IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

omg, where is the snow?Maanantai 24.12.2007 04:08

sniif :(

Tää on parempi :DPerjantai 12.01.2007 18:58

Tiina Luukkonen päätti avanta silmänsä maailmaan eräänä sateisena yönä. Jossain vaiheessa näki että hänestä tuli poika.. Perhe oli omavarainen ja he elivät äveriäästi. Koulussa hän oli kaikkien kiusaama, siellä hänelle oltiin kateellisia.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan lemmikkieläinkaupat, niinpä harrastukseksi tuli miehet.

Tiina kehittyi viidennelläkymmenellä varsin äksyksi. Päähänsä hän sai vaaleat hiukset, sekä vihreät silmät.
Lumiukoista huolimatta hän oli erittäin jakava. Lempiruokaansa sipsejä hän sai työskennellen viikatemiehenä.

Tiina ei tupakoi eikä nuuskaa koska on fiksu ihminen. Alkoholia hän ei juo ikinä.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

Kaitsulta pöllin...Perjantai 12.01.2007 18:50

Tiina Luukkonen alkoi elää maailmaan eräänä säkkipimeänä päivänä. Melkein heti näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli isohko ja he söivät vain kerran päivässä. Koulussa hän pärjäsi huonosti, siellä häntä ihannoitiin rumista isovanhemmista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan voihkiminen, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli reippailu.

Tiina kehittyi toisellakymmenellä varsin iloiseksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä siniset silmät.
Hitaudesta seuraten hän oli todella ääliö. Lempiruokaansa vesikeittoa hän sai työskennellen jousensuoristajana.

Tiina tupakoi ja käyttää nuuskaa kerran kuukaudessa. Alkoholia hän juo ostaessaan autoa.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Sen pituinen se.

http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/index.htm
- Vanhemmat »