Hmm. Joulu meni miten meni. Kävin ämmässäm mummolassa tapaamassa rakkaita sukulaisia... Romppaset olivat aattona ja Laukkaset joulupäivänä.
Sain lahjoja. Suurimmat mainitakseni; kylpytakki, caterpillar-laukku, öljyvärimaalauskäsikirja, kawasaki ninja -pienoismalli, sukkia ja vst...
Ostin itse myös lahjoja. Meni varmaankin yli kaksi sataa sinne. Ei taivaan tuuliin vaan toisten iloon. Kaikki olivat tyytyväisiä. Onneksi. En kuitenkaan tuhlannut rahaani turhuuteen. Lupasin Jennalle kielikorun. Saa nyt nähdä. Pitää varmaan lähteä Ouluun ottamaan. Haluaisin itselleni toisen kielikorun.. Ja ensimmäisen tatuointini. Hmm.. Pitäisi varmaan piirtää jotain minkä ikuistaisi iholle..
Tehtiin ex tempore matka. Lähdettiin Pudasjärvelle Satun ja Joonaksen kanssa, ja otettiin vielä Jenni kyytiin matkan varrelta Puolangalta. Kun tultiin Pudikselle pyörittiin siellä ympyrää.. Ei hemmetti, että siellä Loiskiksella on mukava pyörittää autoa. Ja kaikki vielä katsoivat... Oli siinä oikeasti mukava olla. Pyörittelin parhaani mukaan ja hyvin meni.. Koska baarit ei ollu auki, sillä oli tiistai-ilta, emme viihtyneet siellä pitkäänkään. Lähdettiin takaisin puolangalle. Eipä sielläkään ollut ketään... Leikittiin ja ajeltiin ympyrää.... Ja vähän suoraakin, lujaa... Mutta ei siitä sen enempää. Heitettiin Jenni poijan luo ja lähettiin suuntaamaan kohti Hyrynsalmea.
Osaahan sen jo arvata ettei sitä kukaan täälläkään ole hereillä kolmen aikaan tiistai-keskiviikko yönä... Leikittiin täälläkin Satun kanssa, sillä Joonas väsähti. Oli hauskaa.. Satu tuli meille yötä...
Eipä siitä sen enempää.
Käytiin tänään Jennan kanssa kajaanissa. Halusin itselleni uusia vaatteita. Ostin vain uudet farkut alennuksesta.. Nyt minäkin voin leikkiä teinihoroa. Jes. Päätettiin katsoa vielä samalle illalle Narnian tarinat... Oli minun mielestäni aivan vitun siisti... Ei oo järkeä. Noh, minähän tietysti pidän kaikesta fantasiasta.. Kuten kaikkien pitäisi tietää... Rakastuin taas moneen näyttelijään, joista esimerkkinä voisi toimia henkilö joka näytteli Tumnusta.. joku McAvoy vai mikä se olikaan.. Suloinen mies. Kannattaa se elokuvakin katsoa.
Nyt jos tätä edes kukaan viittii lukea sanotaan lopuksi että haluaisin hmm.. mitäköhän pirullista tähän keksisi... en kyllä keksi... Ei se mitään... Tuskin tätä edes kukaan lukee.
Jälkeen päin lisättyä! Tosiaan, käytiin Jonnan luona kahvilla. Rakas ystäväni :)..