IRC-Galleria

kaikki on niin pienestä kiinni, kaikkea on niin vaikea ymmärtää.
Tuntuu niin hurjan pahalta kaikkien puolesta keitä eilinen tragedia on koskettanut. Etenkin kun näen lähipiirissäni ihmisen, jolla oli uhreissa mukana tuttu ihminen. Se muuttaa surullisen asian vielä todellisemmaksi ja surullisemmaksi, kun tajuaa miten laajalti se suru ihmisiä koskettaa.


aina ei voi vaan ymmärtää....ei vaikka kuinka yrittäisi.

Onpas nyt ollut kertakaikkisen kiireistä aikaa koko lokakuun loppupuoli. Töissä on menty vähän liiankin kovalla sykkeellä ja vapaalla melkein yhtä kovasti. Vanheneminen on taas ohitettu tämän vuoden osalta, ja taisi se vielä mennä ilman sen suurempia traumojakin ohi. Kipa&kumpp. olivat taas nähneet kyllä vaivaa niin hitosti, mutta ihanien ystävien ansiosta sain siis upean hemmotteluillan kaunistautumishoitojen ja herkkujen merkeissä. Toiset ne vaan osaa yllättää aina vaan uudestaan.

Ja yllätykset on jatkuneet koko viikon, eilen niitä paukkui vielä lisää. Ensinnäkin keksittiin vanhempien kanssa mitä saavat hommata mulle lahjaksi. Joo ja suunniteltiin että tänään mennään shoppailemaan mutta eipäs onnistunutkaan kun on pyhä! No huomenna sitten. Mutta vielä upeampi ylläri oli erään kuvamuokkailut, tekisi mieli laittaa kaiken galtsukansan ihasteltavaksi ne mutta pitää kysyä ensin tekijältä luvat. Mutta ne oli sellaisia näkemyksiä musta että jopa mä itse olin niihin tyytyväinen, eikä se ole todellakaan mikään helppo juttu.

Eli nyt mietintämyssyni kanssa pohdin että mitenhän osaisin kiittää kunnolla niitä jotka on osanneet mua yllättää. Toivottavasti jotain keksin, vaikka tänään olenkin antanut itselleni luvan pitää ihan aivottoman löhöilypäivän.

Mörköilemisiin!

Etsintäkuulutus! nyt on viikko kadonnut johonkin! viimeksi naputin tänne viime lauantaina ja tuntuu että siitä on mennyt vaan yksi pieni hetken hujaus mutta onhan siitä jo viikko. Mitäs ihmettä mulle on sattunut tällä viikolla, ei kai mitään ihmeellistä. Ei kun joo! Auttelin yhtä ihmistä tuossa aikaisemmin yhden projektin kanssa ja se edistyi just oikeaan suuntaan tällä viikolla. Ai kun siitä tulikin hyvä olo! Ja kun tietää että se on vastavuoroista, että voin pyytää apuja häneltä silloin kun sitä tarvitsen. Välillä jo tuntui siltä että olikohan musta edes mitään apua vaiko pelkkää harmia, mutta tuosta tosiaan tuli hyvä fiilis. Joo toistan itseäni mutta se anteeksi annettakoon näin lauantaiaamun hämärinä hetkinä.

Pimeys tekee aamuista vaikean. Onneksi tulee se kellojen siirtely josko se vähän helpottaisi aamujen pimeyttä. Tykkään kyllä syksystä, siinä on niin oma tunnelmansa jotenkin, mutta nyt on tehnyt tiukkaa tuo aamuherääminen. Tai josko se onkin orastavaa ikäkriisiä kun vanhuus alkaa jo kolkutella nurkan takana. Tiedä sitä sitten.


tyhjänpäiväinen löpötys päättyköön tällä erää tähän.

nyt meinasi mennä viikonlopun alku vähän turhan rankaksi, perjantaina läksin töihin seitsemän jälkeen ja kotiin pääsin äskettäin, pikkusen ennen viittä aamupimeyden keskeltä. Saas nähdä meneekö loput viikonlopusta ihan vaan nukkuen. No kaipa tässä pitäisi mennä vällyjen väliin vaan sekin alkaa tuntua ylivoimaiselta suoritukselta, voimat loppuuuu.....


Ja lisäystä aamuysin jälkeen:
harvemmin tulee semmonen tunne että haluaisin tuntemattomille ihmisille tehdä pahaa mutta tänään niin kävi. Tuntuuko vähän veemäiseltä kolmen tunnin känniunien jälkeen herää siihen kun alakerran asunnossa tehtävä täysremontti on päätetty teettää aamuvirkuilla remppaäijillä. Eli jumalaton poraaminen ja paukutus, meinasin saada slaakin siitä möykästä! Nyt voisi vaikka vähän suoraan sanottuna vituttaa!!! Mutta joo otanpa kahvia ja palan suklaata niin eiköhän tää elämä taas sitten näytä ees vähän paremmalta.

Kumpikohan on tässä maailmassa tärkeämpää, pinnallisuus vai syvällisyys?
Se että ympärillä pyörii mahdollisimman paljon ihmisiä vieden sun huomiota, vaiko se että keskityt niihin jotka oikeasti tuntuu merkitsevänkin jotakin? Mä olen tehnyt sitä että muiden kustannuksella olen keskittynyt johonkin ihmiseen, kun olen huomannut että sillä on asiat huonosti. Sitten taas kun tilanne on ollut parempi, olen jakanut huomiota laajemmin. Vaan sitten kun onkin itse siinä tilanteessa että kaikki kaatuu päälle, niin kannattaako silloin tyytyä siihen mitä saa eli satunnaiseen huomiointiin silloin tällöin, vai kannattaako odottaa sitä että saisi avauduttua jollekin ihan kunnolla? Ja kun se avautuminenkaan ei onnistu ihan kenelle vain...

