ettei mikään sais mua kaatumaa,nyt taas vähän on semmonen horjuva olo jo.
syystä jos toisestakin,mut näihin vastoinkäymisiin on jo alkanu tottuu
ja ne osaa ottaa tietyllä tyyneydellä.toisin kun vähänaikaa sitten.
miks vaivata päätänsä parilla kusipäällä,
jos tietää et on aina ainakin se yks johon tarrata kiinni jos tuntuu et kaatuu taas?
mutta nytten hetkenaikaa pitäis löytää joku kun ei voi sille jutella.
kai mä pärjään,tai se on vaa pakko pärjätä,vaikka sitten vaa lääkkeiden avulla jos ei muuten!