IRC-Galleria

Aamulla ku laitoin eteises kenkiä jalkaan, kuulin oven läpi ku nainen ja mies puhu rappukäytäväs jotain ambulanssist.

Avasin oven ja kävelin ekat portaat alas.

Jähmetyin sil sekunnil ku huomasin et rappukäytävän lattia oli ihan veres ja siin veren keskel istu pieni ja surkee mummo, pää ihan veres ja kädet kans ku se oli pitäny päästään kiinni. Sen viereen oli kumartunu ambulanssi-tyyppi ja se piti jotain valkosta sideharsoo sen mummon otsassa samal ku toinen ambulanssi-tyyppi toi paarei. Sitä verta oli viel yritetty pyyhkii siit niin et se oli vaan levinny sillai tosi ihanasti namnam. Toinen niist ambulanssi-tyypeist yritti kysyy silt mummolt missä se asuu, mut sen puheesta ei saanu mitään selvää. Se oli ihan sekasin.

Mä en oo koskaan pelänny verta tai mitään. Mut jumalauta miten mun henkee rupes ahdistaa ku seisoin tumput suorina monttu auki. En osannu tehä yhtään mitään saatikka sanoo. Olin niin järkyttyny. Sit se ambulanssi-nainen näki ku seisoin siin naama valkosena ja sano vaa et voin kiertää ne.

Ja minähän kiersin ja vauhdilla kiersinki. Hammasta purren mä kipitin niitten kuivuneitten verijälkien yli tyylii puolijuoksuu vedin ne portaat alas ja nopee ulos hengittämään. Oli näin lähellä ettei itku tullu. En oo koskaan reagoinu mihinkään tollaseen noin vahvasti.

Plus äsken ku tultiin kaupasta ni voi ihanaa mikä meitä odottikaan siin käytäväs. Sama fakin lattia ja kynnysmatto ruskeina.