Niin eikä siellä Japanissakaan hullumpaa ollut. Oltiin ensin pari päivää Hong Kongissa ja sitten loppuaika, eli 4½ viikkoa Tokiossa. Käytiin etelä-Kyushulla sekä Sapporossa joka on Hokkaidolla eli aivan pohjoisessa. Syötiin usein ja paljon, ruoka on ihan oikeesti maailman parasta ei se ole mikään vitsi.
Tokiossa asuttiin Kichijojissa. No kävin Ghibli-museossa, puistoissa, katsomassa K-1 World MAXia (O_o), museoissa, hieman shoppailtiinkin. Fiksejä oli muuten aika paljon, erityisesti siellä Harajukun ja Shibuyan alueella. Paljon pyöriä muutenkin, siellä on parikerroksisia pyöräparkkitaloja juna-asemien lähellä. Autolla ei tee Tokiossa oikeasti mitään, eikä kaupungissa kuulu tehdäkään. Fillari+juna on se juttu.