeläinen is shit" huudot ja pienimuotoinen ranskistifo kuitenkin loppuivat poikien itsesuojeluvaiston herättyä.
Illan päättäneessä pubissa juttelimmekin jo politiikkaa ja saimme kuulla welshiläiseltä Mikelta, että keskiviikkona briteissä alkaa sellaiset hulinat nykyistä läpimätää oikeistolaista järjestelmää vastaan, G-20 maiden pitäessä siellä kokoustaan, että oksat pois.
Loppureissulla sitten kärsittiinkin krapulasta ja kierrettiin Lontoota keskustan nähtävyyksiä ihastellen. Kaupunki tuntui vähän kaoottiselta ja kiireiseltä mukavan white trashin täyttämän Cardiffin jälkeen.
Lentokentällä vietetty yö vei sitten loputkin voimat.
