Tänään piti olla aivan normaali aamu. Se oli kaikkea muuta kuin normaali..
Aamulla väsytti niin kovin paljon, ei meinannut millään jaksaa nousta kusettamaan koiraa ja antamaan sille ruokaa..
Normaalisti kun koiran on syöttänyt ja kun menemme ulos se tekee paskat vaikka olimme 30 min ulkona se ei tehny mitään.. Olipa kiva lähteä töihin kun tiesi että kotona odottaisi paskaa lattia täynnä.. ja ensimmäisenä pääsisi luuttuamaan.. kiva kiva..
Kerrankin kun meinaa olla hyvä työntekijä ja jättää puhelimen lokeroon.. Olise toinen virhe..
Duunissa ei jaksanu kiinnostaa mikään ja tietysti silloin joutuu maalaamoon auttamaan.. ja app koteloahan siellä oli. eikun uunille imuroimaan ja laittamaan pahvia.. jo söi miestä olla kuumuudessa ja kaiken huipun lisäksi kuulokkeista oli loppumassa patterit ja siellähän ne sitten loppui.. yksin kuumassa tilassa ja ilman musiikkia. paskin mahollinen sattuma ja kaiken huipuksi ei pääsisi 3 h röökille.. että otti tiukille..
Maalaamostakun pääsin kahville ja ensimmäiselle tupakalleni 4 tuntiin.. sain kuulla että työparini aikoo aloittaa 4 vk lomansa ensi maanantaina ja minun täytyy hoitaa osasto yksin koko tämän ajan.. no ei siinä vielä mitään että hoidan sen kokonaan yksin muttakun en ole ollut siellä melkein 2 kk:hon ni muistaa kaikki asiat aivan varmasti, nyt sitten koitetaan saada vajaassa viikossa vuoden opiskelu mieliin.. onnistuu...
Duuni päivä kuluikin sitten nopeasti ja menin vaihtamaan vaatteitani, puhelimeeni oli tullut 3 viestiä ja 10 puhelua.. viestit oli toisensa perään; soita tärkeetä!! Nyt on tapahtunut kauheita soita yms.. pieni paniikki päälle ja eikun puhelua eteenpäin. vastaaja sanoo vain että, poliisi, auto, varas, ei voi puhua..
Ota siitä nyt sit selvää mitä on tapahtunut ja miksi kyseinen ihminen on laittanut 3 viestiä ja soittanut sen 8 kertaa.. nyt puhelua toiselle soittajalle joka on koittanut ottaa yhteyttä. vastaa koitan udella että mitä on tapahtunut ja noh tietystikkään :: ei tiedä mistään mitään.. vaan on vain kyselläkseen tiettyjä asioita soittanut..
Siitä kun pääsen autolle veljeni joka starttaa auton sanoo että akku valo palaa ja kaikkihan silloi tietävät että ei akku lataa. joten auto voi jättää meidät koska vain matkan varrelle.. pääsen onneksi kotiin asti, veljeni ei.. siinä vaiheessa saan jo tietää että kaverini auto oli aiemmin aamulla varastettu ja jo löytynyt, kiitos mikkelin poliisin ja kyttääjä naapurien.. Sitä sitten setvittiin siinä tovi puhelimessa. kotiin päästyäni ihmeekseni ja onnekseni ei löytynytkään ylläreitä vaan cheri oli jaksanut pidätellä.. on se sitten niin hieno tyttö..
Ilokseni huomasin että hätä oli kova ja eikun ulos koiran ruuan jälkeen.. ja paljonhan sitä paskaa sitten väännettiinkin ja kiltisti siivottiinkin jälkemme..
Sisälle kun palasi huomasi iloksi että kukaan ei ollut käynyt kaupassa ja jääkaapin valo oli ainut joka voi paketin kanssa oli vastassa.. eikun keksimään pakkasesta ruokaa.. Onneksi siellä oli.
Ja tietysti olin fiksu ja menin ja ostin ruokaa kaupasta.. noh en.. eli mitähän huomenna syötäisiin..??
Noh ilokseni huomasin että päivä ei ole vielä ohi vaan cheri oli tylsistyksissään tuhonnut asuntoa.. kiitoksia vain.. ja huomenna cheri menee "iskin# luokse hoitoon pariks tunniks niin mamma päsee korjailemaan.. onneks ei ollut mitään niin arvokasta tai korjaamatonta.. jota ei osaisi itse tehdä..
päivähän ei lopu vielä.. veljeneihän tosiaankin oli jäänyt auton kanssa matkan varrelle onneks isämme oli pojan noukkinut jostakin ja kun olin pappaa menossa morjentamaan olivat he menossa autoa pelastamaan.. turhaan ajelin sinne ja käytin viimeisiä bensojani siihen vaikka puhelimessa isukki oli sanonut olevansa koko illan kotona että passaa ilmaantua milloin vain..
Kotiin kun papan luota pääsin oli pakko todeta että mitähän vielä..
Noh cheri alkoi suunnitella ensimmäistä pakoaan ja melkein onnistuikin mutta olipa mamma hiukan nopeampi hoksailemaan ja joutui näyttämään kuka olikaan pomo ja kuka ei.. prkl.. toinen koitti autoon pakoon mutta ovet oli lukossa niin eihän se sinne pääsyt ja joutui pannasta talutettuna takaisin sisälle.. prkl.. kyllä toukkaa vitutti suunnattomasti..
että sellainen ilta..
ja nyt kun olisi kotona ja elukat rauhottuneena niin tv.stä ei tule mitään. prkl.. joutuuko tässä menemään nukkumaan vittuuntuneena kun ei ole töllöä edes kerennyt avaamaan...
Huomisesta jos tulee samanlainen päivä sanon itseni irti tästä perheestä ja muutan inariin..