Pari vuotta sitten tuijotin vaa tyhjää seinää
ja peitin kasvot käsilläni, jotta ketkään ei nää
kuinka surullinen olin saati yksinäinen
oisin vaa tarvinnu itsellein ystäväisen
joka olis kuunnellu ja tukenu ku tarvisin
jolle oisin voinu sanoo suoraa "sua mä tarvitsen"
mut emmä sillon tienny et ystävyys vangitsee
ottaa sut valtaansa ja lopulta kahlitsee
se on ku ykssarvinen siis yhtä harvinaista
se ystävyys ilman ketjui onpa kaavamaista