Vaikeita ajatuksia on taas pää täynnä...*huokaa*

Jooh on taas hullut päivät...eli joka paikassa keikkuu stockan keltasia nyssäköitä. Ja mä olen tässä, kotona, enkä ole mukana humussa. Huolestuttavaa!! Mutta ei vaan jaksa, ei vielä tänään.
Alkuviikko on muutenkin mennyt vähän sumussa, mitähän on tapahtunut päivien mittaan en ees muista. Eli ei kai mitään mainittavaa sitten. Mutta siltikin on hyvä olo! ei ole kipuja enää ja sain taas elämän palautumaan normaalin arkirytmiin. Pienistä sitä vaan on tyytyväinen, sitä aina hirveästi haikeilee kaikkea sitä mitä ei ole saavuttanut, ja nyt taas huomasi miten iloinen pitäisi olla niistäkin asioista joita on jo käden ulottuvilla.

Nyt pitää soitella kavereita läpi, mä olen taas omassa pikku itsekkyydessäni ollut vaan illat omissa oloissani eli nukkunut kuin unikekojen kuningas. Ei pidä niitä tärkeitä ihmisiä kuitenkaan unohtaa, elämässä pitää olla ainakin kipinää muiden ihmisten tuomana, jos ei muuta ;)


<3 väsynyt mutta aika onnellinen kuitenkin <3

kidutuskammio tuli käytyä eilen läpi ja ilta oli sitten sen mukainen, kivuntäyteistä kärvistelyä. Ja sitä kautta myös kiukkua, mitään asioita ei osannut käsitellä oikeassa mittasuhteessa ja riitaahan siitä syntyi. Kun tulee kärpäsestä härkänen niin jälkeenpäin harmittaa ihan pirusti kun moisen takia tuli kiukuttua. Etenkin kun tiedän että samalla oon pahoittanut toisen ihmisen mieltä. Typerä minä, noloa touhua!

Eikä siinä kaikki. Kivistävä ja surkea olotila sai aikaan sen että tuli muutamat kyyneleetkin tirautettua ja pyörittyä omissa pikku masennusmielikuvissaan. Uskomattoman helposti voi upota sellaiseen surkuttelusyövereihin, vaan onneksi se oli vain tilapäinen olotila. En kyllä suosittele samaa kellekään. Tuntuu aika kauhealta ajatella että samaiseen olotilaan on jotkut jääneet pidemmäksikin aikaa, kenties jopa pysyvästi. Vaan nyt mulla on jo paljon parempi päivä, tänään voi todeta tylsästi että se päivä tosiaankin paistaa risukasaankin. Tosin pää on niin täynnä kaikenlaista ajatusta, että niitä pitää purkaa jollain konstilla ulos. Joten kirjoittelutkin saattaa jatkua myöhemmin.

Tänään on elämä taas varsin mukavan makuista!

Sattuukohan asioita kun ne on vaan sattuakseen vai onko kaiken takana kohtalon johdatusta?
Monta kertaa on nyt tullut mietittyä yhtä hämäränhyssyä aamua ja sen tapahtumia, ja sitä mistä ne johtui.
- Jos en oisi ollut laiska ja jäänyt loikoilee sängyksi vielä vähäksi aikaa
- Jos hiukset ei olisi tehnyt kiusaa vaan oisi asettunut ojennukseen kuten piti
- Jos en oisi vielä vaihtanut kenkiä toisiin kertaalleen ennen lähtöä
- Jos en oisi palannut ovelta takaisin sisään suihkaisemaan hajuvettä
niin olisiko asiat menneet toisin.

Jos jos jos ja jos...tuossa vaan muutama jos, pienenpieniä asioita jokapäiväisessä elämässä mutta yhdelle aamulle niiden merkitys kasvoi. Koska kaiken sen kiireen takia kun ryntäilin kuin päätön kana kadulle, niin kuka oisi arvannut että just sinä aamuna oli se joku pakettiauton kuski parkkeerannut väärin. Ja just sinä aamuna oli pyöräilijällä vähintään yhtä kiire kuin mulla. Ja just sinä aamuna meidän piti törmätä.

Eli ruhjeita parannellaan, kärsitään ja kiroillaan. Nyt jos olisin tarinankertoja, pitäisi tokaista tähän väliin että oisittepa nähneet sen fillaristin! Mutta ei, se olen mä jolla on naamassa ruhjeita ja joka joutuu taas kidutuslääkärin -jota jotkut hammaslääkäriksikin kutsuvat- käsittelyyn taas huomenna.

Mutta ei mun pitänyt muistella tuota kaikkea, mua mietityttää se että sattuuko asioita pikkujuttujen aiheuttamisen ketjureaktioiden takia, vaiko onko ne kirjoitettu jo etukäteen tähtiin, että näin tulee tapahtumaan. Taitaa olla niitä kysymyksiä jotka ei selviä mulle koskaan. Jos kaikki on kiinni sattumista, niin niihinhän voisi vaikuttaa aika paljonkin! mutta kohtalon sanelemana ei auttaisi väistelyt eikä kiertelyt, vaan rytinää tulisi jos oisi tullakseen.

Voin nyt vaan toivoa että tähtiin olisi kirjoitettu että huomenna hammaslääkäri on hellä ja kiltti tai jos sattumasta on kyse niin juuri ennen mun aikaa lääkärille tapahtuisi jotain mukavaa. Onkohan tämä nyt sitä kuuluisaa hetkessä elämistä, kun mä en osaa ajatella mitään muuta tapahtuvaksi kuin huomisen kidutuskammioon astumisen. Ei ole helppoa, ei.